tiistai, 28. marraskuu 2023

Jäätelökesä keskellä talvea?

Pari päivää sitten sattui Pirkka-lehdestä löytymään todella yksinkertainen ohje kotijäätelön tekemiseksi. Olen aikoinaan tehnyt itse jäätelöitä jäätelökoneella, mutta se huvi loppui kun pakastimesta löytyi koneessa käytettävä jäädytyspakkaus jonka sisältö oli samentunut ja joka muutenkin näytti epäkelvolta. Niinpä kone lähti kierrätykseen.

Löytämäni jäätelöohje oli todella niin yksinkertainen, että hämmästyin. Niinpä sitä piti sitten kokeilla. Perustarvikkeita oli käytännössä vain kaksi: puoli litraa kermaa ja purkillinen kondensoitua maitoa. Lisäksi tarvitaan oman maun mukaisia makuaineita sen verran kuin makua haluaa jäätelöön tehdä.

Kaapistani löytyi melkein se mitä piti, mutta vain melkein. Jääkaapissa oli kaksi pikku purkillista kermaa, joilla olisin pärjännyt mutta kondensoitu maito oli laadultaan karamellisoitua eli ruskeaa, ja kun ajattelin tehdä valkoista jäätelöä, oli lähdettävä ostoksille lähikauppaan. Lähtöä vauhditti se, että ennätin kuitenkin avata maitotiivistepurkin ja havaita sen jotenkin jähmettyneeksi. Maistelin sitä ja totesin sen olevan makeaa kuten kuuluu, mutta kun katsoin purkkia tarkemmin, huomasin että sen päiväys oli runsaat kuusi vuotta takanapäin. Niinpä päätin, etten tee siitä nyt senkään vuoksi jäätelöä vaan jotain muuta, ehkäpä biojätetttä.

Kauppareisulla mukaan lähti maitotiivisteen ja muiden ostosten lisäksi myös puolen litran kermapurkki, joten kotiin palattuani raaka-aineiden annostelu ja valmistuksen aloitus oli varsin helppoa. Alla oleva kuva kertoo, mitä makuja ajattelin jäätelöön (tai jäätelöihin, päätin tehdä kerralla useaa eri makuista) laittaa.

J%C3%A4%C3%A4tel%C3%B6tarvikkeita.jpg

Niinpä vatkailin kerman kohtalaisen kiinteäksi vaahdoksi ja hämmentelin lusikalla sekaan purkillisen kondensoitua maitoa. Jaoin seoksen pieniin pakasterasioihin, jotta voisin lisäillä niihin erilaisia makuja. Rasioihin tuli sisällystä vaihteleva määrä, ja osa tuli syötyä jo sellaisenaan (ja hyvää oli sekin).

Ensimmäistä makua varten annostelin juomalasiin kuvassa vaniljapurkin vieressä näkyvää mascovado- eli intiaanisokeria pari ruokalusikallista, seurakseen pari kukkurallista teelusikallista pikakahvirouhetta. Seoksen sekoittelin pakasterasiaan ja liimasin kanteen maalarinteipin johon kirjoitin maut muistiin.

Toinen rasia sai osakseen reilusti vaniljasokeria ja inkiväärillä maustettua vaahterasiirappia, lisänä strösseleitä kourallisen verran.

Kolmanteen meni purkillinen mehuttomaksi valutettua ananasmurskaa, ja neljäs puolestaan joukon mausteita joilla tarkoitus oli imitoida piparkakkuja: neilikkaa, kanelia, muskottia, maustepippuria ja pomeranssinkuorijauhetta (sikäli kuin näitä kaikkia joku piparkakkutaikinaan pistäisi).

Rasiat saivat levätä pakkasessa seuraavaan iltaan, jolloin avasin niistä ensimmäisen eli maustepurkeista makunsa saaneen jäätelökokelaan. Annoin sen pehmetä hetken ennen maistelua, ja mietin odotellessani, että miksiköhän sen pitää olla pakkasessa niin kauan kun se kuitenkin saa hieman pehmetä ennen syömistä. Luulisin, että se kohmettuu sopivaksi jo parissa tunnissa, sillä kauemmin jäätyessään se jäätyykin aika kovaksi.

