Penkoessani muutama viikko sitten kaappejani löysin eräästä niistä vohveliraudan, joka oli ollut käyttämättömänä muistaakseni kolmisen vuotta. Viimeksi sillä taidettiin paistaa vohveleita eräässä kesätapahtumassa. Se taisi olla ensimmäinen kerta kun osasin kampetta käyttää, ja sekin johtui vain siitä että pari muuta kokkina ollutta näytti mallia, miten tehdään oikea vohvelitaikina eli sellainen, joka paistuu eikä tartu rautaan kiinni.

Löytöähän piti tietysti heti testata joten ei kun ulkomuistista tekemään taikinaa. Muistini mukaan olennaisin osa sitä oli voisula, jota mikrossa sulatin ja taikinaan sekoitin kohtalaisen runsaasti. Muutoinhan taikina ei oikeastaan lettutaikinasta juuri eroa, ehkä ohuempi vaan.

Koska paistokokeilun tuloksena oli vohveleita kasa, joka loppui vasta muutaman päivän kuluttua, jatkoa seurasi. Pääsinpä paistamaan vohveleita vierailulle tulleille ystävillemmekin, ja litran taikina hupeni mansikkahillon saattelemana varsin liukkaasti. Jo tuolloin tuumailin, että aiemmin jostain yli jääneitä ruisjauhoja voisi kokeilla myös vohvelitaikinan teossa.

Niinpä viime viikon lopulla tekaisin ruisjauhoista vohvelitaikinan. Kokeilun nimissä käytin maitoa vain puolisen litraa, laittaen sitkoa antamaan kuitenkin kolme kananmunaa eli reippaasti noin pieneen nestemäärään. Taikina sai turvota tavalliseen tapaan jääkaapissa parisen tuntia.

Luonnostaan ruskeista ruisjauhoista tulee tietenkin ruskea taikina. Kuvassa oleva kauha kelluu taikinan päällä eli taikinaa on enemmän kuin äkkiseltään näyttäisi. Kuvan kauha on sopivan kokoinen sekä räiskäleen että vohvelien paistoon. Vohveleihin riittää yksi kauhallinen, mutta räiskäleille tarvitaan noin puolitoista koska paistan niitä isolla pannulla. Koon lisäksi muotoilu on etu, sillä kauhalla on helppo kaataa taikinaa niin pannulle kuin vohveliraudallekin.

Tältä näyttää paistettu vohveli raudalla. Vaikka vohvelissa on mukavasti väriä, on se kuitenkin rakenteeltaan varsin pehmeä joten sen nostaminen raudalta on hieman hankalaa. Ohuella nailonlastalla se kyllä onnnistuu, puisella se sen sijaan menee kurttuun tai repeilee.

Kuvasta selviää heikosti, että vohveliraudan lämpö on täysillä. Silti kansi saa olla hyvän tovin kiinni, pidempään kuin vehnäjauhotaikinalla. Ensimmäinen vohveli yllätti kun laskin kannen kiinni, sellainen määrä höyryä siitä nousi. Jostain syystä tällä kertaa höyryä tuli paljon enemmän kuin aiemmilla kerroilla, syytä en tiedä. Luulin, että kuin vohvelitaikina höyrysi niin kovasti, se tarttuisi kiinni rautaan mutta sepä paistui kuitenkin mukavasti.

Tässä on ensimmäinen ruisvohveli lautasella. Keskellä näkyy pieni reikä, joka syntyi kun nostelin vohvelia lastalla jotta saisin sen siirrettyä. Tämän jälkeen osasin varoa vohvelin pehmeyttä eikä reikiä enää tullut.

Tässä vaiheessa vohvelitaikina sisälsi sokeria suunnilleen sen verran kuin aiemminkin, mutta maistelun jälkeen tuli pyyntö lisätä sokerin määrää. Vohvelin hienoinen, rukiinen, karvaus häipyi sokerilisäyksen jälkeen ja tulokset alkoivat maistua.

Puolikkaasta taikinasta johtuen vohvelit tulivat syödyiksi kohtalaisen pian. Maku oli hyvä, ja sitä vain paransi ohut, vohvelin päälle sipaistu mansikkahillonokare. Kaikesta huolimatta esitettiin toiveita, että seuraavalla kerralla tekisin taas tavallisia vohveleita. Vastaiskuna ehdotin, että voisin kokeilla niiden tekemistä esimerkiksi kauraryyneistä. Kannatusta ei edelleenkään tullut.

Nyt, kun olen huomannut, että osaan käyttää vohvelirautaa, tullaan niitä näkemään eri variaatioin jatkossakin kahvipöydässämme. Saattaapa niitä syödä myös pelkästään ruoaksikin, etenkin jos käyttää vaikkapa näitä ruisjauhoja.