Käväisin jokin aika sitten Kemissä ja ystävieni suosituksesta vierailin pienessä etnisesssä myymälässä. Käynti oli todella mielenkiintoinen, eikä taatusti jää viimeiseksi lajissaan. Myymälässä on hyvin monipuolinen valikoima kaukoidästä peräisin olevia tuotteita. Niitä löytyy tölkkeinä, pusseina, pakasteina, kuivattuina ynnä muuta. On monenlaista riisiä irtona ja säkeissä, on yrttiä, mehua, hedelmiä ja vaikka mitä.

Eräs kaukoidästä Suomeen muuttanut ystäväni oli tällä ensi käynnillä oppaanani. Vajavaisella suomenkielellään hän esitteli minulle koko joukon itselleen tuttuja - minulle ennennäkemättömiä - tuotteita, sallien minun ostaa vain joitakin. Hauskasti hän esteli minua ostamasta kaikkea mitä mieleni olisi tehnyt, perustellen että "minusta sinä ei pidä tästä" ja huiskutellen kättä suunsa edessä sen merkiksi että kyseinen yrtti tai muu purtava on hänen mielestään liian tulista minulle. Taivuin hänen tahtoonsa, etenkin kun minulla oli ajatuksena lähinnä pikaisesti tutustua liikkeeseen ja sen tuotteisiin.

Eräässä kylmäaltaassa oli mielenkiintoisen näköinen hedelmä. Se muistutti suurta piikkistä käpyä, ja painoa sillä oli ehkä parin kilon verran. Tässä vaiheessa lienee syytä olla tyytyväinen, etten ottanut sitä sillä kertaa mukaani. Kotona nimittäin nettiä selaillessani paljastui, että kyseessä oli durian eli "haisulihedelmä", yksi maailman pahanhajuisimmaksi luokitelluista hedelmistä jonka maku kuitenkin on aivan muuta kuin haju kertoo.

Löysin netistä artikkeleita, videoita ja blogipostauksia, jotka kertovat mielenkiintoisia asioita durianista. Ne saivat mielenkiintoni heräämään, samalla kun johtivat minut ratkaisemaan erään arvoituksen joka minua vaivasi Kemistä palaamisen jälkeen vielä parin päivän ajan.

Nimittäin saavuttuani kotiin ihmettelin autossani vallinnutta outoa hajua, jota en kuitenkaan osannut heti yhdistää mihinkään tiettyyn lähteeseen. Vielä enemmän ihmettelin, kun hetken kuluttua tunnistin saman hajun myös sisällä kotona. En ole syönyt - saati perannut - muikkuja muutamaan kuukauteen, joten ihmettelin mistä keittiööni on tullut haju joka muistuttaa yöksi jäteastiaan jääneistä muikunperkuujätteistä lähtevää ominaishajua. Sellainen hieman kaasumainen, mieto haju jota ei mielellään kauaa haistele.

Lopulta välähti. Haju lähti herkkukaupasta ostamastani keksipurkista, jota availin tämän tästä syödäkseni siitä muutaman keksin. Hajulähteen selvittyä helpotti, ja päättelin että jokin keksien ainesosa on hajun lähde; tuskinpa muovipurkki itsessään tuoksahtelisi. Keksit olivat niin herkullisia, että vajaan puolen kilon purkkia ei monesti tarvinnut avata kun se jo oli tyhjä ja sen perästä hajukin oli pian poistiessään.

Päivä, pari keksien syönnin  jälkeen minulle selvisi nettiä selatessani tuo mitä edellä kirjoittelin durian-hedelmästä. Tiedot tulivat oikeastaan kylkiäisenä, sillä itse asiassa etsiskelin tietoja jakkihedelmästä (jack fruit), jota olin ostanut purkillisen mietoon sokeriliemeen säilöttynä. Minulla kun on tapana haahuilla sivulla jos toisella jotain etsiessäni; aina tulee jotain muuta mielenkiintoista vastaan.

Kaiken tämän jälkeen kävi niin, että vasta sunnuntai-aamuna huomatessani tyhjän keksipurkin olevan vielä pöydällä vilkaisin sitä tarkemmin ja: keksit olivat durian-keksejä. Sehän lukee siinä purkin etiketissä ja isolla vieläpä. Otin iloksenne kuvan tyhjästä purkista.

Durian-keksit.jpg

Kuvan keksirasialla on hintaa vain muutama euro, ja sillä hinnalla saa näppärän muovirasian lisäksi ison kasan todella herkullisia keksejä. Niiden mausta ei ikinä voisi kuvitella, että kyse on eräästä (kuulemma) maailman pahanhajuisimpiin luettavasta hedelmästä.

Kaiken kokemani  ja lukemani jälkeen päätin, että minun on ehdottomasti kokeiltava, miltä durian maistuu sellaisenaan. Luulenpa kuitenkin, että odotan sen verran lauhaa keliä että voin varovaisuussyistä avata ja nauttia hedelmää ensin ulkona. Tiedän myös joukon ystäviäni, jotka kutsun samalle aterialle. Hekin kehuvat tykkäävänsä kokeilla uusia ja eksoottisia makuja.

Jakkihedelmästä sen verran, että se maistui ensipuraisulla miedosti persikalta mutta se maku hävisi loppua kohden kun pistelin koko purkillisen. Suutuntuma oli hieman puumainen, sellainen "al dente". Kaiken kaikkiaan pidin sen mausta ja mietin, että sitä voisi kokeilla persikanviipaleiden sijaan kakunkoristeena.

Muita mieleenpainuvia makuelämyksiä olivat aloevera-juoma (pullossa on hedelmälihaa muistaakseni 20 %) ja aasialaisesta ruohokasvista valmistettu hyytelöjuoma. Se on todellakin sitä, sillä tölkissä on noin kolmannes vähän pieniä salmiakkikarkkeja pienempiä, mutta samanmuotoisia, mustia hyytelönpalasia. Netistä löytyy kuvia ja valmistusvideoita tuotteesta nimellä Grass Jelly Drink. Aloevera-mehun hedelmäliha muistuttaa meduusanpalasia (tai niin kuvittelen, sillä en ole koskaan nähnyt oikeaa meduusaa) ja ruohomehun hyytelö... no, hyytelöä. Maultaan ne ovat mietoja, ikään kuin turhan paljon laimennettuja, mutta kuitenkin sen verran mielenkiintoisia että ehdotan kokeiltavaksi. Edellinen maistui suussani kaktukselta (sitä olen joskus lapsena maistanut, ja muistan maun vieläkin) ja jälkimmäinen ehkä vienosti salmiakkikolalta tai jotain.

Yhtä kaikki, kuten totesin: siellä täytyy käydä uudemman kerran ja useasti. Ja ajan kanssa, että ehtii katsella ja pohtia. Ja selata nettiä samalla, tarkistaen että mitä onkaan ostamassa ja mitä siitä voisi - ehkä - tehdä.