Mitähän voisi tulla mieleen, kun jääkaapissa on muun roinan ohella paketti jauhelihaa ja vajaa purkillinen hedelmäjogurttia? No vaikka hedelmäinen jauhelihamureke tietysti... Tai kenties ei, ainakaan kaikille.

Sunnuntaiaamun ratoksi piti kehitellä jotain näppärää kokkailupuuhaa. Olin edellisenä päivänä ostanut muutaman omenan ja banaanin, ja kun hoksasin jogurtin ja jauhelihan esilläolon, päätin kokeilla, miltä maistuisi makea, hedelmäinen mureke. Siispä ruoanlaittoon.

Tapanani on jatkaa jauhelihaa jollain kun teen mureketta ja niin tein nytkin. Perusidealle uskollisena silppusin muutaman pullasiivun ja kaatelin lasillisen hedelmäistä jogurttia sekaan pullaa mössöyttämään. Jogurtissa oli ainakin mangoa ja papaijaa, kai muutakin mitä en muista enkä voi tarkistaa kun tyhjä purkki on jo kierrätettynä.

Ravintoarvojen kohottamiseksi = kuitujen lisäämiseksi (minun sanastossani) lisäsin sekaan puoli kupillista sokerijuurikashiutaleita. Niitä jäi vielä jonkin verran seuraavallekin kerralle, milloin se sitten tulleneekaan. Sörsselin valmistuttua eli nesteen imeydyttyä oli vuorossa pikkupaketti jauhelihaa, purkillinen tavallista kermaviiliä ja mausteita. Makua antamaan valitsin (arvoin) tällä kertaa chilijauhetta, aromisuolaa, valkosipulia, valkopippuria ja paprikaa. Sokeria ei tarvittu, sitä oli jogurtissa tarpeeksi.

Tässä välissä kuorin, pilkoin ja soseutin möhjöksi kolme banaania ja kolme isoa omenaa. Möhjön kippasin kulhoon  muiden taikina-ainesten sekaan, varovaisesti sekoitellen.

Lopuksi lisäsin joukkoon kolme kananmunaa. Kolme siksi, että annos oli jo melko suuri ja arvelin ettei vähempi riitä. Ihan lopuksi lisäsin vielä vähän korppujauhoja, mureketaikina kun näytti liian löysältä.

Nyt välähti mieleen, että jospa tekisin muffinseja. Niitä tulisi paljon noin isosta taikinasta, mutta ei hätää sillä minulla on kolme isoa muffinsipeltiä. Askar päättyi tältä osin lyhyeen kun muistin yhtäkkiä, että olinkin pari kuukautta sitten antanut kaikki paperiset muffinsivuoat silloiselle naapurille lahjaksi, hänellä kun oli niille silloin tarvetta ja minulla ei. Näinhän se menee: luovuppas jostain tarpeettomasta niin kohta sille olisikin ollut käyttöä (vaikka se olisi maannut komerossa siihen saakka monta vuotta).

Vuokien puuttuminen ohjasi käyttämään niitä etsiessäni löytämääni suorakaiteen muotoista vuokaa, jota en muista edes joskus hankkineeni. No, näitä löytöjähän tulee kaapeistani vastaan tämän tästä, ei siinä mitään. Voitelin vuoan, täytin sen ja nostin lämpenevään uuniin paistumaan.

Paistoin mureketta 175 asteessa kolmisen varttia. Siinä vaiheessa pistin perunat kiehumaan ja valmistin vähämausteisen, melkein tavallisen, ruskean kastikkeen murekkeen ja pottujen saatteeksi. Kattilaa hellalle asetellessani pienensin uunin lämpöä vartiksi 150 asteeseen ja sen jälkeen sammutin sen tykkänään.

Kun perunat olivat valmiit, oli koemaistelun vuoro. Kuva kertoo epäselvästi paistotuloksen. Värit hämäävät; todellisuudessa pinta oli mukavan ruskea, ja rakennekin kohdillaan eli vuoasta puuttuvan palasen sain näppärästi nostettua paistinlastalla lautaselle.

Mureke maistui vahvasti banaanille, vähemmän jollekin muulle hedelmälle ja hyvin vähän liikaa chilille. Seuraavalla kerralla riittäisi ehkä yksi banaani tai sitten ei sitäkään. Myös chiliä laittaisin vähemmän. Jogurttia sen sijaan aion käyttää nesteenä jatkossakin, kokeillen ehkä mansikkaa tai mustikkaa. Hmm. Viinimarjamureke?

Kuva on otettu käsivaralla kännykällä, joten se on hieman samea. Vuoka on noin seitsemän senttiä korkea ja kooltaan jotain 25x40 senttiä.