Tulipahan tehtyä tavallista tukevampaa puuroa tällä kertaa. Idean aiheeseen sain eräästä kirjasta, jossa joku mainitsi sanan "läskipuuro", ja minähän en enempää syttöjä tarvitse kun liekit jo leimahtavat. Siispätuumasta toimeen ja keupoista etsimään suolasilavaa.

Muutaman kauppareissun jälkeen sattui tiskillä silmään suolasilavapaketti. Ne, jotka ymmärtävät lihantuotannon kannattavuuslaskelmista jotain, tietänevät, ettei sianlihantuottajalla yksinkertaisesti ole varraa kasvattaa läskisiä sikoja. Läskikilon tuottaminen kun vaatii paljon enemmän rehua kuin lihakilon tuottaminen. Ruokintataloudellisten syiden lisäksi kuluttajien odotukset ovat johtaneet siihen, että sioissa oleva silavakerros on enää hyvin ohut, eikä siinäkään vähässä ole enää rasvaa samassa määrin kuin vielä 70-kuvulla.

Se johdannosta ja sitten asiaan. Läskipuuroni raaka-ainelista on hyvin lyhyt: suolaläskiä, ohraryynejä, vettä ja maitoa. Ymmärrettävistä syistä listalta puuttuu suola :-).

Ostamani läskinpalaset painoivat melko tarkkaan 300 grammaa. Yleensä en tiedä aineiden tarkkoja määriä koska en niitä juurikaan mittaile tai punnitse, mutta koska läski oli ostettu kaupasta, oli paketti siellä punnittu.

Koska läski oli vahvasti suolattua, huuhdoin palasten pinnalta ylimääräisen suolan pois kylmällä vedellä. Pilkoin läskin pieniksi palasiksi ja hauduttelin sitä pannulla jotain puolisen tuntia pienellä lämmöllä, kannen alla. Lapsuusvuosina herkkuani oli perunoiden kanssa tarjottu tirripaisti, joka valmistettiin käristämällä läskiä kuumalla pannulla. Siihen aikaan läskissä oli lujasti rasvaa, joten se ei  tarttunut pannuun kiinni vaan se sekä suli että kypsyi nopeasti rapiseviksi palasiksi. Toisin on nyt: läskiä pitää hauduttaa miedolla lämmöllä jottei se tartu kiinni tai sitten pitää laittaa rasvaa pannulle sen paistamiseksi...

Kun läski oli kypsynyt (eli kun sitä pystyi pureskelemaan kuten kypsää lihaa) ja rasva sulanut, alkoi puuron keitto. Ensin laitoin kattilaan noin desin ohraryynejä ja vettä parin desin verran. Kiehautin ryynit ja annoin niiden levätä hetken aikaa eli kunnes vesi imeytyi niihin. Seuraavaksi lisäsin arviolta noin puoli litraa maitoa ja pistin kattilan kuumenemaan. Jonkin ajan kuluttua lisäsin sekaan sulatetun rasvan läskinpaloineen ja annoin ainesten hiljalleen kiehuskella pienellä lämmöllä. Keittelyä kesti puolisen tuntia, kunnes sammutin virran kattilan alta ja lähdin saunomaan. En kehdannut jättää puurokattilaa hellalle kiehumaan saunomisen ajaksi. Ajattelin, että hautukoot sillä aikaa, ja jatkan keittelyä saunomisen jälkeen jos tarvitsee. Ei tarvinnut.

Puuro hautui itsekseen melkein täysin kypsäksi eli sellaikseksi kuin halusinkin. Keitos sakeutui eli maito imeytyi ja ryynit olivat sellaisia että niistä oli hampaille  hieman vastusta, jotain "al dente" -tasoa ehkä. Ja hyvää.

Puuroa tuli sellaiset kaksi lautasellista, annoksina mitaten ehkä kolme annosta. Se oli todella hyvää sellaisenaan, ilman maitoa ja sokeria. Eikä suolaa todellakaan tarvinnut lisää, muttei sitä ollut liikaakaan.

Seuraavalla kerralla joko laitan läskiä vain ehkä puolet nyt käyttämästäni määrästä tai teen puuroa ainakin tuplasti enemmän. Toinen muutos on se, että haudutan läskin vielä pienemmällä lämmöllä kuin nyt, jotta se ei ruskistuisi lainkaan. Puurossa nimittäin oli läskin käristymisestä johtuvaa makua, josta kaikki eivät välttämättä pidä vaikka itseäni se ei häiritse. Käristäminen luo eräänlaista kitkeryyttä ja se saattaa olla hieman häiritsevää. Toisaalta läskin suhteellisen osuuden pienentäminen voi myös auttaa asiassa.

Kuvittelisin läskipuuron toimivan parhaiten aamupuurona, sikäli kuin joku muu haluaisi läskipuuroa keitellä tai syödä. Se on aika tukevaa ja myös ilmeisen terveysvaikutteista mikä vaikuttanee osaltaan sen suosioon. Itse aion tehdä sitä toistekin, ja kokeilla sitä myös uunipuurona, myös siten että lisään läskin ryynien sekaan sulattamattomana.