...ja muita epäonnistumisia, voisi otsikko jatkua :-)

Muutamat viime viikot on blogini elänyt hiljaiselämää, ilman uusia artikkeleita. Syynä on ollut hektinen ajanjakso töineen ja tekemisineen, joiden vuoksi monet hauskat harrastukset ovat jääneet taka-alalle. Tilanteen hieman rauhoittuessa pystyn taas sitomaan eri suuntiin johtavien lankojen katkeilleita päitä yhteen.

Keittiön suunnalta ei vaientumisen ajalta ole kummoisia kerrottavana. Lyhyesti sanoen ruoanlaitto on ollut helppoa, nopeaa ja varsin arkista, tarkoittaen nopeita pikaruokia, vanhojen lämmittämistä ja vähän sitä sun tätä. Pari kertaa olen jopa sortunut valmistamaan ruoan kaupan pikaeineksistä eli nostamaan pöytään vaikkapa valmista maksalaatikkoa tai nuudeli-lihapullapakkauksia. Pääasia kuitenkin, että jotain on syöty joka päivä :-)

Olen viime aikoina kokenut sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Viimemainituista ehkä mieleenjäänein on yritys keittää punajuuria. Episodi oli suunnilleen tällainen: pienen kiireen keskellä hoksasin, että teenpä taas sellaista vaaleanpunaista perunamuusia kuin kerran aikaisemminkin. Tällä kertaa ajattelin tehdä sen kuitenkin hieman toisin. Laskeskelin, että ensin kypsentäisin kuorimattomat punajuuret, kuorisin ja muusaisin ne valmiiksi, keittäisin kuoritut perunat punajuurten keitinliemessä ja lopuksi yhdistäisin molemmat muusaukset. Hyvä suunnitelma, eikö?

En kuitenkaan päässyt juurikaan alkua pidemmälle. Pesin toki punajuuret ja laitoin ne kiehumaan, mutta siihen se jäikin. Juutuin tietokoneeni ääreen koko toviksi ennen kuin mieleeni jysähti: punajuuret! Jo keittiön ovella kuulin hellan suunnalta pahalta kuulostavaa kihinää: vaikka hellan levy ei ollutkaan isolla, vesi oli kiehunut kuiviin ja punajuuret sihisivät itsekseen kattilan pohjalla. Tuloksena oli joukko toiselta kyljeltä mustaksi paahtuneita punajuuria, mustakarstainen kattilanpohja ja muutaman päivän liotus jotta saisin kattilan taas käyttökuntoon. Pohjakin oli hieman kupertunut, mutta sain myöhemmin senkin jokseenkin kuntoon kumauttamalla sitä pöydänkulmaan :-).

Punainen muusi taisi vaihtua mannapuuroksi tai kinkkusuikaleräiskäleiksi, en muista enää ihan tarkkaan.

Onnistumisiakin pikaruokarintamalla toki tapahtui, viimeisin pari päivää sitten. Tein nimittäin kermaisen perunamuusin ja sienikastiketta. Isosta muusiannoksesta meni viimeinen erä tänä aamuna aamupalalla, sienkastiketta sen sijaan jäi vielä hieman lounaan lisäkkeeksi. Hmm! Mitähän tekisi varsinaiseksi lounaaksi, ehkä spagettia...

Kermainen muusi oli yksinkertaisesti tavallista, hieman runsaampivoista, perunamuusia johon maidon sijasta käytin tavallista, sakeaa ruokakermaa ilman mitään muita hökkeitä eli mausteita. Edes suolaa en lisännyt, sillä käyttämäni voimäärä antoi mielestäni riittävästi suolanmakua.

Sienikastikkeenkin tein ikään kuin pikana: sulatin kattilassa reilusti voita, antaen sen saada aivan aavistuksen verran ruskeaa väriä. Sekoitin siihen vehnäjauhoja, kypsentelin niitä hetken ja liemensin seoksen kastikkeeksi purkillisella paksua ruokakermaa sekä reilulla lorauksella maitoa, ajatuksena tehdä siitä kohtalaisen sakeaa.

Sieniksi valikoituivat pakkasesta löytyneet - ja pari päivää jääkaapissa sulamistaan tehneet - pussilliset torvisieniä ja suolattuja haapasieniä. Silppusin sieniä saksilla hieman pienemmiksi ja sekoitin kastikeliemeen, jättäen kattilan kansineen muhimaan kylmälle levylle. Pari kertaa tosin sekoittelin kastiketta varmistaakseni sen sakeuden.

Kastikkeeseen en käyttänyt tällä kertaa mitään mausteita; en tavanomaisesti siihen lykkäämiäni sipulia, valkosipulia tai valkopippuria. Ainoa mauste oli suola, joka oli viimesyksynä keräämissäni haapasienissä silloisen esivalmistelun seurauksena. Tarkoituksenani taisi tuolloin olla, että suolasin ryöppäämäni haapasienet valmiiksi, tehdäkseni niistä myöhemmin sienisalaattia tai jotain. Tekemättähän se on jäänyt, mutta nyt niille tuli muuta käyttöä.

Kastike oli yllättävän hyvää. Haapasieni on itsessään varsin mieto, joten kun kastikkeessa ei ollut suolan lisäksi muita mausteita, torvisienet pääsivät paremmin esille. Lopputulemana oli, että tätä tehdään myöhemminkin.