Tällä kertaa löysin kaapistani paketin suomalaista hernerouhetta. Sitä ostaessani olin hieman yllättynyt, että sitäkö on oikeasti myynnissä. Kuten taannoin kerroin, tein sitä itse kuivatuista herneistä hirvittävän metelin kera sauvasekoittajan päähän laitettavan raastepurnukan avustuksella. Rouheesta tein sillä kertaa uunipuuroa.

Nyt en tehnyt uunipuuroa vaan hernejauhelihamureketta. Paketin kyljessä oli pihvien tekemistä helpottava ohje, ja minähän ajattelin että jos siitä pihvejä tulee noin helposti, vielä helpomminhan siitä tulee mureke kun sitä ei tarvitse paistaa kuin kerran. Pihvejä pitää paistaa niin monesti kuin niitä tekee, paitsi jos tekee monta yhdellä pannulla eli pieniä. Minä en.

Poikkeuksena aiempiin kokkailuihin tein tällä kertaa muistiinpanoja. Taka-ajatuksena minulla oli se, että siten välttäisin ainakin osan mokista toisella kertaa (sikäli kuin sellaista näillä eväillä tulisi). Siksipä minulla on nyt antaa hieman aiempaa tarkempia määriäkin, jos ne jotakuta auttaisivat tai houkuttelisivat.

Hernemureketarvikkeet%201.jpg

Yläpuolella olevassa kuvassa näkyvät käyttämäni raaka-aineet, jauhelihaa, kananmunia ja vettä lukuunottamatta. Maustevalikoimakin on niin pieni, että itseänikin hämmästyttää. Näistä kuitenkin syntyi todella herkullinen mureke.

Ensiksi kiehautin vajaa puoli litraa vettä ja kolme desiä hernerouhetta. Ensimmäisten kuplien noustessa nostin kattilan jäähtymään ja rouheen turpoamaan. Hetken kuluttua sekoittelin kulhossa siihen suunnilleen kolme-neljä desiä korppujauhoja (joista osa koostui sokerikorppujen ja näkkileivän murusista joita pusseista kerään talteen tämmöistä käyttöä varten). Seuraavaksi sekaan meni 400 gramman paketti nautajauhelihaa ja mausteet: valkosipulijauhetta tosi paljon, sipulirouhetta varmaan desi, aromisuolaa kukkura teelusikallinen, valkosipulia vähäsen ja chiliroutetta varovaiset puolisen teelusikallista. Suolaa meni ehkä teelusikallinen sen kummemmin mittaamatta, suoraan purkista kaataen (samalla tekniikalla tosin menivät ne muutkin mausteet).

Nesteeksi lisäsin ensin kahden desin purkillisen ruokakermaa ja kun se ei riittänyt, lisäsin vettä vielä vähän. Ai niin, pistinhän minä mukaan vielä kaksi kananmunaakin (ne puuttuvat kuvasta, kun en kehdannut kuoria kasata pöydälle, otin nimittäin kuvan vasta lopuksi). Lopputulos näkyy voidellussa vuoassa tarvikkeiden vieressä (ruokaöljyä käytin todellakin vain vuoan voiteluun).

Paistoin mureketta noin 180 asteen lämmössä reilun tunnin. Siitä tunti meni leivinpaperi vuoan päällä ja ehkä kymmenisen minuuttia ilman paperia. Se jälkeen sammutin uunin (kun tuli vieraita) ja annoin murekkeen jäähtyä uunin kanssa yhtä mittaa puolisen tuntia.

Hernemureke%2C%20kyps%C3%A4.jpg

Tässä kuvassa on valmis mureke uunista juuri otettuna. Se ei näytä juuri sen kummemmalta kuin raakakaan, mutta tuoksuu aika jännältä johtuen sen runsaasta hernepainotteisesta sisällöstä. Maistoin paistosta varovasti lusikalla ja sitten lapoin sitä kasan kauhalla lautaselle, sen verran hyvää se oli. Tämä ei taatusti jää viimeiseksi kerraksi tätä lajia.

Mitäkö tekisin toisin? Enpä osaa sanoa, ehkä käyttäisin hieman enemmän jauhelihaa suhteessa hernejauhoon. Toista lisää tai toista vähemmän, muuta en muuttaisi. Kerrankin nasahti nappiin. :-)