Leipominen on hauskaa kunhan on aikaa ja aineksia. Osaaminenkaan ei ole pahasta, joskin kokeilemalla pääsee tässäkin urheilulajissa mielenkiintoisiin tuloksiin kunhan edes osa perusasioista on hallussa. Muutoin saattaa leivinuunista tulla ekobioreaktori, siis sellainen kapistus joka tuottaa valmista biojätettä. Kokemusta on tästäkin kuten olen aiemmin jo kuvaillut. Näkkileipä on keksitty sellaisia päiviä varten.

Tällä kertaa päätin kokeilla - toisen kerran - hyytelökakun valmistusta. Ensimmäinen kerta melkein jo onnistui ja innostutti jatkamaan tuotekehittelyä. Toinen kerta tuottikin jo melko mukavan tuloksen. Seuraavalla lähestyttänee jo täydellisyyttä tai ainakin pistettä, jonka jälkeen voi jo kyllästyä ja tehdä jotain muuta. Kun jonkin osaa, tekeminen voi olla sen jälkeen tylsää rutiinia. Silloin on luovuuden aika.

Erään puhelinkeskustelun yhteydessä tuli tuumailleeksi että miltähän maistuisi kookosmaidossa keitetty omena. Tietysti sitä piti kohta kokeilla. Pelkän omenan keittely olisi tuhlausta joten silppusin kuorittujen omenanpalojen (viisi omenaa) sekaan puoli pussillista varsiselleriä.

Hiljaisen hauduttelun ja runsaa hämmentelyn seurauksena minulla oli pieni kattilallinen omena-sellerisosetta. Pälkähtipä päähän tehdä siitä hyytelöä. Sulattelin sekaan pari pientä liivatelehteä ja jaoin keitoksen annoskulhoissa jääkaappiin jäähtymään. Seuraavan illan johtopäätös oli, että liivatetta oli liian vähän sillä hyytyminen oli jäänyt melko vajaaksi.

Sotkos oli kuitenkin niin hyvää että seuraava kerta tuli varsin pian. Muunsin lähtötilannetta sen verran että kookosmaidon sijasta käytinkin kookoskermaa. Keittelin kuuden kuoritun omenan palasia ja neljänneskiloisen varsisellerin palasia ensin hyvin vähässä vedessä ennen kuin lisäsin sekaan pienen purkillisen kookoskermaa. Sokeria tai mitään mausteita en käyttänyt kun niitä ei tarvittu ensimmäiselläkään kerralla.

Tunnin, parin hauduttelun jälkeen sulattelin sekaan edelliseltä kerralta käyttämättä jääneet liivatelehdet (pieniä lehtiä oli melkein pussilinen). Fiilistelyhengessä kokeilin vuoan käyttöä. Vuorasin pienen tasapohjaisen kakkuvuoan laitojen yli ulottuvilla tuorekelmun suikaleilla ja kaadoin liemen vuokaan.

Vuoka sai levätä jääkaapissa pari vuorokautta. Käänsin sen lautaselle ja lämmitin pohjaa kuumaa vettä sisältäneellä kattilalla kunnes sain varovasti painettua kelmun kakkuineen alas lautaselle. Irrottelin kelmun ja leikkasin koesiivun.

Tällä kertaa tulos ei ollut niin makea kuin viimeksi. Syynä oli ehkä käyttämäni omenalajike, joka ei ollut yhtä imelä kuin edellisellä kerralla. Korjasin tilanteen tupsuttelemalla pikkusiivilän läpi pari teelusikallista tomusokeria kakun pinnalle. Sen myötä makeutta löytyi sopivasti.

Kuten alla oleva - hieman epäselvä - kuva kertoo, ulkonäöltään tulos on kuin harmaa raparperihyytelö. Väriä siinä ei ole nimeksikään; vihreähköjä sellerin palasia sameassa hyytelössä. No, pöytäliina sentään on kukikas :-).

Seuraavalla kerralla lisään sekaan jotain väriä antavaa ja samalla kokeilen koristelemista. Voisin vaikka valaa vuokaan enisin appelsiinimehusta ja joistain koristeista ohuen pohjan. Sen päälle kaataisin varsinaisen hyytelöliemen. Tarjoilua varten käännettynä siinä olisikin sitten värikäs pinta. Jee!