Erään muutama päivä sitten käymäni puhelinkeskustelun seurauksena otin viime viikon perjantaina pakastimestani sulamaan puolen litran pullollisen poronverta. Aikomuksenani oli kokeilla viikonloppuna kampsujen valmistamista. Olen niitä syönyt joskus parikymmentä vuotta sitten ja muistan yhä, että ne olivat todella herkullisia. Itse asiassa pääsin syömään niitä kahdessa eri paikassa samoihin aikoihin, ja yhtä hyviä ne olivat kummassakin tapauksessa.

Niinpä sunnuntaiaamun yhtenä askareena oli kampsutaikinan valmistus. Etsin netistä reseptejä muistin ja käymäni keskustelun tueksi, mutta en löytänyt oikein mieleistäni. Niinpä, tapani mukaan, päätin kokeilla vähän sinne päin. Lopputulos oli mainio, joskin pientä parantamista löytyi kuten ah, niin usein...

Taikinaa valmistellessani pilkoin ison sipulin jonka hienonsin sauvasekoittimen päähän asennettavan rouhintarasian avulla. Siinä S-kirjaimen muotoinen terä tekee melkoista silppua melkein mistä vain. Olen sillä rouhinut kuivia herneitä, porkkanoita, pähkinöitä sun muuta. Tällä kertaa rouhin sillä sipulia eikähän siinä montaa hetkeä mennytkään.

Varsinaiseen taikinaan sekoittelin aluksi sen sulattamani veren, puoli litraa. Lisäsin vettä sen verran kuin meni pullon huuhteluun kierrätystä varten, kylmää totta kai. Sipulisohjon lisäksi käytin mausteeksi vain suolaa. Arvelin, että kun veressä on kuitenkin suolaa, käytän ruokasuolaa lisänä vain vähän. Rasvaksi olisi pitänyt tietysti olla porosta saatavaa talia eli kuuta, mutta kun sitä ei ollut, sulattelin sekaanpantavaksi pari sataa grammaa voita. Nam!

Jauhoina käytin vehnä-, ohra- ja ruisjauhoja suhteessa 4 dl, 3 dl ja 2 dl. Määrät johtuivat siitä että ohra- ja ruisjauhoja oli kaapissani tuon verran. Annoin taikinan turvota jääkaapissa iltapäivälle saakka ennen kuin valmistauduin kampsujen keittämiseen. Huomasin silloin, että taikina oli hivenen liian löysää joten lisäsin siihen jonkin verra vehnäjauhoja; olisikohan mennyt jotain vajaa lasillinen kaikkiaan.

Itse valmistuksen arvelin kestävän tovin aikaa mutta se olikin varsin sujuvaa. Käytössäni oli iso, kaiketi liki kymmenen litraa vetävä teräskattila, jossa kuumensin vettä noin puolen välin verran. Sen lisäksi kuumensin kaksi pienempää, noin kolmen litran kattilaa aloitusvaihetta varten. Netin keskustelupalstoilta ja reseptisivuilta lukemieni kertomusten perusteella päättelin, että helpointa on keittää kamspuja alustavasti pienemmässä kattilassa ja vain muutamaa kerrallaan. Siten estetään, etteivät ne tartu toisiinsa varsinaisen kypsentämisen aikana.

Kampsut ovat jokseenkin verilettujen kokoisia ja näköisiä, ohuita ja litteitä, pyöreitä levyjä. Ne hieman turpoavat keittämiesn aikana, mikä on hyvä ottaa huomioon. On toki mainittava, että kaikki kertomani perustuu toistaiseksi joko toisilta kuulemaani tai vasta yhden kerran suorittamaani valmistamiseen joten toisinkin voi käydä kuin mitä olen kertonut :-).

Kun kokeilin tehdä taikinasta pienen pallon puristellakseni sen kampsulevyksi, havaitsin nopeasti että sehän mokoma tarttuukin lujasti sormiin. Niinpä, harjattuani kädet puhtaiksi, laitoin pieneen kippoon vehnäjauhoja ja kas: kun pyöräytin pientä pallosta jauhokipossa, sain sen kätevästi puristeltua littanaksi.

Litteitä levyjä mahtui kumpaankin kattilaan kerrallaan kolme. Pudotin ne varovasti vierekkäin kattilan pohjalle, varoen etteivät ne koske toisiinsa. Hetken kiehuskeltuaan ne nousivat pinnalle, jolloin poimin ne pois ja siirsin isoon kattilaan varsinaista kypsentämistä varten. Näitä toistelin kunnes taikina loppui ja kaikki kamsput olivat isossa kattilassa kypsymässä. Keittelin niitä hiljaisella lämmöllä kutakuinkin tunnin verran, varovasti niitä harvakseltaan liikutellen jotteivät ne hajoa mutta jotta ne vaihtaisivat hieman paikkoja kattilassa.

Tunnin kuluttua nostin puolukanpuhdistusritilän tiskialtaaseen ja nostelin sen päälle kattilasta kampsuja kerros kerrallaan valumaan. Käytännössä nostelin ne saman tien ritilältä sopiviin rasioihin jäähtymistä ja koemaistelua odottamaan. Kampsuja tulikin melkoisesti, ja niitä täytyi niiden jäähdyttyä pakastaa monta isoa rasiallista.

Kun kaikki oli ohitse, siivousta myöten, oli aika maistella tuotoksia. Kastikkeeksi kampsuille sulatin mukissa voita. Muuta kastiketta ne eivät mielestäni kaipaakaan; sellaisena ne silloin aikoinaankin syötiin, muistini mukaan, ja hyvin kelpasivat.

Kampsuista tuli mainoita. Pitkä kypsennysaika teki sen, että vaikka ne olivat vähän turhan paksuja, ne olivat kuitenkin läpikotaisin kypsiä. Ilmeisesti jauhovalikoimakin osui aika lähelle sopivaa. Sen verran teen seuraavalla kerralla muutosta, että lisään taikinaan reilummin suolaa, sitä kun ei tällä kertaa ollut alkuarveluista huolimatta tarpeeksi. Myös sipulia saisi olla enemmän. Toisaalta sipulia voisi lisätä kastikkeeksi sulatetun voin sekaankin. Maustepippurikaan ei välttämättä olisi pahaksi kastikkeessa.

Kampsuista en ottanut kuvia, ne kun eivät olleet mielestäni oikein edustavan näköisiä, hyvästä mausta huolimatta. Mutta ehkä ensi kerralla, sekin kun kyllä tulee jahka ennätän hankkia uutta verta jostain.

Nam!