Tänään ruokaohjelmassa oli pakastimeen unohtuneiden jämien kaivelun lisäksi jääkaapissa olleet jämät. Niistä syntyikin yllättävän hyvänmakuista - joskaan ei näköistä - ruokaa. Vain vähän jäi tähteeksi ja sekin menee ennen seuraavaa varsinaista ruokailuhetkeä.

Pakastimesta löytyi pussillinen siellä liian kauan ollutta sipuliperunaseosta. Se sai luvan toimia tehtävän ruoan alustana. Seurakseen se sai viilipurkillisen toissasyksynä pakastettuja purjonpalasia, kaksi jääkaapista löytynyttä porkkanaa karkeaksi raastettuna ja kaksi juuustowilhelmiä paloiteltuna.

Jääkaapissa oli neljä raakaa kananmunaa joten nekin saivat mennä kevyesti vatkattuina edellisten ainesten mukaan. Sekoitin kaikki voidellussa uunivuoassa; voiteluun ynnä muuhun käytän toistaiseksi kylmäpuristettua rapsiöljyä, sellaista kun sattui löytymään kylmäpuristettua rypsiöljyä etsiessäni ja päätin kokeilla miltä muutos tuntuisi. Ei hassumpaa, mutta palaan takaisin rypsin puoleen kunhan rapsipullosta aika jättää eli sisältö loppuu.

Mausteiksi ripottelin sekaan vain vähän suolaa (koska makkarat ovat aika suolaisia), valkosipulijauhetta (se kuuluu aina asiaan), maustepippuria ja poppamiehen chilijauhetta. Ruokapöydästä kuului syödessä että chiliä tuli vähän liikaa mutta minusta sen pienoinen jälkipoltto oli juuri sopiva.

Paistoin seosta parissa sadassa asteessa pari tuntia mutta koska vuoan päällä oli paksu folio, ei ruoka paljoa lämmennyt. Poistin folion ja nopeasti tuli vähän väriäkin pintaan, lämpenemisen lisäksi. Pitkän säilömisen aikana pakastimessa ollut peruna-sipuliseos oli jäätynyt melko vetiseksi ja niinpä paistoksessa oli lientäkin pohjalla. Jäähtyessään se tosin imeytyi pois.

Hyvästä mausta huolimatta tämä ei ole sellaista, jota ravintolassa tilaisin ruoakseni. Niinpä en välttämättä tee tätä kotonakaan jatkossa, eihän perunasipuliseos kuulu suosikkiostoksiini. Ranskalaiset perunat ja muut puolipaistoiset perunavalmisteet ovat ihan eri asia.

Käyttämistäni aineksista syntyi melkein kasvisruokaa. Jos makkara olisi ollut perinteistä lenkkiä, olisi suuntaus ollut vahvempi sillä joissakin lenkeissä on edelleen niin vähäinen lihapitoisuus että ne voi melkein lukea kasvisruoaksi. Sen makkaranpalat tekivät, että ruoka tuoksui uunista otettaessa erehdyttävästi makkarakeitolta :-).

Tätä kirjoittaessani sähkökäyttöisessä haudepadassa hautuu alkuvaiheissaan huominen hernekeitto. Kunhan ilta ehtii eli muutama tunti kuluu, lisään sekaan palvilihat ynnä muut tykötarpeet ja ajastan padan kypsyttelemään keittoa yön yli. Huomenna onkin sitten syöjiä luvassa sen verran että keitoksesta tuskin jää kovin paljoa tähteeksi. Kerronpa sitten myöhemmin, mitä tuli ja miten meni.