Makutestin tulos oli, että rakenne muistuttaa tavallista jäätelöä, joka on jonkin aikaa saanut pehmentyä pöydällä. Voi olla, että jos kerma vatkataan vielä kovemmaksi, rakenne muuttuu paremmaksi, sillä kondensoitu maito on melko löysää ja muuttaa kermavaahdon takaisinpäin kermamaisemmaksi kun ne yhdistetään. Paksumpi vaahto luonnollisesti pysyy paksumpana. Toisaalta voisi kokeilla vaikkapa kondenssimaidon kuumentamista, agaragarin lisäämistä ja jäähdyttämistä ennen yhdistämistä kerman kanssa. Perunajauhokin voisi imeä kosteutta, mutta miten se sopisi kokonaisuuteen, selviää vain kokeilemalla. Testit siis jatkuvat tuonnempana :-).

Mutta maku, se oli mukava. Piparkakku tuli mieleen sen takia, että se tuli mieleen jäätelöä tehdessä. Muutoin maussa maistuivat turhan paljon maustepippuri ja pomeranssinkuori, joten seuraavalla kerralla täytyy muistaa ripotella niitä hieman vähemmän. Koska kondenssimaito on todella makeaa, ei sokerin lisääminen käynyt edes mielessä (vaniljasokeria lukuun ottamatta), mikä oli ainakin ensimmäisessä makutestissä pelkästään hyvä asia. Makeudellakin on rajansa, vaikka herkuista olisikin kyse.

Fariinisokeriakin oli tarkoitus johonkin laittaa, mutta paketti oli niin kuivunut ettei siitä saanut kunnolla palasia edes vasaralla lattiaa vasten hakkaamalla. Muutaman pienen möykyn sain irti ja laitoin ne vesitipan kanssa pehmenemään pikku rasiaan seuraavaa käyttökertaa varten. Kahta tavallista siirappiakin kaapista löytyy kuten monia muitakin makuja. Tuumailin myös, että tämä voisi olla sopivan helppoa kokkailupuuhaa pienten lasten kanssa tehtäväksi, niin että jatkoa seuraa.

sunnuntai, 15. lokakuu 2023

Hyvää hyydytellen

Sattuipa sopivasti ettei ollut oikein mitään mielekästä tekemistä, joten aloin tutkia taas kaappejani. Kas, sieltähän löytyikin melkein täysi purkki agaragaria joten siitäpä johtuikin mieleen, että tekaisenpas jonkinlaisen hyytelökakun. Sattumalta oli muutama välipalapatukka pyöriskellyt takin taskussa, jauhautuen melkein muruiksi. Siinäpä pohjia tällä kertaa.

Toisin kuin niin monesti, tällä kertaa valmistelin leivontaa hieman huolellisemmin etukäteen. Rasvasin pyöreän alumiinivuoan ruokaöljyllä ja jauhotin sen tomusokerilla (sainpahan samalla tyhjennettyä melkein tyhjän tomusokeripaketin; öljyä sentään jäi vielä). Kokoilin muutenkin työvälineitä ennen kuin aloitin varsinaiset puuhat: soikionmuotoinen kannu, perunanuija, nuolija (siis se muovinen lasta, ei koiraa tms.), sähkövispilä varusteineen, kulho, lusikoita, kattila ynnä muuta rekvisiittaa.

Työ lähti käyntiin musertamalla nuijalla kannussa kolme välipalakeksiä ja sulattamalla köntti voita mikrossa. Levitin muruset vuoan pohjalle ja levitin voisulan päälle, sivellen seoksen puolen sentin kerrokseksi. Siirsin vuoan jääkaappiin pariksi tunniksi jähmettymään ja käväisin sillä välillä kaupassa. Huomasin nimittäin, ettei minulla ole tällä kertaa tarpeeksi valikoimaa hyytelöitäväksi, joten kävin ostamassa puolen litran purkillisen omenasosetta ja kaksi pakkausta appelsiinituorejuustoa.

Pohjan jähmetyttyä kiehautin kattilassa ohjeen mukaan tilkan vettä ja kolme lusikallista agaragaria. Sekoitin seoksen nopeasti kannussa omenasoseeseen ja levitin sen keksipohjan päälle. Taas pistin vuoan jääkaappiin jäähtymään ja hyytymään.

