Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


lauantai, 8. elokuu 2020

Sitruunanmakua ruokiin

Yksinkertaisestakin saa vähällä vaivalla hyvää, tai ainakin erilaista. Käydessäni tänään kaupassa sain päähäni, että teenpä pitkästä aikaa jauhelihamakaronipataa. Niinpä ostin paketin jauhelihaa ja pussin makaroneja. Näistä se lähtee.

Kun kotona aloitin jauhelihan paistamisen, huomasin että jääkaapissa oli pari pikkupulloa sitruunanmakuista oliiviöljyä, ja vielä avaamattomina. Muistelin niiden ostosta olevan jo tovin aikaa, mutta päättelin että koska ne ovat olleet kylmässä hankinnasta saakka, ne saattavat olla vielä käyttökelpoisia. Niiden sijaintipaikka on muutaman kerran matkan varrella vaihtunut, muuttojen myötä, mutta uskollisesti ne ovat odotelleet käyttöpäiväänsä.

Sitruunaoliivi%C3%B6ljy.jpg

Jos tällainen tuote on vielä myynnissä, suosittelen sen hankkimista ja käyttämistä.

Oliiviöljyllä - kuten ehkä joillain muillakin ruokaöljyillä - on tapana samentua jos niitä säilytetään kylmässä. Niinpä nämäkin olivat hieman sameita, ehkä jopa sakeita mikä saattaa johtua niiden sisältämästä sitruunasta. Yhtä kaikki, ravistelin pulloa ja lorautin siitä annoksen paistinpannulle; en tosin ihan noin paljoa kuin kuvan pullosta puuttuu, lisäsin sitä nimittäin myös kiehuvien makaronien päälle vähentämään keitinveden kuohumista.

Pannulla hautuvan jauhelihan seassa hautui myös yksi sipuli. Tässä vaiheessa huomasin raaka-aineiden annostelun yhtenäisyyden: pussi makaroneja, paketti jauhelihaa, yksi iso sipuli, yksi desi ruokaöljyä (josta osa pannulle ja osa kattilaan). Makaronien pehmittyä sopiviksi kippasin pannun sisällön kattilaan, lisäsin mausteet (aromisuolaa, valko- ja maustepippuria ja loraus siirappista soijakastiketta).

Käväisin välillä ulkona, roskia viemässä, ja kun palasin takaisin huomasin että jo eteisessä tuoksui vahvasti sitruunalle. Ajattelin että hups, taisi tulla lorauteltua hieman liikaa. Mutta ei, ruoka maistui todella mainiolta. Kokeilin syödä sekä ketsupin kanssa että ilman, ja sekä oman kokemukseni että saamani palautteen nojalla sanoisin, että ketsuppi oli tarpeetonta sillä maku oli mainio ilmankin. Sitruunainen makaronipata lisättiin listalle, jolla on muitakin ruokia joita valmistetaan toisenkin kerran (jos vain muistetaan, lista kun on vain itse kunkin mielessä).

Ruoasta ei ole erikseen kuvaa, se on vain tavallisen näköistä arkiruokaa. Öljypullo oli kuitenkin "pakko" esitellä :-).

sunnuntai, 2. elokuu 2020

Mustekalaa muuten vaan

No niin, nyt on taas vierailtu lähimarketin äyriäisaltaalla. Reissulta jäi saaliiksi mustekalapaketti, josta onkin sopivasti kuva tässä alapuolella. Kuvassa oleva paketti on tosin sulatettu ruoanlaittoa varten, mutta on kuitenkin vielä avaamaton.

Mustekalakuva%201b.jpg

Kuvassa näkyy mukavasti joukko lonkeroita imukuppeineen. Pakkauksen tarrra kertoo paketin painoksi tasan 1 kg:n, ja sisällöksi ehkä kolme mustekalaa. Tosiasiassa pakkauksessa oli yksi iso kokonainen mustekala ja osia pienemmästä (pää ja yksi lonkero, loput oli sijoitettu johonkin toiseen pakkaukseen).

