Kauppoihin on jo hyvän aikaa sitten ilmestynyt tämän kevään tarjontana mämmiä. Sitä on nyt sekä pakaste- että tuoretavarana, ja kuten ennenkin, valmistajia mämmillä on useita. Makuasioista ei kannattane kiistellä, ja itsenikin mielestä eri valmistajien mämmit ovat lähes yhtä hyviä. Niistä kukin löytänee mieleisensä ja jos ei löydä, tehköön itse parempaa.

Itselläni on tapana ostaa pari mämmirovetta kerrallaan ja antaa niiden imeltyä jääkaapissa vielä kohtalaisen aikaa ennen herkutteluhetkiä. Syön mämmiä vaihtelevin tavoin: joskus ihan siltään, suoraan roppeesta; joskus lisään kermaa ja jopa sokeria. Mansikkasopankin kanssa mämmi maistuu sekä sellaisenaan että jalostettuna (kerroin joskus, että naapurinpoika pisteli tekemääni mämmikakkua mansikkasopan kanssa ja kiitteli makuja syödessään).

Parhaillaan jääkaapissani odottaa syömistään puolikas roppeellinen. Toinen puolikas sen sijaan on hieman hienostuneemmassa käytössä, osana kääretorttua. Olen jo aiemmin kertonut kääretorttukokeiluista, joiden yhtenä ainesosana oli mämmi. Sitä tuli tehtyä jälleen, nimittäin mämmikääretorttua.

Reseptin kiskaisin hihasta - tai omasta päästä, kuinka sen sitten sanookin. En tälläkään kertaa, tietenkään, viitsinyt kaivella arkistojani ja etsiä oikeaa ohjetta. Taikina oli yksinkertaisesti tällainen: mämmiä puolikas rovetta, kaksi kananmunaa, puoli kuppia sokeria ja puolitoista lasillista kakkuvehnäjauhoja sekä pari teelusikallista leivinjauhetta.

Ensin vatkasin sähkövispilällä mämmin, kananmunat ja sokerin sellaiseksi vaahdoksi kuin siitä sain syntymään eli kiinteän kermavaahdon tapaiseksi vaaleanruskeaksi sotkuksi. Sekaan vatkasin leivinjauheella terästetyt jauhot. Siinä se.

Paistoin taikinalevyn tavanomaiseen kääretorttutyyliin eli pellille sokeroitu leivinpaperi, lämpöä kakssataa ja vartti sekä aikaa kuutisen minuuttia alusta loppuun. Kumosin levyn pelliltä toiselle paperille jäähtymään, ja hetken kuluttua levittelin levylle rasiallisen appelsiinituorejuustoa sekä kääriskelin levyn rullalle ja lykkäsin muovipussin sisään ynnä jäähtymään jääkaappiin.

Sitten huomioita (eli pieniä puutteita sekä isoja omakehuja): mämmiä taisi mennä hieman liikaa suhteessa täytteeseen, sillä syötäessä appelsiini maistuu vain hivenen, mämminmaun ollessa vallitseva. Suoraan sanoen, mämmi kyllä sopii appelsiinin kanssa loistavasti, mutta saa siinä appelsiinikin maistua. Toisaalta, liekö appelsiinituorejuusto ollut liian nievoa (mietoa?) tähän käyttöön. Appelsiiniaromi tai appelsiininkuorijauhe voisi terästää makua.

Paistoaika oli ehkä hieman liian lyhyt, sillä kääritty torttu tuntuu tarttuvan käärinpaperiin. Toisaalta syynä saattaa olla se, että käytin käärepaperina pergamiinia kun voipaperia ei sattunut olemaan enkä hoksannut, että olisihan minulla ollut leivinpaperia myös rullatavarana.

Syötäessä torttu leikkautuu hyvin myös tylsällä keittiöveitsellä eli se on siinä mielessä sekä sopivan pehmeää että riittävän kiinteää leikattavaksi. Suutuntuma on hieman tahmean pehmeä, johtuen kai suhteellisen suuresta mämmiosuudesta ja lyhyestä paistoajasta. Koska väri ei paiston aikana muutu, on hankala sanoa, milloin levy on kyllin kypsä. Kehittelyä lienee tältä osin syytä jatkaa esim. paistoaikaa pidentämällä ja minuuttikellon kanssa värkkäämällä ynnä väliaikatietoja ylös laittamalla vastaisen varalle.

Yhtä kaikki, mämmiä voi (edelleen) syödä myös tällä tavalla. Positiivista on myös se, että muistoissani on eräs kerta jolloin levystä tuli hieman liian kova ja sen vuoksi rullaamisessa oli aika tavalla hankaluuksia. Tuolloin taisi tulla liikaa jauhoja, muistelen. Näinpä sitä salmessa seilataan kahta rantaa. Matka pitenee mutta eteenpäin mennään...