Muutaman tunnin kuluttua oli seuraavan kerroksen vuoro: purkillinen apppelsiinituorejuustoa yhdistettynä vajaaseen pikkupurkilliseen ruotsalaista Messmöriä eli heravoita. Messmör-purkin olin ostanut kesällä, käydessäni Haaparannalla. Se on todella makeaa levitettä, joka on varsin monikäyttöistä. Messmör-tuorejuustoseoksen hyydytin kermatilkan kanssa kuumennetulla agaragarilla. Kerroksesta ei tullut kovin paksua, joten vuoka täyttyi vasta noin puoliväliin. Lisää siis tarvitaan, kunhan taas hyydytellään jääkaapissa.

Yön yli mietittyäni ja kakkuaihion jähmetyttyä tekaisin punaista kermarahkaa: vajaaksi jäänyt purkki kuohukermaa vatkattuna ja sekoitettuna purkilliseen rahkaa. Sekaan lisäsin sen verran karamellivärijauhetta että seoksesta tuli vaaleanpunaista. Tämänkin jäähdytin kermassa keitetyllä agarilla, jauhoa kun oli vielä reilusti jäljellä. Seosta tuli sen verran että vuoka tulikin täyteen. Vasta tässä vaiheessa huomasin, että rahkaseokseen ei tullutkaa lainkaan sokeria, joten pöläytin reilusti päälle vaniljasokeria ennen kuin laitoin kakun taas jäähtymään.

Hyytel%C3%B6kakku%201.jpg

Kun kakku oli jääkaapissa hyytynyt sopivasti, pistin sen jäätymään pakastimeen. Näin siksi, että tulin valinneeksi tavallisen vuoan sen sijaan että olisin käyttänyt irtopohjavuokaa. Arvelin, että tomusokerijauhotuksesta huolimatta saattaisi olla hankalaa irrottaa kakku ehjänä vuoasta, jollei sitä jäädytä. Niinpä se sai olla yön yli pakastumassa.

Seuraavana päivänä oli irrotuksen vuoro. Käänsin vuoan ylösalaisin lautaselle, kastelin astiapyyhkeen kuumassa vedessä ja sivelin vuoan pohjaa ja reunoja kuumalla pyyhkeellä. Hetken kuluttua kakku jo irtosikin, ja käänsin sen nopeasti isolle lautaselle oikein päin. Tulos oli yllä olevan kuvan mukainen.

Hyytel%C3%B6kakku%202.jpg

Kun kakku oli sulanut syötävään kuntoon, leikkasin siitä palasen maisteltavaksi. Kuvassa näkyvät kerrokset melko heikosti, koska ylimpänä oleva rahkakerros on vain hieman tummempaa kuin keskimmäisenä oleva tuorejuustokerros.

Kakku oli ihan hyvää, vaikka päällimmäisestä kerroksesta puuttuikin sokeri. Sen lisäksi kävi ilmi, että ruskeana kerroksena näkyvä omenasose oli myös sokeritonta eikä se maistunut kovin selvästi omenaltakaan. Pohja oli odottamaani pehmeämpi, sillä omenasosekerros oli kostuttanut allaan olevan murukerroksen.

Seuraavan kakun teen jokseenkin samalla tavalla. Muutoksia teen kuitenkin sen verran, että käytän kerroksiin selvästi makeampia aineksia, kuten mansikkahilloa. Johonkin väliin voisi laittaa myös raparperia tai banaania. Kumpaakin löytyy pakastimestani, edellistä palasina ja jälkimmäistä soseena. Banaanisoseesta tulee pakastettuna todella makeaa, joten se sopii täytteeksi oikein hyvin. Mutta katsotaan, mitä tuleman pitää...

keskiviikko, 9. elokuu 2023

Tuulesta temmattuja leivoksia

Edellisessä artikkelissa esittelemäni raparperikakun jälkeen leipominen vaan jatkui. Kun uuni kerta oli lämmin ja oli joutilasta aikaakin, päätin tehdä pellillisen tuulihattuja. Niidenkin teosta oli aikaa, ehkäpä jopa saman verran kuin viimeisimmistä marenkikokeiluista.

Edellisestä jutusta jäi pois muisto, jonka mukaan tein aikanaan tuulihattujen ohella valkoista marenkia. Sitä pitää tehdä lähiaikoina kunhan tulee taas sopivasti aikaa ja muutenkin sopiva inspiraatio kohdalle.

