Leipoessani valkosipulikääretorttua tuumasin, että kun uuni on taas lämmin, paistanpa samalla kertaa jotain muutakin. Kääretörtun teosta jäi yli pari kananmunaa ja kun valkosipulihyytelöpurkin vieressä oli chilihyytelöpurkki, oivallus oli selvä: teenpäs vähistä tarvikkeista pannarin ja pyöräytän sen rullalle, täytteenään chilihyytelöä.

Tuumasta toimeen. Sillä aikaa kun kääretorttu paistui, rikoin kulhoon kaksi kananmunaa ja vatkasin ne jonkinlaiseksi vaahdoksi. Lisäsin sekaan puolisen litraa vettä ja 2-3 desiä sokeria. Jauhoina käytin tällä kertaa spelttiä. Jauhoja meini puolisen litraa, seassaan kolmisen teelusikallista leivinjauhetta.

Kääretortun valmistuttua paistoin pannaria sen verran että levyn pintaan tuli vaaleanruskeaa väriä. Pyöräytin levyn puolimetrisen pergamiinisuikaleen päälle, jotta se olisi helpompi kääriä rullalle. Levitin levylle purkillisen chilihyytelöä ja pyörittelin levyn rullalle - melkein sormet polttaen - ja nostin pergamiiniin kiedottuna takaisin pellille vielä osapuilleen pariksi kymmeneksi minuutiksi.

Koska kerta oli ensimmäinen tässä lajissa, ei kaikki mennyt aivan putkeen. Ensinnäkin taikinaa tuli tehtyä liian paljon, ehkä kolmannes oli liikaa. Toisekseen taikina saisi olla kohtalaisen löysää, jotta se ei paistuisi liian rapeaksi. Kumpikin virhe heikensi levyn rullaamista: levy oli paksu ja se yritti lohkeilla käärittäessä, vaikka se oli vielä hieman raaka sisältä.

Kolmas virhe oli se, että levitin täytettä liian reunoille. Koska taikina on tiiviimpää kuin oikea kääretorttutaikina, imi levy nestettä vähemmän kuin oletin. Siten sitä valui rullattaessa ulos, ja valuminen jatkui vielä uunissakin, joten jälkipaiston aikana uunissa kävi melkoinen kihinä kun ulostullut täyte kiehui pellillä.

Pergamiini hidastaa paistumista, joten jälkipaistoaika saa olla pidempi, ehkä jopa kolmen vartin verran. Paistolämpö oli 225 astetta, mikä on hyvinkin riittävä, ehkä jopa turhan korkea.

Käärön jäähdyttyä jonkin verran leikkelin sen puolentoista sentin siivuiksi ja annoin jäähtyä vielä lisää. Söin muutaman siivun eli sen verran että sain loput mahtumaan kahteen rasiaan. Maku oli mukava, sillä hyytelössä on chiliä minulle sopivassa määrin. Maku tuntuu hyvältä mutta ei polta, ja pannari vielä pehmentää sen poltetta.

Seuraavalla kerralla kokeilen, mitä tulee kun veden sijasta käytän maitoa tai piimää ja samalla yritän välttää edellä mainitsemiani virhearvioita. Chilihyytelö on nyt käytetty, mutta kaapissani on toisen valmistajan Paholaisenhilloa. Chiliä sitä on siinäkin.

Harkittavaksi: mitä muuta voisi tunkea kääretorttuun tai rullapannariin? Sinappia, Nutellaa, kinkkusiivujako... Hmmm.