Siitä on jo aikaa kun viimeksi olen tänne kirjoitellut. Syynä ovat olleet työkiireet ja -matkat sekä niistä johtunut unohdus. Toki olen kokkaillut kaiken aikaa ja syönytkin, ja jopa jotain erikoisuuksiakin. Kerron niistä vähän tuonnempana.

Ensiksi kerron viimeisimmästä menestyksestäni. Sain idean ja ohjeen tähän eräältä ystäväperheeni yläkoululaiselta, joka harrastaa muun muassa ruoanlaittoa ja leipomista. Olen heidän luonaan syönyt muutamankin kerran pekonipastaa ja tottakai minun pitää itsekin sitä kokeilla valmistaa.

Ensimmäisellä kerralla se ei aivan mennyt nappiin, sillä vaikka raaka-aineita ei ole montaa, en täysin muistanut niiden määriä ja sisältöä. Niinpä pastakastikkeesta tuli vähän liian löysää enkä makuunkaan ollut tyytyväinen. Mutta toisella kertaa jo onnistikin paremmin.

Tein homman nimittäin niin, että lämmitin kattilassa oliiviöljyllä ja suolalla höystetyn veden kiehuvaksi ja lisäsin siihen ison kourallisen eli muutaman ruokailijan annoksen verran spagettia. Merkki oli mitä lienee, kaapissani oli jokin pussi noin puolillaan ja siitä meni iso osa kattilaan kiehumaan.

Siinä sivussa lämmittelin pientä teflonkattilaa ja leikkelin saksilla palasiksi paketillisen amerikanpekonisuikaleita. Käytin nimenomaan saksia, sillä minusta niin on kätevämpää kuin yrittää palastella sitä jollain, terävälläkään, veitsellä. Ja turvallisempaakin se on.

Pekoninpalaset saivat hautua hetken kattilassa, jotta palaset irtoilivat toisistaan. Lisäsin sitten sekaan pienen pakasterasiallisen viime (vai olikohan se toissa-?) syksynä pakastamiani sipulinvarren pätkiä. Koska ne olivat olleet jäässä, niistä suli nestettä joka sai hiljalleen kiehuskella pois.

Kun pekoni-sipuliseos oli vähän kuivahtanut, lisäsin sekaan reilun ruokalusikallisen vehnäjauhoja. Sekoittelin jauhot tahnaksi ja täydensin annosta purkillisella sakeaa ruokakermaa.

Tällä välin spagetit olivat pehmenneet, joten siivilöin niistä veden pois, palautin ne kattilaan ja kaadoin pekoni-sipulikastikkeen niiden päälle. Kevyt sekoittelu ja ei kun maistelemaan.

Vaikka olinkin tällä kertaa ainoa ruokailija ja vaikka tarkoitukseni oli säästää iso osa tuotoksesta seuraavan päivän lounaaksi, kävi niin että kaikki meni kertaistumalla. Lopputulos on sellainen että sitä tullaan keittiössäni näkemään varsin tiheästi jatkossakin, ja suosittelen kokeilemaan sitä kympillä!

Kuvaa ei tästäkään keitoksestani ole, mutta ehkäpä otan sen seuraavalla kerralla.

Nam!