Pakkauksen kuplat johtuvat siitä että se on ollut jääkaapissa noin vuorokauden sulamassa ja kun nostin sen pöydälle, se vähän hölskähti joten siihen tuli nestekuplia; kuuluvat asiaan, ei mitään hämminkiä. Kun avasin paketin, tuoksu oli erikoinen mutta ilmeisen asiaankuuluva. En ole ennen käsitellyt tällaista mustekalapakkausta joten tuoksu ei ollut tuttu, mutta seuraavalla kerralla on.

Mustekalakuva%202.jpg

Herättääkö ruokahalua? Ehkä ei, mutta ei sen pitäisi tässä vaiheessa kadotakaan. Kuvassa on siis iso mustekala kokonaisena ja sen yläpuolella on osia pienemmästä mustekalasta. Kumpikin on pääosin perattu valmiiksi. En osaa kuvailla perkauksen tasoa tarkemmin kun en oikein tunne näiden nilviäisten (mustekalat luetaaan nilviäisiin) anatomiaa.

Vaaleat "pussukat" olivat pääosin tyhjiä, mutta tuon isomman mustekalan pään alapuolella näkyvät kyhmyt saattavat olla "mustepatruunoita", "ruokavarastoja" tai aivan jotain muita mukavia pussukoita. Yksi sellainen nimittäin löytyi myös pienemmästä, ja kun tökkäsin siihen terävällä veitsellä, sieltä purskahti puserolle ruskeahkoa nestettä jossa oli jotain hiutaleita seassa. Isomman kanssa osasin vähän jo varoa :-). Kummastakin löytyi värillisen nesteen lisäksi jotain kiinteää, joka saattoi olla osin sulanut jäänne pikkukalasta tai jotain muuta möhjöä.

Löysin netistä ohjeen, jossa neuvottiin poistamaan mustekalan nokka joka sijaitsee lonkeroiden yhtymäkohdassa eli kuvassa noin keskivaiheilla tuota lonkerokasaa. Pienemmässä ei sitä enää ollut, mutta jotain muuta rustomaista oli jäljellä ja poistin ne kohtalaisen tarkkaan muiden sisäelinjäänteiden ohella. Isommasta poistin sekä nokan että nuo pussukat (ne olivat ikäänkuin jonkinlaisessa maljassa; en osaa paremmin rakennetta kuvailla). Keraaminen pikkuveitsi oli todella näppärä leikatessani ylimääräisiä osia pois, etenkin kun olen oppinut varomaan sen toooodella terävää terää. Tällä kertaa ei tullut haavoja.

Mustekalakuva%203.jpg

Tämä läjä on pääasiassa iso mustekala sen jälkeen kun olin sitä hieman leikellyt. Kuvassa näkyy myös pakkauksesa ollut irtolonkero, ja taitaa oikeassa yläreunassa olla se toiseen mustekalaan kuuluva irtopääkin. Haarukka ja keraaminen pikkuveitsi ovat kuvassa ikäänkuin mittasuhteina.

Tässä vaiheessa pakkauksen sisältämästä mustekalakokonaisuudesta on huvennut ehkä noin viidesosa tai korkeintaan neljännes, jos mahdollisesti painossa mukana ollut nestekin huomioidaan.

Ei tarvinne kertoa, mitä kuvan näkymä tuo minulle mieleen. Ruokahalu oli tosin tämänkin kuvan jälkeen tallella.

