Lyhyen kesän, pitkien kiireiden ja niiden väliin sattuneiden sairastelujen sun muiden seikkailujen vuoksi kotikokkailu on ollut jonkin aikaa tyrehdyksissä, mutta tänään pääsi taas luovuus valloilleen. Niinhän siinä sitten kävi, että kun puuttuu sekä kokemusta että ymmärrystä, jälkeä syntyy.

Aamulla torin ohi ajellessani välähti päähän, että haenpa sieltä tuoreita nauriita takaisin palatessani. Olisi pitänyt käydä jo menomatkalla, sillä yhdellä myyjällä niitä ei ollut ollut lainkaan, toiselta olivat jo loppuneet eikä kolmas ollut vielä saapunut. Ostinpa sitten pussillisen komeita porkkanoita kotiin vietäväksi, ja ajattelin että järsinpä sitten noista jotain.

Tuuma unehtui puoleksi päiväksi, kunnes kesken päikkäreiden kekkasin että teenpäs taas vuokaleipää ja pistän taikinaan porkkanaraastetta. Ei kun toimeksi. En ole ehtinyt edellä kerrotuista syistä kertomaan, että olen tehnyt jo monta kertaa vuokaleipää ja joka kerta erilaista. Tai siten erilaista, ettei se ole samoilla ohjeilla kuin viimeksi, mutta sikäli samaa, että teen kerralla aina kaksi leipää kun minulla kerran on kaksi vuokaleipävuokaakin. Tai kakkuvuokiahan ne oikeasti ovat, mutta ovat niin sopivan kokoisia leivänkin tekoon.

Viimeksi tein sellaista vuokaleipää, johon pistin joskus esittelemieni ruisleseiden lisäksi sokerijuurikaskuituhiutaleita eli Fibrexiä. Saattaa sitä toki olla muunkin merkkistä markkinoilla, mutta tuo on ensimmäinen näkemäni tuote tuota lajia. Mielenkiintoinen tuttavuus muuten.

Ulkomuistista - niin kuin aina - annostelin leseitä ja hiutaleita turpoamaan. Niitä koskee ankara varoituksen sana: missään tapauksessa niitä EI SAA syödä kuivana. Ne imevät niin paljon nestettä, että suolistossa tulee jopa henkeä uhkaavia juttuja jos niitä ei liottele riittävästi ennen kuin pistelee naamariin. Oikein kuuma vesi on hyvä liotusaine, sillä se irrottaa myös aromeja kuitujen kätköistä "näkösälle".

Laskeskelin päässäni nesteen eli veden määrää suhteessa kuiviin aineisiin. Virhe tuli varmaan siinä kohden kun kippasin taikinan sekaan vajaan puoli kiloa hienoksi raastettua porkkanaa. Siinä meni vettä pataan aika lailla, ja se määrä olisi tarvinnut jonkilaisen lisäjauhoannoksen loppumenemänä.

Homma nimittäin toimi niin, että tein mielestäni tavallisensakean taikinan ja kaatelin sen aikanaan vuokiin nousemaan ennen uuniin laittoa. Hyvin meni: vuoat riittivät, taikina nousi ja leivät saivat uunissa mukavan värin pintaansa. Koska vuoat olivat täysiä ja leivät isoja, paistoin niitä hieman tavallista pidempään jotta ne kypsyisivät läpi asti.

Vasta sitten, kun otin vuokia uunista, epäilykseni heräsivät. Mielestäni leivänteossa on jokin mennyt pieleen, jos vuokaleipä KIEHUU kun se otetaan uunista. Leipävuoista kuului selvästi poriseva ääni. Kuori kuitenkin oli sellainen kuin piti, joten kippasin vuoat pyyhkeen päälle ja kahden alle odottamaan jäähtymistään.

Kun vuoat olivat jäähtyneet niin paljon, että niitä saattoi jo käsitellä paljain käsin, nostin ne irti ja kas: leivät olivat reunoiltaan oikean korkuisia mutta keskellä oli syvät kuopat. Jahas! Raakoja olivat sittenkin.

Leikkasin - tai yritin leikata - toisesta leivästä siivua irti mutta se oli sen verran pehmeää ettei siitä oikein siivua tullut. Sen poikkileikkaus oli kuin 100-millisen U-palkin, olipahan vain hieman vahvemmat seinämät ja pohja. Vielä kun olin varovaisuussyistä laittanut vain vähän suolaa, paljas leipä maistui siltä miltä vanhassa, pitkään tyhjillään olleessa sokerijuurikasvarastossa olevan ilman kuvittelisin maistuvan kun siellä lakaisee lattiaa pölystä puhtaaksi. Siis pölyltä ja juurikkaalta. Ei porkkananmausta tietoakaan tässä vaiheessa.

Maku muuttui kummasti, kun sipaisin vähän rasvaa kylkeen ja taittelin vielä päälle sopivasti kavennetun makkarasiivun. Ulkonäköä se ei tietysti paranna, mutta kyllä se syötyä tulee, ei sitä tarvitse koirille tarjota. Liekö tosin huolisivat, sokerijuurikas eli juntti kun maistuu aika metkalta. 

Opetus: ensi kerralla enemmän harkintaa ja myös enemmän jauhoja ja suolaa. Jatkoa siis seuraa, sillä porkkanoita on vielä ainakin kahdelle leivontakerralle jos eivät tule muutoin syödyiksi jo sitä ennen.