Kun loppuviikolla pääsin syömään vatsan täydeltä kaalikääryleitä, oli niiden maku varmaan mielessäni vielä käydessäni kaupassa kotimatkalla. Ostin nimittäin kaksi suurta kotimaista keräkaalta ja muutamia muita tykötarpeita, ajatuksena että tekisin iltasella kaalikääryleitä itsekin. Siitä olikin jo tovi jos toinenkin, kun niitä viimeksi olin paistellut.

Kaalikääryleet ovat helppoa syömäruokaa. Niitä voi syödä sellaisenaan, ilman perunoita tai muita lisukkeita, mutta ne sopivat mainiosti myös lisäkkeiksikin. Kääryleiden teko on kohtalaisen helppoa, eikä täytteeltäkään suuria tarvitse edellyttää. Riittää, että se pysyy mytyksi kietaistun kaalinlehden sisällä lautaselle saakka, siinä kaikki. Maku tulee kaalesta ja mausteista, vaikkakin olisi hyvä jos kääryle maistuisi myös sille lihalle mistä se on tehty, kuten hirven hirvelle tai lampaan lampaalle.

Kaalikääryleillä on muuan mainio ominaisuus, joka monilta ruoilta itse asiassa puuttuu. Kääryleisiin voi nimittäin "kätkeä" monenlaisia aineksia. Perinteisestihän ne tehdään eräänlaisesta jauhelihapuurosta, jossa on tuttuja mausteita, mutta kaalikuori voisi sisältää hyvinkin erilaisia täytteitä, kokin mielikuvituksesta ja saatavilla olevista tarvikkeista riippuen.

Kaalta ostaessani koin jälleen eräänlaisen ahaa-elämyksen, käyttämäni kaupan vihanneshylly kun sattuu sijaitsemaan hedelmätiskin vieressä. Mieleeni nimittäin tuli, että tekisinkin tällä kertaa banaanikääryleitä, ja siksi ostin kaalinpäiden lisäksi myös tusinan verran banaaneja. Pidän yleensäkin banaaneista, ja sitä enemmän mitä mustempia ne ovat kuoreltaan. Vihreät ovat kovia ja raakoja, keltaiset hyviä, mustapilkkuiset mainioita mutta mustaläikkäiset ne vasta makeita ovatkin. Niiden tärkkelys on jo pitkälle hajonnut, ja ne on helppo tarvittaessa soseuttaa.

Kotikeittiössäni kovertelin kummastakin kaalesta kantaosan pois. Kaiverrus irrotti samalla lehtien kantaosat, mikä helpottaa niiden irrottamista keittovaiheessa. Keittelin kummankin kaalen vuorollaan, irrotellen niistä lehdet sitä mukaa kuin aina päällimmäiset pehmenivät. Samalla kun keitin kaalta, valmistin perustäytteen.

Suurimpaan osaan kääryleistä käytin aika lailla tavallista täytettä. Siinä oli noin puolet keitettyä riisiä ja toinen mokoma jauhelihaa. Sekaan sotkin pari kananmunaa sekä mausteita, kuten suolaa, aromisuolaa, pippureita, salviaa, rosmariinia (jota tuli taasen liikaa), paprikaa, kuminaa, tamarisoijaa. Määrät olivat aika reippaita, koska täytettäkin oli runsaasti. Koska kaaliruokaan sopii mielestäni myös siirappi, käytin sitä tähänkin. Minulla oli vielä vajaa desi leipäsiirappia, ja se meni kaikki nyt. Leipäsiirappihan on sellaista, johon on siirapin lisäksi käytetty myös mm. mallasuutetta. Se maistuu sellaisenaan hieman kitkerältä, mutta ruoassa ja leivässä sen kitkeryys häviävät.

Kääryleitä tuli kaikkiaan kaksi pellillistä, ja ensimmäisen tein pelkästään perustäytteellä. Koska tein kääryleistä suuria, täytettä meni siihen malliin että toisen pellillisen alkuvaiheessa lisäsin täytemassaan muutaman muusatun banaanin jatkoksi. Siitä huolimatta täyte pääsi loppumaan, ja muutaman viimeisen kääryleen täytin pelkällä purkkilihalla. Se taisi olla jotain riistavalmistetta.

Paistoin kääryleitä reilun tunnin per pelti. Ennen uuniin laittamista valutin kääryleiden päälle runsaasti siirappia.

Olen nyt syönyt kääryleitä nyt muutaman päivän eikä yhtään kaduta että tuli niitä tehtyä. Banaanitäytteiset kääryleet erosivat heti lämpiminä muista, edukseen tietysti, mutta jäähtyneissä kääryleissä banaania ei juurikaan huomaa. Lämpimänä maku toi mieleen irtokarkkeina myytävät banaaniveneet, sillai mukavalla tavalla. Tuumailin mielessäni, että banaanikääryleet voisivat maistua lapsillekin.

Yllä olevissa kuvissa on toinen pellillinen valmiina pantavaksi uuniin. Vasemmanpuoleinen kuva on otettu ilman salamaa ja oikeanpuoleinen salaman kanssa. Ero on huikea; vasen sopisi vaikka Halloween-teemaan, eikö vain. Siirapilla saa maun lisäksi väriäkin, ja onhan tässä ehkä tyyliäkin. Tai sitten ei.

Pellin keskellä oleva "silmä" on jättisipuli, jonka pistin kääryleenteossa yli jääneeseen kaalinkerän loppuosaan. Pidän myös sipulista, ja näin sain valmistettua haudutettua sipulia kääryleiden ohessa.

Kaikki kaali ei mennyt kääryleisiin, vaan sitä jäi vielä yli. Minulla on nyt jääkaapissa kohtalainen, kypsä kaalenmurikka, jolle lähipäivinä pitäisi keksiä jotain käyttöä. En missään nimessä heitä sitä hukkaan, jotain siitä vielä kehittelen. Jollen muuta, niin sitten suikaloin sen ja paistan sen pannulla samaan tapaan kuin sipulirenkaat. Hyvää siitä niinkin tulee.