Tänään tuli verinen iltapäivä. Löysin pari päivää sitten pakastimesta kaksi puolen litran purkkia verta ja otin ne tuolloin sulamaan. Aikomukseni oli jonain iltana tehdä pitkästä aikaa veriohukaisia. Se "jonain iltana" oli sitten tänään.

Ottaessani veripullot sulamaan vilkaisin netistä paria reseptiä malliksi, sillä siitä on todella monta monta vuotta kun olen viimeksi veriohukaisia tehnyt. Piti vähän verestää muistoja. Tänään vilkaisin paria muuta reseptiä samalla kun etsiskelin puuttuvia aineksia komerojen kätköistä.

Ulkomuistista päättelin reseptien poikkeavan toisistaan yhtä paljon kuin paistajat ovat etäällä, ja päätin jälleen tehdä oman sovellutukseni asiasta. Se oli osin pakkokin, sillä ainakin viimeisimpään lukemaani reseptiin nähden minulta puuttui muutamia tarveaineita kuten kananmunat ja pilsneri. Eräässä reseptissä neuvottiin käyttämään vichyä, toisessa taas maitoa, kolmanteen kelpasi kalja kuin kalja (mitenhän kotikalja muuten kävisi makunsa puolesta).

Tein reseptistä yksinkertaisen: litra verta, kolme tavallista sipulia silputtuna ja kuullotettuna, vähän suolaa, jonkin verran ruokaöljyä (sitä mitä yleensä käytän), vähän valkopippuria, paljon meiramia sekä salviaa ja kirveliä) ja valkuaislisänä pieni purkillinen pehmeää rahkaa. Rahkan pistin sekaan myös siksi että huomasin purkin kannessa olleen pienen reiän (se oli tullut tänään) ja arvelin, ettei se pysy kauaa pilaantumattomana edes jääkaapissa. Ohrajauhoja lisäsin muutaman desin ja vehnäjauhoja suunnilleen saman verran. Lopputuloksena oli hieman möykkyinen, räiskäletaikinaa vahvempi seos.

Lyhyen turpoamisajan jälkeen paistelin tavallisella pannulla leipälautasen kokoisia ohukaisia. Niitä tuli taikinasta yhteensä merkkarirasiallinen (lisäksi ne pari jotka menivät maistellessa paistamisen yhteydessä).

Ohukaisista tuli tällä tavalla tehtyinä varsin miedon makuisia. Ne kyllä maistuvat entivanhaisilta veriohukaisilta mutta aika ohuesti. Toisaalta niistä tuli kohtalaisen kuivia vaikka käänsin ne paistaessa aika varhain. Koska pakkasin jokaisen heti paiston jälkeen merkkarirasiaan kannen alle, oletan että ne pehmenevät siellä hieman. Seuraavalla kerralla pitää joko laittaa vähemmän jauhoja tai sitten lisätä sekaan maitoa, olutta tai vichyä. Yhtä kaikki, tarjolla on nyt ravitseva rautaisannos kotikeittiön tuotoksia.

****

Lämpimät ohukaiset maistuivat todella herkulliselta Öljypuun valmistaman chilihyytelön eli Paholaisen hillon kanssa.