Mustekalakuva%209.jpg

Netistä löytämiini käsittelyohjeisiin kuului mustekalan ryöppäys, tai dippaus, kuten jossain ohjeessa operaatiota nimitettiin. Ryöppäys kuulemma mureuttaa mustekalaa, joskin se saattaa olla pakastetulle mustekalalle osin tarpeetonkin toimitus. Pakastaminen kun sopii mustekalalle oikein hyvin etenkin juuri siksi, että sen muutoin sitkeä liha mureutuu pakastamisen seurauksena. Kaikesta huolimatta ryöppäsin kalat kastamalla ne muutaman kerran suolaveteen joka kiehui oikein kunnolla. Kastamisten välillä valutin niitä aina hetken aikaa siivilässä. En lisännyt ryöppäysveteen (enkä myöhemmin keittoveteenkään) viinipullonkorkkia kun minulla ei sellaisia ole, enkä kuparikolikkoakaan kun en oikein tykkää ajatuksesta että keittelisin kuparia samassa liemessä kuin ruokaakin. Kumpikin konsti on kuulemma käytössä välimeren rannikolla, ajatuksena että ne edesauttaisivat mureuttamisessa. Tiedä häntä.

Mustekalakuva%206.jpg

Kuvassa näkyy mielenkiintoinen ilmiö. Jo ensimmäisen ryöppäyskerran jälkeen mustekala kutistui ja sen lonkerot vetäytyivät hieman kokoon, jähmettyen samalla. Kun nostin kalaa kattilaan, se oli ohut ja melkein puoli metriä pitkä nauha lonkeroita mutta kun muutaman sekunnin jälkeen nostin sen ylös, se olikin sellainen jäntevä juttu kuin mitä näkee luonto-ohjelmassa uivan meressä.

Joka ryöppäyskerta kala hieman kutistui. Ilmiöstä kerrotaan useilla mustekalan käsittelyohjeita esittelevällä sivustolla, ja niiden mukaan kalan koko pienenee huimasti käsittelyn ja kypsennyksen aikana. Tämä tuli hyvin selkeästi esille valmistuksen lopussa.

Mustelakakuva%204.jpg

Tässä kuvassa mustekala on jälleen leikkuupöydällä jossain vaiheessa ryöppäysprosessia. Pihtien oikealla ja vasemmalla puolella näkyvät toiseen mustekalaan kuuluvat irto-osat; alussa ne olivat kiinni toisistaan mutta puhdistuksen aikana ne erottautuivat toisistaan.

Ison mustekalan lonkerorakenne näkyy hienosti, ja kuten "kuvasta näkyy" on sillä imukupppeja melkoinen määrä kussakin lonkerossa. Mahtaa olla hyvä pito.

Mustekalakuva%207.jpg

Kun olin mielestäni ryöpännyt otuksia riittävän monta kertaa, vaihdoin kattilaan puhtaan veden ja lisäsin sekaan reippaast suolaa. Keittelin mustekaloja kohtalaisesti kiehutellen melko tasan puoli tuntia ennen kuin oli taas siivilän vuoro.

Asiaa tietämättä ja tuntematta lueskelin kokeneempien kertomuksia ja niiden perusteella pyyhin vielä kuumina olevista lonkeroista (ja osin muistakin osista) pintanahkaa vähemmäksi. Osasta lonkeroita lähtivät talouspaperin mukaan myös imukupit, osaan jätin ne paikoilleen.

Seuraavaksi voitelin uunivuoan sitruunaisella oliiviöljyllä ja roimaisin sitä reippaasti myös vuoan pohjalle. Asettelin kuivaamani ja nahoittamani palaset paistumaan noin 175 asteeseen, puoleksi tunniksi kuten jossain neuvottiin.

Mustekalakuva%205.jpg

Tällainen oli tulos viimeisen vaiheen jälkeen. Haarukka antaa hieman mittasuhteita rasiasta, johon lonkerot ja pääkappaleet on sijoitettu. Tässä ne ovat suoraan vuoasta nostettuina mutta tämän jälkeen hieraisin niitä hieman talouspaperilla vähentääkseni oliiviöljyn määrää eli imeyttääkseni sitä paperiin.

