Hernemureke - tai oikeastaan hernejauhepaketin kyljessä ollut pihviohje - innoitti kokeilemaan, millaisia olisivat hernejauhosta tehdyt pyörykät ilman jauhelihaa. Siispä kokeilemaan. Kaapista löytyi vajaa paketti vaaleaa soijarouhetta, joten se sai korvata lihan. Muutoin mentiin suunnilleen perinteiseen tyyliin. Tai aluksi ei, sillä ensin mielessä oli tehdä mureke pikkuvuoassa, keskikokoinen kun oli vielä puolillaan mureketta ja iso pakkasessa täynnä alatoopia eli lihahyytelöä (keskimmäinen vuoka vapautui lihahyytelöstä sopivasti murekkeen tekoon).

Tällä kertaa päätin sekä mitata ainekset että pistää määrät ja laadut paperille muistiin. Näin siksi, että jos tulos olisi niin hyvä että haluaisin tehdä niitä uudelleen, olisi minulla jonkinkaanlainen ohje käytössäni. Voisin myös jakaa sitä toisille, etenkin kasvisruokien ystäville, sikäli kuin heitä kokkaukseni kiinnostaisivat.

Ensin mittasin kattilaan desilitran hernerouhetta. Olisin ehkä laittanut enemmänkin, mutta mureketta varten avaamassani pussissa ei ollut enempää jäljellä ja huomasin vasta kokkausten lopussa, että paketissa olikin vielä toinen pussi. No, yhtä kaikki. Desilitra riitti. Samaan sekaan meni 3 dl vaaleaa soijarouhetta ja 4 dl vettä. Kiehautin nämä eli nostin kattilan pois levyltä heti kun keitos alkoi kuplimaan. Jätin seoksen jäähtymään ja lähdin kauppaan sillä huomasin, että kananmunat olivat loppuneet; kaksi meni murekkeeseen ja loput neljä keitin mureketta tehdessäni kyytipojiksi.

Kaupasta palattuani hernejauho ja soijarouhe olivat pehmenneet sopivasti. Lisäsin kattilaan 3 dl vaaleita korppujauhoja (jotka muistin ostaa kaupasta, sillä nekin loppuivat kun tein mureketta). Mukaan meni kaksi kananmunaa rikki vatkattuina, 1/2 dl sipulirouhetta, 2 tl valkosipulijauhetta (sitä harvoin on missään liikaa), 1 tl aromisuolaa, 1 tl chilirouhetta (uskalsin tällä kertaa näinkin paljon), 1/2 tl valkopippuria ja noin 1/2 tl suolaa. Tässä täytyy mainita, että suolan määrä olisi voinut olla vähäisempikin, aromisuolassa kun sitä on aika tavalla. Jäähtyneissä pyöryköissä maistuu suola minun makuuni aavistuksen verran liikaa, mutta tarvittaessa makua voinee kompensoida tarvittaessa kastikkeen suolaa vähentämällä tai lisäämällä (siis jos tekee kastiketta, muutoin voi säätää esim. pottumuusia tai mitä oheen tekeekään).

Huomaa, että tästä raaka-ainelistasta puuttuu lihan lisäksi rasva. Sitä tarvitaan vain paistamiseen, ja siinäkin vain vähän. Käytän siihen tarkoitukseen - jo muutaman kerran mainitsemaani - kylmäpuristettua rypsiöljyä. Se on hyvää ja kotimaista.

Lyhyen sekoittelun tuloksena on vaaleanvihertävää massaa, josta pyörittelin kertakäyttöhansikkaat kädessä pitäen mukavan kokoisia (lue: kohtalaisen isoja) pyöryköitä. Tässä on kuva ensimmäisestä paistoannoksesta pannulle aseteltuna.

Raakoja%20hernepy%C3%B6ryk%C3%B6it%C3%A4


Salamavalo vaalentaa väriä melkoisesti, mutta oikeastikin ne pyörykät olivat aika vaaleita. Se johtunee vaaleasta soijasta, eikä hernejauhokaan toisaalta kovin tummaa ole.

Paistoin pyöryköitä hetken isolla lämmöllä ja pienensin pian levyn kakkoselle. Pyörykät kannattaa paistaa kannen alla, sillä massa kuivuu melko nopeasti. Samasta syystä taikinakulhon päällä on syytä pitää jotain suojaa, ja valmiit pyörykät kannattaa laittaa heti paiston jälkeen johonkin rasiaan jäähtymään jotteivät ne kuivahda liikaa.

Paistoin kaksi pannullista eli parisenkymmentä pyörykkää. Seuraavalla kerralla käytän uunia, jotta saan paistettua yhdellä kertaa isomman määrän eikä tarvits


e seisoskella hellan ääressä pannua ravistelemassa niin kuin nyt piti. Rasvaa pannulla ei paljoa tarvittu, eikä pellillä paistettaessa sitä tarvita lainkaan. Paistoin pyöryköitä ehkä parisenkymmentä minuuttia kaiken kaikkiaan, mutta pahaksi ei varmaan ole, vaikka paistoaika olisi pidempikin sillä kannen alla kosteus kuitenkin säilyy ja pannua ravistelemalla pyörykät eivät tartu pohjaan kiinni ja paistuvat tasaisesti joka puolelta.Valmiita%20hernepy%C3%B6ryk%C3%B6it%C3%A

Tässä kuvassa on toisen annoksen pyöryköitä (osan söin ennen kuvausta) valmiina, ennen rasiaan laittoa.

Lopputuloksena syntyi parin ateriakerran verran todella maukkaita pyöryköitä. Taidanpa jättää ruokapöydässä ekrtomatta, että niissä ei ole yhtään lihaa; katsotaan, mitä kommentteja tulee kun asia selviää. Näitä on tehtävä paljon lisää, oletan.