Tekaisin vaihteeksi hernekeittoa, sellaisen kolmen päivän annoksen. Mitäpä sitä yhtenään kokkaamaan...

Tarvikkeina toimivat sähköinen haudekattila ja tavalliset keittiövälineet, raaka-aineina pussillinen Papuska-herneitä, varttikilon painoinen lampaan selkäpalanen ja kaksi jokseenkin saman painoista koipipalasta, muutama litra vettä ja joukko erilaisia mausteita.

Huuhtaisin herneet siivilässä, sillä kuulin jokin aika sitten että niin on tapana tehdä. Aiemmin tyhjensi pussin suoraan kattilaan.

Selkäpalasta pilkoin pienemmäksi, mutta koipipalat ja selkärangan kappaleen laitoin kattilaan sellaisenaan. Arvelin, että pitkä haudutusaika irrottaa lihat luista ja tekee ne helpommaksi paloitella. Näin kävikin, eli jatkossa en paloittele lihaa alkuvaiheessa.

Vettä lisäsin kattilaan niin paljon kuin mahtui, kiehumavaran kuitenkin jättäen. Itse asiassa haudekattila ei sellaista tarvitsisi, se kun ei kiehu, sisältö kun kuumenee vain lähes kiehumapisteeseen (pulpahtaa vain silloin tällöin).

Mausteiksi lisäsin saman tien sekaan reilusti sipulijauhetta (ehkä lähes desi), valkosipulijauhetta (kourallinen), mintturouhetta (vähän), paprikajauhetta (reilusti), valkopippuria (varovasti) ja suolaa (en tarpeeksi, sillä vaikka lisäsin sitä vielä lopuksi, sitä saa itse kukin lisätä vielä lautaselleen jos tahtoo).

Aloitin kokkailemisen iltasella. Ensimmäisessä vaiheessa annoin keitoksen hautua jotain kuutisen tuntia (alkuyön) kuumimmalla lämmöllä. Sen jälkeen kattila siirtyy ylläpitotilaan eli laskee lämpöään. Herättyäni nostin lämmön taas korkeimpaan tasoonsa, ja siinä se sai olla vielä muutaman tunnin. Kaikkiaan rokka hautui ennen ensimmäistä ateriointia noin 12 tuntia.

Hyvää tuli ja helpolla. Alkuvaihe eli haudekattilan lataaminen vei aikaa muutaman minuutin, Ennen nukkumaanmenoa sekä seuraavan aamupäivän aikana kävin muutaman kerran heilauttamassa keitosta kauhalla, muutoin en siihen koskenut ennen ruokailua. Eniten aikaa koko hommassa veivät kattilan tyhjennys muutamaan pakasterasiaan sekä kattilan ja välineiden pesu tyhjennysoperaation jälkeen.  Lopputulemana on joukko hyvää hernekeittoa sisältäviä rasioita pakkasessa, tulevien työviikkojen iltoina käytettäväksi vaihteluna muiden sapuskoiden välillä.