Jokin aika sitten tein makkarakeittoa. Tutkiskelin jääkaappia ja komeroita miettien, mitä kaikkea siihen tällä kertaa tunkisin perinteisten perunoiden, sipulien ja makkaroiden jne. seuraksi kun lapseni ehdotti että laittaisin siihen omenaa.

Eipä mitään, kuorin ja pilkoin muutaman pienehkön, tavallisen omenan keiton sekaan. Mukaan meni tietysti muiden ainesten kera porkkananpalaset ja sipulinlohkot niin kuin aina.

Keitosta tuli kätevän makuista, hieman makeaa. Ehkä makeuteen vaikutti omenoiden lisäksi musta, siirappimainen soijakastike, jota tuli ostettua aasialaisia tuotteita myyvästä marketista niin iso pullo että sitä on lisättävä vähän joka ruokaan jotta sen saa kohtuullisen nopeasti kulutettua. Se on niin siirappista että se valuu hyvin tahmeasti pullosta ulos ja niin makeaa, että maustamisen jälkeen pyyhkäisen loput pullon suusta lusikalla suuhuni, makean ystävä kun olen.

Episodista seuraa jatkoa sen verran, että eilen tuli ehdotus kokeilla omenoista muusia. Tuumailin asiaa tovin ja arvelin, että pelkistä omenoista ei juurikaan muusia saane syntymään. Niinpä, kun tänään kokkailin lounasta, yhdistin puolisen kiloa pilkottuja perunoita ja saman verran pilkottuja omenoita samaan kattilaan ja keittelin ne pehmeiksi.

Perunoiden kypsyttyä (omena pehmenee nopeammin) kaatelin  tarkoin veden pois, lisäsin hivenen suolaa ja reilusti voita sekä survoin pottunuijalla omenat ja perunat soseeksi. Vaikka tulos oli hieman löysähkö, lisäsin sekaan sakeaa ruokakermaa. Jotta saisin sosetta hieman "kuivemmaksi" lämmitin sitä vielä hetken hellalla, sekoitellen annnosta niin että sain pohjaa näkösälle jotta neste pääsisi paremmin haihtumaan.

Varsinaisen ruokailun aikaan keitos oli kohtalaisen löysää, ikään kuin oikeaan pottumuusiin olisi lirahtanut liikaa maitoa tai kermaa. Kun sitä jäi hieman jäljelle, siitä jäähtymisen yhteydessä poistui jonkin verran nestettä ja niinpä se oli illemmalla, mikrossa lämmitettynä, kohtaliaisen kiinteää muusia.

Kuvassa on lounas-annoksena pari kauhallista omenaperunamuusia, keitettyjä nakkeja ja sinappikurkkusalaattia. Ruokajuomana parasta on kuplavesi.

Seuraavana on suunnitelmissa - eri asia, toteutuuko sitten - yhdistää omena ja jauheliha, samoin omenapohjainen liha- tai läskilaatikko.

Tässä välillä on ollut pitkä tauko, jolloin ei ole oikein ollut aikaa kummallisille sapuskoille. Syöty silti on, mutta lähinnä tavallisia ja arkisia mutta silti - tai ehkä juuri siksi - varsin kelvollisia kotiruokia. Mutta ehkäpä tässä taasen alkaa olla aikaa kehitellä jotain vaihtoehtoisia makuelämyksiä makuhermoja kutittelemaan.