Uusi päivä, uudet kujeet. Näinhän se menee.

Kutakuinkin heti kun aamulla heräsin, välähti päähäni että teenpäs tänään taas sämpylöitä. Niinpä- aamupalaksi syömieni omatekoisten pitsanpalojen jälkeen (kerron niistä myöhemmin, jos muistan) - tuumasta toimeen. Tuttuun tyyliin, eli arvaillen.

Ensin kuumensin vettä vedenkeittimellä (tyhmä kysymys: jos vedenkeittimellä keitetään vettä, tarvitaanko teen tekoon teenkeitin :-] ). Mittasin isoon kulhoon puoli litraa kuumaa vettä, kippasin sekaan reilusti mysliä ja tuumasin: tuli puuroa. No, sekaan seuraavat puoli litraa kuumaa vettä ja sen jälkeen sämpyläjauhoja sekä puolikarkeita vehnäjauhoja (kumpiakin siksi, että sain siten kaksi jauhopurkkia tyhjäksi). Kun sotku oli vähän jäähtynyt, lisäsin sekaan vesilasissa liottamani tuorehiivan ja peittelin koko komeuden pyyheliinan alle muhimaan.

Vartin päästä katsoin, mikä oli tilanne. Se oli se, että taikina oli noussut mukavasti, mutta jostain syystä se oli lähes velliä; siispä jauhoja lisää sekaan. Nyt vain sämpyläsellaisia. Ja nostatus jatkui.

Toisen vartin päästä taas katsastus. Hyy-yvältä näytti, joten leipomistouhuihin. Kertakäyttöhanskat käteen, uuni lämpiämään, paperit pelleille (kahdelle) ja taas jauhoja taikinaan (edelleen sämpyläjauhoja). Taikinan saettua kohtuukiinteäksi, lyhyen vaivaamisen jälkeen, nostelin siitä möykkyjä pelleille. Jonkinlainen mittavirhekö lie (vai laiskuus) syynä, mutta litran taikinasta pelleille tuli tusina sämpyläaihiota. Olivat muuten kohtalaisen kokoisia, sanoisin. Taas liinavaatetta päälle, jotteivät kuivu kun odotellaan että uuni lämpiää.

Taikinan noustessa oli valmistellut lounasta (siitäkin kerron myöhemmin), ja kun se oli valmista syötäväksi ja uuni oli lämmennyt, lykkäsin ensimmäisen pellin uuniin. Jonkin ajan kuluttua vilkaisin paistoksia, ja kun pinnassa näytti olevan hieman väriä, nostin ne jäähtymään ja nostin toisen pellin vuorostaan uuniin.

Lounasta syödessäni söin ensimmäisestä erästä yhden sämpylän (kokonsa vuoksi se riitti lounasleiväksi) ja totesin, että viimeinkin taisin oppia sämpylänvalmistuksen. Kesken aterioinnin hoksasin yhtäkkiä, että toinen peltihän on vielä uunissa. Tosin tuumasin, ettei ole mitään hätää, koska ei näy savua eikä tunnu tuoksuja. Uuni auki, pelti ulos ja kas: kuusi kauniin väristä sämpylää lekotteli pellillä lämmittelemässä. Hyvin meni, ehdin ajoissa hätiin.

Kummankin pellillisen sämpylöistä tuli kuohkeita, meheviä ja todella ISOJA. Isoon merkkarilaatikkoon niitä mahtuu puolenkymmentä, joten pitäisi kai puhua mieluummin pienistä limpuista kuin sämpylöistä. No, riittääpähän kun syö yhden ateriaa kohden (näillä mennäänkin sitten tuleva viikko etiäppäin).

Tällä kertaa en laittanut taikinan sekaan mitään ylimääräistä. Katselin kyllä kaappeja ja komeroita sillä silmällä, mutta en löytänyt kuin kanttarellikastikeainespussin, josta ajattelin tehdä jotain muuta kuin sämpylöitä (pikkukakkuja ehkä).