Ruokia vanhentava jääkaappini oli tällä kertaa kätkenyt sisäänsä maitopurkin jonka viimeinen myyntipäivä läheni uhkaavasti. Läheltä piti, ettei se ehtinyt jo liian vanhaksi jopa minulle. Siispä asialle - siis maidolle - piti tehdä jotain ja pian.

Ensimmäisinä mieleen tulevat tietysti aina helpoimmat vaihtoehdot. Yleensä ne ovat myös niitä käyttökelpoisimpia, jolleivät ne satu olemaan juuri niitä, joita "ei missään nimessä tällä kertaa tehdä" -juttuja. Nyt ne eivät olleet niitä. Mieleen tulivat mm. pannukakku, maitokaakaokiisseli, maitokaakaokiisseli rusinoilla, pikkukuppeihin hyydytetty ja rusinoilla koristeltu maitokaakaokiisseli ja sitä rataa. Sivujuonteena mielessä kävivät myös erilaiset vohveliversiot mutta ne menivät pois mielestä yhtä nopeasti kuin tulivat.

Kuivatavarakaapin katselu tuotti lisää mielikuvia. Sieltä löytyi - ja löytyy yhä, avaamatta kun jäivät - muun ohella maitotiivistettä tavallisena ja karamellisoituna, tamarindimarmeladia tai sinnepäin, Nutellaa, hapankirsikoita ja sitä sun tätä muuta. Myös niitä rusinoita. Ja sukaatinpaloja. Ja omatekoista sienijauhetta, lahjaksi saatua vihreää teejauhetta ja ja ja...

Siis leipomaan. Päätin kokeilla piimäkakkua ilman piimää eli maitoversiona. Koska piimä on hapanta ja maitoni ei  - vielä, onneksi - päättelin että taikina pitää muutoin saattaa happamaksi jotta sooda, jota aioin sekaan laittaa, toimisi. Jääkaapistani löytyi purkki Cuisine Crème Fraiche Valkosipuli ja Yrtit -valmistetta. Olin ostanut sen ajatellen tehdä kanamöshöä mutta koska kanasuikaleet ovat vielä ostamatta, fraiche (niin kuin sitä valmistajan sivuilla nimitetään) oli vielä käyttämättä.

Näillä päästiin jo eteenpäin. Eli: kulhoon puoli litraa maitoa, sekaan purkillinen edellä kehuttua fraichea, kaksi kananmunaa ja kaikki vispilällä kunnolla sekaisin. Seuraavaksi sinne meni pari lorausta eli noin desi ruokaöljyä (en viitsinyt sulattaa voita tällä kertaa), ehkä lasillinen sokeria (mittaamatta kaataen), noin kahdeksan desiä (tämän jopa mittasin) puolikarkeita vehnäjauhoja joihin olin sekoittanut soodaa ja leivinjauhetta, pari teelusikallista kumpaakin. Nämä sekoiteltuani lisäsin sekaan vielä 50 g (sattumalta tasan) rusinoita.

Kun sain taikinapellillisen uuniin, tuumailin että päällekin voisi jotain laittaa. Kaapistani löytyi, yllätys yllätys, purkillinen joskus ostamaani vaniljakreemijauhetta. No, joskus sitäkin kai pitää lopulta käyttää, kun se kerta on ostettu.

Sekoitin kreemijauhetta ohjeen mukaisesti arvellen, että lasillinen varmaan riittää pellilliselle. Ei riittänyt tai riitti sittenkin, riippuen näkökulmasta (alla oleva kuva antaa ainakin yhden).

Kreemipiirakka%201.jpg

Kuvassa on valmis piirakka. Se näyttää hieman raadellulta, ikään kuin joku olisi kynsinyt sitä paiston aikana. Jälki on kreemin aikaansaama ja syyllinen olen minä, ei jokin uunissani oleva peto.

Valmistin siis kreemin sillä aikaa kun piirakka paistui. Jonkin älynvälähdyksen seurauksena otin piirakan uunista vajaan kymmenen minuutin kuluttua ja levittelin kreemin sen päälle, valuttaen sitä ohuena nauhana ja lopuksi levitellen sitä lastalla sieltä täältä. Ajattelin, että kun sen kerrotaan olevan paistonkestävää, kokeilen mitä tapahtuu kun paistan sen.

Ei olisi ehkä kannattanut, sillä tuossa vaiheessa piirakan pinta oli kyllä hieman jo jähmettynyt mutta ei ollut vielä niin kova että kreemi olisi jäänyt sen pintaan. Ei, sehän upposi piirakan sisään, estäen taikinan nousemisen ja saaden aikaan nuo raatelujäljet. Oivallus: ehkäpä sillä tavalla voisi tehdä jollakin kertaa kuvioita piirakan pintaan.

Toinen seikka, mikä kreemin kohdalla meni pieleen, oli ilmeisesti käyttämäni jauheen vähäinen määrä. Vaikka sekoitin kreemi-vesiseosta käsin vispilällä ja koneellisesti sauvasekoittimella, en saanut aikaan kuin vain hieman saennutta litkua. Olisi kenties pitänyt lisätä jauhetta vielä enemmän. No, ensi kerralla sitten...

Sekään ei osunut kohdalleen että ajattelin kreemin olevan makeaa. Ainakaan kulhon pohjalle jäänyt litku ei ollut; maku tuntui hyvin, hyvin keinotekoiselta eikä lainkaan imelältä. Liekö sokerit ja makeutusaineet unohtuneet pakatessa pois purkista?

Paistoin piirakkaa kaikkiaan jotain puolisen tuntia tai vähän yli. En katsonut kella, katsoin uunia eli otin piirakan pois kun siinä oli sopivasti väriä päällä. Tosin se olisi saanut olla ehkä vielä jonkun minuutin kypsymässä.

Lopputuloksena oli enimmäkseen (siis kreemiviirujen välistä) noussut piirakka. Massa oli kuohkeahkoa mutta samalla tiivistä, joskin tiiviyden vaikutelma saattoi johtua juuri tuosta kreemin aikaansaamasta latistumisesta. Sokeria olisi saanut olla vähän enemmän, sanoisin. Rusinoita en syödessäni löytänyt (söin muutaman palan piirakan jäähdyttyä, loput menivät pakastimeen talteen). Piirakka nousi noin parin sentin vahvuiseksi eli ei ihan piimäkakun vertaa mutta silti yllättävän hyvin. Tai ainakin minä olin yllättynyt, kun odotin siitä tulevan oudonmakuisen pannukakun.

Käyttämäni fraiche antoi piirakkaan aavistuksenomaisen valkosipulin maun, mikä ainakin minua miellyttää. Maku johti jatkokehittelyyn: seuraavalla kerralla voisi kokeilla lisämausteena valkosipulijauhetta ja rusinoiden sijasta vaikkapa kinkkusuikaleita tai savupororouhetta.

Tässä vielä toinen kuvakulma samaan aiheeseen eli valmiista piirakasta ylhäältäpäin otettu kuva. Siinä näkyvät nuo kreemivanat vielä selvemmin kuin tuossa viistosti otetussa kuvassa. Kreemipiirakka%203.jpg