Viime viikolla innostuin pitkästä aikaa leipomaan kakkuja. Oikeastaan leivoin itse vain yhden kakun, toisen kun teki opastuksellani erään ystäväperheeni tytär, 10 v.

Innostus leipomiseen syttyi tällä kertaa siten, että sain viime kesänä maistaa todella maukasta maustekakkua ja pyysin tietysti saada sen ohjeen. Sain reseptin mutkien jälkeen pari viikkoa sitten, ja kun komeroistani löytyi tarvittavat ainekset, piti sitä toissa viikolla kokeilla.

Kakun pohja-aineksina olivat voi ja sokeri, kumpaakin jokseenkin yhtä paljon painossa. Niitä sitten vaahdotin puuhaarukalla niin että käsivarret olivat kipeinä. Tulin näet kesällä laittaneeksi muutaman vuosikymmenen mukanani kulkeneen sähkövatkaimen kierrätykseen enkä tullut hankkineeksi tilalle uutta. Leipomisen jälkeen tulin, ja hankin peräkkäin kaksikin, joista toinen oli ensimmäisen vaihtokone. Ostin nimittäin paikallisesta marketista halvan vispilän, jonka merkki tosin oli tuttu mutta malli outo. Avattuani kotona sen pakkauksen huomasin, että osista osa puuttui. Siinä ei nimittäin ollut takakannessa luvattuja taikinakoukkua, ainoastaan lankakoukut tai miksi niitä sanotaankaan. Ei sillä, että olisin taikinakoukkuja tarvinnutkaan mutta kun niiden piti olla mukana.

Seuraavana päivänä kävin vaihtamassa koneen. Palvelu pelasi hyvin ja sain tilalle uuden paketin, jonka avasin varmuuden vuoksi saman tien jo liikkeessä. Siinä oli kumpikin teräpari mukana kuten pitikin. Sivumennen sanottuna koneessa on kuusi vaihdetta (kaikki eteenpäin, pakki puuttuu). Hitainkin tuntuu olevan aika nopea, joten jatkossa sekoitan jauhot kakkutaikinaan jollain muulla kuin sähkövatkaimella. Olen jo kerran tehnyt sillä kermavaahtoa ja hyvin onnistui, jopa niin hyvin että hieman yli-ikäisestä kermasta tuli vahingossa voita kun en vatkatessani luin samalla kirjaa enkä katsonut koko ajan kulhoon.

Mutta se kakku. Sain jotenkuten tehtyä jonkinlaista vaahdon tapaista ja sotkin sekaan,yksi kerrallaan, kolme kananmunaa ja niiden jälkeen neljännesdesin kermaa. Sitä, minkä loppuosasta tuli voita joka lähti saman tien kierrätykseen.

Jotta saisin oikeaa taikinaa, lisäsin kulhoon siivilän lävitse laskien jauhoseoksen jossa oli muistaakseni kolme desiä jauhoja täydennettynä puolellatoista lusikallisella leivinjauhetta (saattoi sitä mennä kaksikin...), lusikallisella kanelia, toisella kardemummaa ja neljänneksellä neilikkaa. Lusikat olivat niitä pienimpiä eli teelusikoita. Saattaa tulla turhan reilusti makua, jos joku käyttää ruokalusikkaa :-).

Voitelin ja mannaryynitin perinteisen reikäkakkuvuoan. Se tuli taikinasta osapuilleen puolilleen.

Vuokakakku%20paistumaan.jpg

Koska taikinaan tuli runsaasti mausteita, tuli siitä vaalean ruskeaa. Sillä tosin ei ole merkitystä, sillä ruskeaksihan kakku joka tapauksessa paistuu.

Johtuiko siitä että käytin erikoisvehnäjauhoja vaiko mistä, mutta kakku kohosi mukavasti. Paistoin sitä ohjeen mukaisesti 1,5 tuntia 175 asteen lämpötilassa. Kun kakku oli valmis, ajattelin että sen voisi vaikka täyttää jotenkin mutta päätin lopulta, että se syödään sellaisenaan. Vaikka sen olisi kannattanut antaa maustua muutaman päivän, se tuli syödyksi parissa päivässä kun se oli niin hyvää...

Vuokakakku%20valmiina.jpg

Seuraavasta kakusta, jonka tekemisessä avustin nuorta tyttöä, tuli aika tavalla erilainen. Ainekset olivat kutakuinkin samanlaisia, paitsi että jauhot olivat tavallisia puolikarkeita. Liekö siinä syy, ettei kakku noussutkaan odotetulla tavalla vaan jäi huomattavan ohueksi. Toinen tekijä saattoi olla se, että paistovuoka oli hieman liian suuri eli taikinaa oli suhteessa liian vähän.

Ajatuksena meillä leipojilla oli tehdä hieman erikoinen täytekakku. Suunnittelimme nimittäin tekevämme siihen Nutella-täytteen. Noh, ainahan ei mene niin kuin siellä kuuluisassa Strömsössä.

Koska kakku ei alkanut nousemaan, se kypsyi paljon nopeammin. Onneksi tytön äiti tuli käymään juuri sopivaan aikaan ja totesi, että jos ei tuota kakkua oteta kohta uunista, se palaa. Niinpä se pelastui tuholta.

Yhtä kaikki kakku sai pintaansa Nutellaa. Paistoksen jäähdyttyä sopivasti teimme Nutella-levitteen lämmittämällä sitä mikronkestävässä kulhossa viitisen sekuntia kerrallaan, kaikkiaan parikymmentä sekuntia. Sitten se oli levityskelpoista.

Koska osa tulevista syöjistä tykkäsi Nutellasta mutta osa ei, päätimme, että puolelle kakusta levitetään Nutellaa ja toiselle puolikkaalle mansikkahilloa. Ennen täyttöä emme kostuttaneet kakkua millään tavoin, vaikka jälkikäteen ajatellen se olisi ehkä ollut hyväksi, kakku kun hieman kuivui ennen kuin se ehdittiin syödä, mikä tapahtui välittömästi sen jälkeen kun se oli koristeltu loppuun.

Kaksiherkkukkakun%20pursotus.jpg

Kuvassa nuori leipuri on levittänyt hillon ja Nutellan, ja on pursottamassa kermavaahtoa muovipussista tekemälläni systeemillä. Välillä leipurin pari vuotta nuorempi pikkusiskokin kävi kokeilemassa pursotusta. Lupasin kummallekin, että seuraavalla kerralla kumpikin saa leipoa; teemme ehkä tuulihattuja tai marenkia tai vaikka molempia, tai jotain muuta hauskoja kokkauksia.

Tytöillä ja siskoillaan on kokemusta leivonnasta ja ruoanlaitosta, sillä kaikki he auttavat toisinaan äitiään näissä puuhissa. Kokemus kasvattaa ja sitä kannattaa hankkia jo pienenä, etenkin ruoanlaittokokemusta. Se kun on vahvasti elämää ylläpitävä taito. Jos osaa tehdä herkkuja, osaa varmasti tehdä tavallistakin ruokaa, sanon minä.

Kaksiherkkukakku%20valmiina.jpg

Lopulta kakku tuli valmiiksi ja odottelee tässä syömistään. Vieressä näkyvät päällystystarvikkeet, joista etenkin Nutellaa kului muutoinkin kuin kakun päälliseksi. Kuvasta ei oikein näy kakun korkeus, joka oli osapuilleen paksun piirakan luokkaa eli jotain 3-4 senttiä. Ehkäpä se olisi pienemmässä vuoassa noussut korkeammalle. Sama se, hyvää se kuitenkin oli ja sehän se on pääasia.