Uunissa kalat kutistuivat vielä entisestään, ja niitä punnitsematta arvioisin tavaraa olevan ehkä jotain varttikilon verran eli kolme neljännestä alkuperäisestä painosta katosi perkauksen ja kypsennyksen aikana. Lisäksi alkuperäinen koko pieneni huikeasti.

Kuvan ottamisen jälkeen söin yhden lonkeron. Koska paistoöljyssä oli sitruunaa, maku oli hieman sitruunainen. Muutoin maku oli yllättävän mieto, ei lainkaan sellainen (outo) kuin olin odottanut. Olen monesti syönyt Ribeiro-purkkimustekalaa ja pari kertaa muunlaistakin mustekalaa, mutta mikään niistä ei tullut tästä sapuskasta mieleeni. Ei maku ikävä tai paha ollut, päin vastoin.

Loppupäätelminä sanoisin, että alussa on hyvä todella tutkia mustekala ja valmistautua siihen että sitä joutuu hieman puhdistelemaan valmistajan tekemän perkauksen jäljiltä. Keittäminen oli OK, mutta ilmeisesti paistoin kalaa joko liian kuumassa, liian kauan tai molempia sillä lopputulos oli hieman sitkeä.

Jossain keitto-ohjeessa kehotettiin kokeilemaan kalaa haarukalla ja kun liha on "al dente" eli vielä hieman vastusta antavaa, se on kypsää ja se voidaan siirtää uuniin. Tämä testi jäi minulta väliin sillä ratkaisin keittoajan kellon avulla. Oletettavasti olisi riittänyt, että olisin käyttänyt kalaa uunissa vain hetken, ehkä 5-10 minuuttia, jotta se olisi maustunut sitruuna-oliiviöljyssä. Ei se nytkää syömättä jää, se on jääkaapissa odottamassa huomispäivää jolloin se on lounaalla lisäkkeenä.

Ensi kerralla olen yhtä kertaa kokeneempi ja osaan ehkä valmistaa mustekalaa hieman paremmalla menestyksellä. Jää nähtäväksi, kuinka moni sitä sitten syö. Tällä kertaa syöjiä taitaa olla tasan yksi :-).



perjantai, 31. heinäkuu 2020

Yellow catfish

Otsikko on tällä kertaa englanniksi, koska en onnistunut löytämään sen tarkoittamalle kalalle "oikeaa" suomalaista nimeä. Näitä keltaisia kissakaloja näyttää olevan useita erinäköisiä, jopa siellä mistä tällä kertaa käyttämäni olivat peräisin eli Vietnamista.

Käydessäni jälleen ohikulkumatkalla Aasian-säästömarketissa löysin sen pakastimesta mielenkiintoisen kalapaketin, joka piti sitten ottaa mukaan kokeiltavaksi. Parin päivän sulattelu jääkaapissa johti siihen, että eräänä iltana tiskipöydällä oli kaksi pienehköä mateentyylistä liukasta kalaa odottamassa että tekisin niille jotain.

Hetken kaloja tutkittuani päädyin oletukseen että helpointa lienee paistaa kalat. Sitä varten ne piti fileerata ja sitä ennen huuhdella, ne kun oli lähtöpäässä suolistettu mutta ei pesty. Veret poistettuani teroitin fileeveitsen ja silpaisin kummaltakin kalalta kylkipalat irti. Mateenkaltaisuus tuli tässä vaiheessa esille muutenkin kuin visuaalisesti sillä pääasiassa kalassa oli irrotettavaa kudosta sen etuosassa, loppupuolikkaan ollessa melko ohut. Mateesta poiketen sen ruodot olivat paljon kovempia, mutta sain kuitenkin kahdesta kalasta neljä pientä filepalaa. Kuka tahansa muu olisi varmaan saanut kalasta talteen syötävää enemmän kuin minä, mutta koska kyse oli ensimmäisestä kokeilusta näiden kalojen kanssa, en ruvennut kikkailemaan vaan käytin ns. nopeaa leikkuutekniikkaa (toki viiltohansikkaan kanssa).

