Eilisen mieleenjohtuman seurauksena tekaisin iltasella räiskäletaikinan, johon käytin stilton-sinihomejuustoa. Sulatin sitä noin puoli kiloa litraan maitoa. Vehnäjauhoja käytin sen verran, että sain aikaan hyvin löysän taikinan, johon lisäsin muutaman ruokalusikallisen sokeria. Koska juustossa on suolaa, en sitä käyttänyt tällä kertaa.

Tarvikkeet.jpg

Kuvassa on ainekset, joita käytin ohukaisten valmistuksessa. Annoin taikinan turvota jääkaapissa yön yli, ja aamulla lisäsin siihen vielä kaksi kananmunaa. Paistamiseen käytin rypsiöljyä, kuten tapanani yleensä on. Voita käytän nykyään hyvin harvoin missään ruoassa, poikkeuksina jotkin leivonnaiset ja perunamuusi :-)

Kun paistan ohukaisia, ensimmäinen yleensä joko palaa tai jää liian vaaleaksi. Tällä kertaa siitä tuli melko musta... Muut onnistuivatkin sitten jo paremmin, pienemmällä lämmöllä kun niitä osasin paistella. Liekö juuston läsnäolo tehnyt sen, että ohukaiset paistuvat miedommassakin lämmössä tummiksi. Ehkä jauhomäärääkin voisi säätää johonkin suuntaan.

Juusto-ohukaiset.jpg

Kuvassa on valmista tavaraa. Juustoko lie syynä, mutta ohukaisista tuli mukavan rapeita, tai ainakin paiston jälkeen ne tuntuivat sellaisilta. Ehkäpä ne kuivuvat tai pehmenevät, kunhan ne jäähtyvät jonkin aikaa. Seuraava vaihe onkin kokeilla, minkä kanssa ne maistuvat parhailta. Vaihtoehtoja piisaa, sillä olen sekä ostellut että ystäviltäni lahjaksi saanut monenlaisia hilloja, soseita ja marmeladeja kuten väinönputki-, mesimarja- ja vadelmahilloja, inkivääri- ja appelsiinimarmeladia ynnä muita. Kuusenkerkistäkin tehtyä herkkua löytyy, lahjaksi saatua sekin.

Ohukaiset ovat myös siitä mukavia, että niissäkin voi käyttää mielikuvituksen siivittämänä kaikenlaista. Nuoruusvuosiltani muistan, että jossain - taisi olla Oulussa - söin rullaräiskäleitä, jotka oli täytetty pekonilla ja jollain muullakin, en muista millä. Liekö ollut jokin pyttipannukääryle? Omat lapseni muistanevat, kuinka joskus tein pikkuräiskäleitä joiden sisällä oli omena- ja ananasrenkaita. Ne kelpasivat kaikille, mutta esimerkiksi ravunlihan käyttö ohukaisissa tuomittiin yksimielisesti virheeksi.

Kerran, kun tein karamellivärein eri värisiä räiskäleitä, lapseni pyysivät että tekisin vaihteeksi ihan tavallisia räiskäleitä. Taisinpa jonkun kerran tehdäkin...