Kävinpähän eilen pitkästä aikaa katiskalla. Pari viime viikkoa siitä on huolehtinut eräs naapurini, jonka kanssa sen veimme pyytämään heti kun jäät lähijärvestämme lähtivät. Pyyntipaikka oli meille uusi, pyyntiaika ja väline jo pitkäaikaisia tuttavuuksia. Kalansaaliimme ovat olleet hyvin vaihtelevia määrältään, lajeiltaan ei niinkään (katiskastamme on tänä keväänä tullut vain ahvenia ja/tai haukia, joskus yksittäin, joskus useampia kerrallaan).

Eilen katiskassa oli noin kilon painoinen hauki. Se on sen verran pieni, että fileoimalla siitä menee turhan paljon hukkaan. Parhaan saannon siitä saa kalakeiton kautta. Siispä kotimatkalla käynti kaupan kautta, oheismateriaalia hankkimaan kalakeiton tekoa varten.

Kaapissani oli toki jo perunoita, mutta tarkoituksellisesti ostin tällä kertaa niitä lisää, ostin nimittäin puikuloita. Ne antavat keitolle omanlaisensa lisämaun, ja suosittelenkin niiden käyttöä kun haluaa oikein herkutella kalakeitolla.

Koska puikulat hajoavat herkästi, tein keiton tavallisesta poikkeavassa järjestyksessä. Normipotuista keittäisin sen niin, että keittelisin potut melkein kypsiksi ja lisäisin kalanpalat niiden päälle ikään kuin hautumaan, tosin runsaaseen liemeen. Tällä kertaa aikaakin meni tavallista enemmän.

Suomustin ja suolistin hauen ja paloittelin sen syöntikokoisiksi kappaleiksi, halkaisten paksuimmat palaset kahtia. Laitoin palaset suolautumaan runsasuolaiseen veteen (vettä niin että palaset peittyvät, karkeita suoloja kunnon kourallinen) jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Samalla seisomalla kuorin myös puikulat, jotka jätin kylmään veteen samaan jääkaappiin (tosin niitä ei minulla ole kuin yksi, mutta tulipahan sanottua se tällä tavalla).

Muutaman tunnin kuluttua huuhtaisin kalakattilasta enimmät suolat pois, jättäen jäljelle mausteena tarvittavan määrän sekä lisäten vettä uudelleen niin että palaset reilusti peittyvät. Paloittelin kalanpalojen joukkoon ison sipulin ja katkoin kymmenkunta ruohosipulin vartta pätkiksi sekä laitoin kattilan kiehumaan. Mausteeksi lisäsin reilusti valkosipulia ja vähän valkopippuria, jauheena kummatkin.

Kalojen oltua kutakuinkin kypsiä lisäsin sekaan kokonaiset, kuoritut puikulat. Liemeksi lisäsin litran maitoa ja rasvaksi isohkon köntin voita. Tilli jäi näköjään pois tällä kertaa, mutta hätäkös hänellä. Ehtiipä se seuraavalla kerralla.

Keitoksen alkaessa kiehua nostin kattilan levyltä ja laitoin kannen päälle, jättäen keitoksen hautumaan. Siinä se sai odotella tunnin verran, jäähtyen samalla syöntilämpöiseksi.

Kun lapsi tuli käymään kotosalla, tarjosin puoliksi leikilläni että syötkö haukikeittoa. Yllätyksekseni hän söi, ja vieläpä kaksi lautasellista. En tiennytkään, että hän on oppinut syömään haukea maailmalla kulkiessaan. Hyvä näin, hauki on monipuolinen ruokaraaka-aine, josta saa helpolla monenlaista hyvää.

Tälle aamulle keitosta ei jäänyt juuri muuta kuin pari lautasellista hyvää lientä, pari pientä kalanpalaa ja muutama peruna. Ne kuotaistiin lounaaksi, joten sellainen oli sen hauen kohtalo. Mitä tapahtuu seuraavalle, sitä ei tarina vielä kerro.