Ei päivää ettei jotain opi, sanotaan. Toinen sanonta neuvoo, että parhaiten oppii omista virheistään, Joskus niitä tosin on toistettava sangen monta kertaa ennen kuin opetus menee perille :-).

Tällä kertaa taisin oppia kerralla, ainakin toivon niin. Opin ainakin sen, että jos unohtaa melonin pakastimeen moneksi päiväksi, se menee umpijäähän eikä se myöskään sula aivan entiselleen.

Tarkoitus oli tarjota naapurin lapsukaisille jäähdytettyjä vesimeloninpalasia viikonloppuna, ja laitoinkin perjantaina siksi kokonaisen melonin pakastimeen. Kävi kuitenkin niin, etteivät naapurit olleetkaan viikonloppuna kotosalla joten meloni unohtui sinne mihin sen pistinkin. Muistin sen vasta kun eilen aamulla etsin pakastimesta jotain ruoanlaittoa varten sulatettavaa.

Nostin melonin sulamaan pöydälle, mikä oli myös virhe sinällään. Huomasin jossain vaiheessa, että sulaessaan se valuttaa melkoisesti vettä, joka tietysti valui lattialle. Onneksi se ei haitannut muutoin kuin että tuli luututtavaa. Sulaessaan jäätynyt meloni lyyhistyy ja pehmenee jonkin verran, mutta enemmän se näyttää luhistuvan kun sitä leikkelee. Ei se toki niin pehmene että se ulos valuu, mutta nestettä siitä irtoaa mukavasti. Melonimehua...?

Tässä on kuva pakastimesta otetusta vihreästä kuulasta.

Vihreästä tuli valkoinen :-o .

Ei mitään, pistin kuula sai jonkin aikaa sulaa pöydällä (tosin isossa vadissa). Kun se oli hieman pehmennyt - aikaa se tosin veikin - leikkelin sen halki ja laitoin jääkaappiin. Sulavasta kuulasta oli mukava leikellä tooodella kylmiä siivuja; maku oli yhtä meloninen kuin sulassakin. Ja sisältö suussasulava. Kirjaimellisesti.

Toisella kertaa kokeilin konstia, jonka olin nähnyt uudelleenlämmitettynä jossain uutissivustolla: melonin sisällön murskaamista sähkövatkaimella.

Eipä muuta kuin yksi terä vatkaimeen, sille sopiva reikä melonin kylkeen ja sitten vain hurruuttelemaan. Ensin pienillä kierroksilla että tulee vähän koloa, sitten täysillä. Välillä melonia piti kallistella että vatkain paremmin raapii reunoja.

Hommaa helpotti se, että tyhjensin syntyvää sosetta kannuun vähemmäksi. Koska en viitsinyt vatkata melonin sisustaa aivan mössöksi - smoothieksi - jäi sisältö kohtalaisen kokkareiseksi, mutta eipä se käyttöä haitannut. Lopputuloksena melonista tuli sisältä niin puhdas että se oli aivan läpikuultava. Mehu puolestaan oli mukavan sakeaa, hileisen tuntuista töhnää jota oli mukava hörppiä laseista. Pienehköstä melonista lähti vajaa pari litraa tavaraa, eikä sen juominen - tai itse asiassa melkein "syöminen") kauaa kestänyt. Hyvää oli, tätä tehdään toistekin.