Tadaa! Tänään oli ohjelmassani vuokaan tehty piimäkakku. Oikeastaan tarkoituskin oli tehdä niitä kaksi, sillä taikinaan kun tarvitaan vain puoli purkkia eikä piimälle ole muuta käyttöä niin tehdäänpä sitten kaksi kakkua, uunikin kun on kuitenkin lämmin ensimmäisen jälkeen.

Katselin netistä neuvoja siihen, miksi kakkuni tuppaavat menemään pieleen. En myönnä, että vika olisi siinä, etten mittaile ohjeita kovinkaan usein, en ainakaan tarkkaan. Ja kas, eipä ollutkaan; enemmän syytä taisi olla väärällä vuokakoolla ja virheellisillä lämpötiloilla. Tai ainakin luulen niin...

Koska piimää siis oli ja se oli muutenkin jo tuttu raaka-aine, luontevaa oli että kakuthan siitä tehdään tälläkin kertaa. Reseptipohjaksi valitsin Kuningaskuluttajan kakkuvuokatestiä koskeneesta artikkelista (Yle, v. 2001) poimimani reseptin. Siihen tuli yllättäen  - ja aiemmista resepteistä poiketen - kananmunaa ja vieläpä kaksin kappalein. Muutoin se noudatteli tavanomaista piimäkakun tai -piirakan ohjetta.

Poikkesin perinteiseen tapaani hieman ohjeista. Kaadoin kulhoon puolisen purkillista piimää, lisäsin kaksi kananmunaa ja vatkasin seoksen jonkinlaiseksi vaahdoksi. Seuraavaksi sekaan meni noin kupillinen siirappia ja lasillinen sokeria, sitten noin 8 dl vehnäjauhoja joihin sekoitin 2,5 tl leivinjauhetta, 1,5 tl soodaa, 3 tl mintturouhetta ja 1 tl pomeranssinkuorijauhetta. Sekoittelin nämä taikinaksi johon lisäsin noin 150 g voisulaa.

Taikinan paistoin tavallisenkokoisessa irtopohjarengasvuoassa, jonka rasvasin ruokaöljyllä ja pinnoitin mannaryyneillä. Alla on kuva valmiista kakusta.

Kakku kohosi harvinaisen mukavasti, nousten tuuman verran yli vuoan reunojen. Kakun päällä olevat vaaleat läikät ovat mannaryynejä, joita tuli ripoteltua aika reilusti vuoan pohjalle. Voiteluun käyttämäni ruokaöljy nousi reunoilta taikinan mukana niin, että sitä valui yli laidan pohjalle sillä seurauksella, että keittiössä oli lievää savun katkua. Täytynee puhdistaa uunia hieman huomenna :-).

Käyttämäni vuoka olikin käytännössä pienempi kuin kuvittelin sen olevan, siitä syystä että kakku nousikin odottamaani enemmän (eli se kohosi oikeasti, toisin kuin useimmiten on käynyt). Niinpä tästä oppineena paistoin seuraavan kakun - jonka tekaisin heti tämän jälkeen - isommalla vuoalla. Se sattui olemaan silikonivuoka. Olin jo pitempään ollut aikeissa luopua siitä sen suuren koon vuoksi, mutta en ollut saanut kuitenkaan sitä tehtyä. No, nytpähän sille löytyisi käyttöä ja samalla näkisin, toimiiko se todella ilman voitelua.

Tämän kakkoskakun maustevalikoimasta tuli aika lailla erilainen. Kun viime kerralla leivoin piimäpiirakkaa, jäi minulta käyttämättä rasiallinen sokeroituja hedelmänpaloja, joihin olin jo sekoittanut muscovadosokeria ja neilikkaa. Silloin ajattelin niitä koristeeksi, mutta nyt hurautin ne kakkutaikinaan. Samaan syssyyn lykkäsin taikinaan - jauhoihin sekoitettuna - kolme kukkurallista teelusikallista japanilaista vihreää teejauhoa.

Koska paistoaika oli molemmilla kerroilla sama eikä aineksissakaan ollut suurta eroa, valmiiden kakkujen väriero lienee selitettävissä vuoilla. Ensimmäinen oli alumiinia, toinen silikonia, jälkimmäisen paistaessa kakun yltäpäältä tummemmaksi.

Huolimatta siitä, ettei vuokaa ollut rasvattu, näyttää kakku kiiltävän. Mielenkiintoista on sekin, että leikattaessa tämän kakun pinta on edellistä kakkua rapeampi, mutta sisältö on kummassakin hyvin pehmeä. Ehkä kakkua olisi voinut paistaa hieman matalammassa lämmössä varttitunnin kauemmin, mene tiedä.

Vertailun vuoksi leikkasin kummastakin kakusta siivuja ja sijoitin ne samalle lautaselle.

Kuten kuvasta näkyy, kakut eroavat väritykseltään niin päältä kuin sisältä. En oikein usko, että tumman värin syynä olisi mausteena käyttämäni teejauhe. Se muuten sopii hyvin tähän kakkuun, etenkin kun lopputulos ei ole turhan makea suhteellisen vähäisen sokerimäärän vuoksi. Kumpikin kakku sopineekin hyvin juuri teen kanssa tarjottavaksi.

Taidanpa jossain vaiheessa kokeilla täytekakun rakentamista piimäkakun pohjalta. Ainakin sen rakenne on sopivan jämäkkä, kestäen niin kerrosten leikkaamisen kuin niiden kostuttamisenkin. En olekaan tehnyt täytekakkuja pitkään, pitkään aikaan. Hmmmm!