Mutta ne tuulihatut. Ne ovat mielestäni todella yksinkertaisia leivonnaisia, jotka ovat lisäksi siitä hölmöjä etteivät ne maistu miltään ellei niitä täytä jollakin. Eihän niihin ole käytettykään muuta kuin nokare voita, vähän vettä, vehnäjauhoja ja kananmunia. Ei sokeria, ei mausteita eikä muutakaan maun antajaa.

Yksinkertainen ohje: kiehauta 1,5 dl vettä ja 75 g voita. Vatkaa liemeen 1,5 dl vehnäjauhoja ja saat aikaan kummallisen möykyn. Lisää sekaan kananmuna ja vatkaa 2-3 minuuttia, lisää toinen ja vatkaa taas 2-3 minuuttia. Lisää vielä kolmas ja vatkaa viiden minuutin verran (tai mieluusti pari lisääkin jotta saat sekaan kunnolla ilmaa).

Laita mehukannun sisään muovipussi ja käännä pussin reunat kannun reunojen yli. Lusikoi taikina pussiin, puristele sitä niin että taikina tiivistyy johonkin sen nurkkaan ja sulje pussi niin ettei taikina pääse nurkasta pakoon. Leikkaa kulmasta palanen ja pursota mielesiäsi möykkyjä pellille asettamasi leivinpaperin päälle. Ota huomioon, että möykyt laajenevat jonkin verran ja jos ne ovat liian lähekkäin, ne voivat tarttua toisiinsa. Tuosta taikinasta tein parikymmentä möykkyä samalle pellille eivätkä ne tarttuneet toisiinsa, mikä tieto voi auttaa hahmottamaan pellitystilanteen kulkua eteenpäin.

Paista noin +200:ssa parikymmentä minuuttia. Paista ainakin vartti ennen kuin avaat luukkua, jotteivät paistokset lässähdä littanoiksi. Jos haluat vaaleita, paista vain reilu vartti, jos tummempia niin paista pidempään, 25-30 min.

Tuulihatut.jpg

Kuvan tuulihattuja paistoin hieman alle puoli tuntia. Joissakin näkyy leikkaussauma eikä ihme, sillä nämä on kaikki täytetty kaupan mansikkahillolla, sellaisella jossa on seassa kokonaisia mansikoita. Joskus aikoinaan tein tuulihatuista sellaisia laskiaisversioita kermavaahdolla ja mansikkahillolla, mutta nyt en yksinkertaisesti viitsinyt. Kermaa olisi kyllä ollut, mutta laiskuus iski ja lätkin näiden sisään vain hillon. Hyvin nämäkin kelpasivat, katosivat heti kohta kuvan ottamisen jälkeen.

Toinen annos odottaa vielä täyttämistä jääkaapissa, suljetussa karamellirasiassa. Taidan täyttää ne huomenna kermavaahdon kera, sitä kun jäi eilisen kesäkeiton teosta puoli purkillista eikä sitä kannata avattuna kauaa säilyttää. Itse asiassa voisin valmistaa vaikkapa mansikkarahkaa ja täyttää sillä jäljellä olevat tuulihatut. Niitä voisi syödä vuorotellen mätitahnanauhalla päällystettyjen kiinankaalilehtien kanssa, hyviä kun kumpikin ovat. Pikaruokapäivä :-).

 

lauantai, 29. heinäkuu 2023

Vaihteeksi onnistunutta leivontaa

Viime viikonloppu oli leivontaviikonloppu. Lupasin nimittäin eräälle ystäväperheen tyttärelle että neuvon lähiaikoina, kuinka marenkia tehdään. Taisin muistaakseni sanoa, että siitä on jo kauan kun tein sitä viimeksi. Muistissa se silti oli vielä hyvinkin.

Viime lauantaiaamuna päätin, että teenpä tänään marenkikakun. Kun olin jokin aika sitten pilkkonut ja pakastanut runsaasti raparperia, ajattelin että teenpä sellaisen kakun johon käytän raparperinpalasia täytteenä. Koska sellaisen ohjetta ei ollut muistissani, ajattelin että on turvallisempaa jos etsin netin syövereistä vähän mallia.

