Kuvassa ovat viimeksi tekemäni keittoruoan pääainekset. Näiden lisäksi tarvitaan jonkin verran voita ja palttukeitto on kohta valmis.

Veripalttu on tuttu ruoka jo lapsuudestani. Silloin se oli kotitekoista, ja äiti teki sitä yleensä syksyisin, kun kesäajan kasvatettu mullikka teurastettiin ja siitä talteen otettu veri piti käyttää johonkin. Veriohukaisten lisäksi, vaihteluna, hän paistoi siitä veripalttua. Miten se tehtiin, ei ole jäänyt mieleeni, mutta muistan että hyvää se kuitenkin oli.

Yhtä kaikki, veripalttua saa nykyään kaupasta kuin kaupasta, ja ostan sitä toisinaan tehdäkseni palttukeittoa. Muutaman annoksen saa kun käyttää noin varttikilon palttua, puolesta yhteen litraa maitoa sekä ruokalusikallinen tai pari sipulijauhetta. Neljäntenä tarvikkeena keittoon käytetään voita, jonka määrä riippuu tekijästä. Pienikin nokare kuitenkin riittää.

Palttu pilkotaan noin sokeripalan kokoisiksi palasiksi ja laitetaan kattilaan. Päälle kaadetaan maitoa sen verran että palaset reilusti peittyvät. Määrässä kannattaa huomioida, että jos keitto joutuu odottamaan syöjiään, liemi imeytyy tehokkaasti palttuun. Siinä tapauksessa on hyvä käyttää maitoa reilummin.

Sipulijauhe kannattaa lisätä heti alussa, jotta se liukenee keittoon hyvin. Suolaa ei tarvita, sillä paltussa sitä on riittävästi. Voinkin voi lisätä jo tässä vaiheessa, etenkin jos keitto tarjotaan välittömästi kun se on valmista.

Koska palttu on jo kypsää, ei keittoa tarvitse keittää vaan riittää, että se kiehahtaa. Kuumennus kannattaa tehdä varovasti, pienellä lämmöllä, ja on hyvä käyttää paksupohjaista kattilaa.

Kuvassa EI OLE paksupohjainen kattila vaikka tätä sellaiseksi luulin. Vaikka kuumensin kattilaa hitaasti, sai se pohjaansa käärmeennahkakuvioinnin maidon ja paltun yhteisvaikutuksesta. Tartunta tokin irtoaa, mutta vaatii käsittelyä muovisella karhunkielellä ja ehkä soodavesikeittelyäkin. Tässä vaiheessa muistin, että näin oli käynyt aiemminkin ja olin viimeksi päättänyt, että jatkossa teen keiton haudekattilassa. No, ehkä sitten seuraavalla kerralla.

Kuvan lautasella on valmista palttukeittoa. Paltunpalasten pinnalla näkyy sipulijauhe pisteinä ja voitakin näkyy olevan mukana. Sanottakoon, ettei sipuli suinkaan ole välttämätön, keitosta tulee hyvä ilman sitäkin. Minulla vain sattuu olemaan sipulijauhetta iso purkillinen ja yritän lykkiä sitä lähes joka ruokaan jotta saisin sen käytettyä ennen kuin se vanhenee.

Keiton valmistaminen on tosi nopeaa. Paltun leikkaaminen ja keiton kiehautus veivät hätäisesti varttitunnin, joten tätä ehtii tehdä vaikka ruokatunnilla. Palttu säilyy jääkaapissa melko pitkään ja koska sen voi pakastaakin, on sitä hyvä pitää tallessa kiireisten päivien varalle.