Taannoinen tuttavani sikatilallinen lopetti takavuosina siankasvatuksen jolloin hänestä tuli tuttavani ex-sikatilallinen. Samalla vaihdoin ison osan syömästäni lihamäärästä siasta lampaaseen, sillä ostan mielelläni lihan suoraan tuottajalta. Eilen sitten tein kuitenkin harvinaisen poikkeuksen ja ostin kaupasta työmatkani ohessa paketin talouskyljyksiä.

Kun en töistä päästyäni kehdannut seistä hellan ääressä kovin pitkään, päätin paistaa lihanpalaset uunissa. Niitä oli neljä, ja ne painoivat vajaa pari sataa grammaa kappale (vai liekö punnittu paketteineen, jolloin ne painoivat hyvinkin vajaat pari sataa grammaa kappale...).

Jälleen voitelin laakean uunivuoan (seuraavalla kerralla otan pienemmän, teinpä sitten mitä tahansa) rypsiöljyllä. Siskonmieheltä oppia saaneena kiskoin käteeni kertakäyttöhansikkaat. Kääntelin nimittäin lihoja öljyssä ennen niiden maustamista, jotta mausteet  tarttuvat paremmin ja samalla vuoka voiteluuntuu. Ripottelin kyljysten pinnalle reilusti valkosipulia, jonkin verran kynteliä ja vähän salviaa ja käänsin ne toisin päin. Sitten ripottelin hieman oreganoa, kiinalaista mausteseosta (luin vasta sitten purkista, että mukana meni glutamaattiakin, mutta samapa tuo siinä vaiheessa), lisää valkosipulia, vähän minttua ja jonkin verran suolaa. Päällimmäiseksi ripsautin varovaisesti mustapippuria.

Vuoan päälle alumiinifolio ja jutska uuniin. Lämpöä noin 175 astetta ja aikaa tunti-pari. Kun tylsä veitsi painui lihaan poikkisyyhyn, kaadoin kyljysten päälle purkillisen vähärasvaista ruokakermaa, laskin lämmön reiluun sataseen ja annoin hautua vielä puolisen tuntia ennen kuin otin vuoan uunista. Lihojen jäähdyttyä hieman yksittäispakkasin ne pieniin rasioihin, tasaten liemen mukaan. Sitä riitti kunkin kyljyksen peitoksi, joten kun pistin rasiat jääkaappiin, liha ikään kuin jälkimarinoitui siellä.

Yhden palan söin vertailun vuoksi jo niiden valmistuttua, ja totesin että hyvää oli. Mustapippuria olisi saanut olla vähän enemmän, mutta muutoin tulos oli ookoo.

Tänään, töistä palattuani, keitin kuoritut perunat ja lämmitin kyljyksen mikrossa kastikkeineen. Kuvassa on tulos: annos sisältää perunoita, kermakyljyksen kastikkeineen, paprikaa ja ihmekasvia. Ruokajuomaksi (yleensäkin) sopii mielestäni parhaiten hiilihapotettu vesi, jota teen itse. Olennainen osa ruokailua on kirja, jota on kuitenkin varottava sotkemasta ruokaan tms. Leivät ovat pieniä ohrarieskoja, joiden päällä on metwurstia ja Oltermannisiivuja.

IMG_0323-normal.jpg