Löysin Kotilieden kakkuohjeiden joukosta sellaisen raparperikakun, jonka alaosa on voi-sokeri-jauhotaikinasta paistettu ja päällinen marenkia. Sitähän piti kokeilla, kun lähes kaikkia tarvikkeita löytyi jo valmiiksi kotoa. Lähikaupasta piti hakea vain kookoshiutaleita ja mantelilastuja. Niiden löytyttyä ihmetelin, miksi niistä toiset olivat nimeltään hiutaleita ja toiset lastuja, kun minusta kumpikin vaikutti lastuilta, sen verran isoja kookoshiutaleet olivat.

Kakun valmistus meni kutakuinkin ohjeen mukaan; en toista tässä ohjetta, se löytyy hyvin kun etsii marenkikakkua ja menee Kotilieden sivulle jossa on useita marenkikakun ohjeita. Sieltä löytyy muun muassa tieto, että kyseinen raparperikakku on toiselta nimeltään Louise-kakku ja sen ohje on peräisin Uudesta Seelannista. Kaukaapa on kotoisin...

Ohjeesta poikkesin sen verran, että kun alakerrran taikinaan ja raparperitäytteeseen olisi pitänyt laittaa maissijauhoa eikähän minulla juuri sitä nyt ollut, käytin sen sijasta perunajauhoja ja hyvin sekin toimi. Taas nähtiin, että monta asiaa voi tehdä toisin ja jopa toimivastikin. Tosin ei aina, niin kuin kokemusta jo on.Louisa-kakku%201.jpg

Kuvassa valmis kakku on juuri otettu uunista. Tässä vaiheessa se on käynyt siellä jo kahdesti, kun ensimmäisellä kerralla piti paistaa alakerta eli taikinapohja, jonka päälle levittelin runsaasti raparperinpalaseosta. Sen päälle tuli marenkikerros joka paistuttuaan muuttui aika ruskeaksi, kiitos suositellun lämpötilan.

Kuten kuvasta näkyy, vuorasin irtopohjavuoan sekä pohjan että reunojen osalta leivinpaperilla. Se oli hyvä ratkaisu, sillä voitelumenetelmällä taikinat olisivat todennäköisesti tarttuneet aika lujasti vuokaan kiinni. Nytkin reunat hieman tarttuivat, mutta paperi suojasi lopputulemaa vähintään kohtalaisesti.Louisa-kakku%202.jpg

Kuvasta näkyy, että reunat eivät olleet viimeisen päälle fiinejä mutta eipähän ollut tarkoituskaan. Tämän kakun piti olla lähinnä kokeilu siitä, miten marenki käyttäytyy kun sitä tekee nopeasti. Paistolämpö oli (marengin lisäämisen jälkeen) aluksi +200 ja loppuajan noin +180. Ruskeaahan siitä tuli, vaikka olisin mieluusti toivonut kakusta vaalempaa. Seuraavalla kerralla pienennän lämpöä ja pidennän paistoaikaa, etenkin kun alempi kakkukerros oli tuossa vaiheessa jo valmis.

Kuvasta näkyy myös, että marengin sekaan lisäämäni kookoshiutaleet ovat isoja ja liian selvästi näkyviä. Seuraavalla kerralla survon ne pieneksi silpuksi ennen kuin sotken ne marenkivaahdon sekaan.

Louisa-kakku%203.jpg

Tältä näyttää tekemäni kakun poikkeileikkaus. Tällä kertaa ennätin ottaa kakunpalasesta kuvan ennen kuin se tyli syödyksi. Tosin se meni menojaan kahdessa erässä, puolet lauantaina ja toinen puoli seuraavana päivänä. Mitäpä sitä kauempaa säästämään, syötävähän se oli kuitenkin joskus.

Maultaan kakku oli hyvää, joskin seuraavaan käytän vielä enemmän raparperinpalasia. Mantelilastujen sijaan aion käyttää mantelirouhetta ja jos se ei mantelinmakua lisää, kolmannella kerralla käytän lisänä manteliesanssia. Kookoslastut tosiaan hienonnan pienemmiksi kuten edellä jo totesin, ja yritän saada pinnan pysymään vaaleampana. Jos se onnistuu, myöhemmin kokeilen käyttää koristeluun karamellivärejä ja/tai nonparelleja tms. Myös mustikka- tai hillaversiotkin voisivat olla kiinnostavia.



keskiviikko, 12. heinäkuu 2023

Härpäke tuli taloon

Seuraavan tilauksen haen autolla, päätin kun kannoin toissailtapäivänä suurta laatikkoa postin noutopaikasta kotiin, vaihtaen vuorotellen kädestä toiseen kassia jossa olivat lähimarketista hakemani ostokset. Laiskuuttani ajattelin, etten lähde kävelemään kahta kertaa samalle suunnalle vaan noudan saapuneen postipaketin samalla kun käväisen kaupassa.

Jos olisin osannut ajatella, minkä kokoinen paketti on kyseessä, en olisi avannut pakettiautomaatin luukkua. Mutta kun en, niin mukaanhan se oli otettava. Onneksi se ei paljon painanut, mutta olipahan kokonsa puolesta kömpelö kannettava vajaan kilometrin matkalla.

Paketissa oli viime viikon lopulla tilaamani härpäke: tehosekoitin. Olin sellaista katsellut jo jonkin aikaa eri paikoista, lähinnä kirpputoreilta. Yhtenä iltana sain päähäni katsoa, mitähän ne verkkokaupassa maksavat ja eiväthän ne paljoa maksaneetkaan. Löysin mielelleni ja mielenrauhalleni sopivan yhdistelmän kohtuuhinnalla, joten päädyin tilaamaan asiakaspalautuksena takaisin tulleen, ilman pahveja palautuneen vekottimen.Tehosekoitin.jpg

Käyttöönotto sujui näköjään vaiheittain: hain koneen toissapäivänä, pesin eilisiltana ja käytin ensimmäisen kerran sitä tänään. Käyttökohdekin löytyi samalta pöydältä kuin mille koneen sijoitin. Salaattiainekset.

Olin pari päivää sitten ostanut muutamia tarvikkeita, ajatuksena tehdä kohtalaisen kokoinen salaattiannos josta riittäisi purtavaa pariksi päiväksi. Kokoelma käsitti pienen salaatinkerän (taisi olla jääsalaattia tai jotain vastaavaa), kurkun, paprikan (punaisen, makean sellaisen) ja muutaman tomaatin. Nämä pilkoin nyt hieman pienemmiksi (paitsi että salaatinkerän heitin pois, oli vähän myteytynyt jo hän) ja sulloin sekoittimen isoon kannuun. Koska arvelin aivan oikein, etteivät ainekset ole kovinkaan imeliä, lisäsin makeutta tuomaan purkillisen ananasrenkaita liemineen (joka oli vain vettä, ei sitä sokerilientä). Sitten vain kone hurisemaan.

Kapistuksessa on useita kierrosvaihtoehtoja. Päädyin tekemään hienoa työtä (millä tarkoitan soseen muotoa, en omaa tekemistäni), käytin suurinta kierroslukua. Parin pysätyksen ja sullomisen jälkeen homma hoitui: tuloksena puolisentoista litraa ruskeaa lientä joka maistui vahvasti kurkulta. mutta jossa oli hivenen muitakin makuja seassa.

Parin koelasillisen jälkeen talletin liemen kannussa jääkaappiin jäähtymään. Säilytyksen aikana seos lajittui eli pintaan nousi hieman kiinteäksi muodostunutta vaahtoa ja pohjalle jäi selkeästi liemimäinen litku. Kumma kyllä sotkos hävisi parin tunnin kuluessa olemattomiin, mikä sai tuumimaan että jos olisin tehnyt aineksista perinteistä salaattia, sitä löytyisi jääkaapista vielä ylihuomennakin.

Päätös: jatkossa teen vähemmän perinteisiä salaatteja ja enemmän näitä vauvasoseita, joita jotkut sanovat smoothieiksikin. On paljon helpompaa nauttia salaatti juomana mukista kuin sekalaisina paloina lautaselta. Kun tämä laite lisäksi tekee jääpaloista hienoa murskaa, saan tehtyä helposti erivärisiä ja -makuisia hilejuomia itseni ja muidenkin iloksi. Kokeilevan kokkaajan mielikuvitukseni lähti heti liikkeelle, sillä oivalsin että voisin tehdä kaikenlaista: soseita eri tarkoituksiin, mehupohjia joilla saa kuplaveden kanssa limsoja, taikinapohjia ja vaikka mitä mukavaa.