Tässä välissä on kuva toisesta kalasta leikkuulaudalle ennen fileointia.

Vietnamilainen%20keltainen%20kissakala%2

Koska otin kuvan ylhäältä päin, ei kalan litteys tule siinä esille. Kalalla on kuitenkin mukavat partahaivenet, vähän kuin monnilla, eikö?

Liukaspintaisen kalan fileointi ei ole ihan helpoimpia juttujani, mutta onnistui se kuitenkin vaikka siis hukkaprosentti oli iso. Iltaisesta ajankohdasta johtuen kuitenkin nopeus oli valttia ja periaate tärkeintä.

Jotta kalan varsinainen maku selviäisi, päätin paistaa palaset leivittämättöminä ja maustamattomina. Paistoin ne voissa, lisäten pintaa hieman suolaa vasta paistamisen jälkeen. Lisäksi annoin palasten jäähtyä ja maustua jonkin aikaa ennen niiden syömistä.

Maku oli hieman erikoinen, mutta niinhän oli kalakin. Jälkiviisaana totesin, että ehkä olisi pitänyt käyttää suolan lisäksi hieman jotain mausteita, esimerkiksi sitruunapippuria. Ei kala huonolta maistunut, ei ollenkaan, mutta kun huomioin käsittelyvaikeudet, suuren hukan ja ruokailijoiden vähäisen määrän, päättelin että en itse valmista kalaa lähiaikoina uudelleen. Yritän sen sijaan päästä maistamaan tätä kalaa oikean kokin valmistama, asettaakseni itselleni jokseenkin selkeän tavoitteen mihin pitäisi pyrkiä.

Aasian-säästömarketin tapaiset kaupat ovat mielenkiintoisia sillä niistä löytää taatusti uudenlaisia makuelämyksiä, muitakin kuin näitä vietnamilaisia keltakissakaloa vai mikä niiden nimi sitten oikein onkaan. Kuten alussa kerroin, saman näköiselle kalalle löytyi netistä useitakin nimiä, joten jos joku on tässä viisaampi, kertokoon tietojansa kommentissaan.

 

tiistai, 21. heinäkuu 2020

Helppo aprikoosipuuro

Olen tainnut jo pari kertaa mainita, että vierailen ajoittain eräässä etnisessä marketissa tutkimassa vaihtuvan valikoiman sisältöä. Tällä kertaa mukaan lähti paketti aprikoosisosetta.

Olen pienestä asti ollut aprikoosipuuron ystävä; alakoulussa aprikoosipuuropäivänä luvan hakea lisää puuroa suoraan keittiöltä, se kun oli koulun yhteydessä keittäjineen kaikkineen. Joskus söin puuroa keittiössä useammankin annoksen, kaikille kun se ei maistunut. Minusta se oli herkkua; ripottelin puuron päälle vähän sokeria ja lorautin reunaan kylmää maitoa, siinä kaikki. Iso lusikka ei heilunut kuin hetken ja lautanen oli taas tyhjä.

Olen ajan mittaan keitellyt aprikoosipuuroa useita kertoja, valmistaen sen milloin pehmeistä ja milloin kuivatuista aprikooseista. Aikaa sen valmistaminen on kuitenkin vienyt koko tovin, joten siksi kai sitä on näkynyt ruokapöydässä harvakseltaan. Tämänkertainen löytö saattoi muuttaa asiaa ratkaisevasti.

Aprikoosisosetta%20Aasia-marketista.jpg

Neljäsataa grammaa aprikoosimassaa pussissa, puolipehmeäksi levyksi pakattuna. Käytin puuroon koko annoksen, joskin vähemmälläkin olisi varmaan selvinnyt. Halusin kuitenkin saada puuroon makua ja syvyyttä, ja kun en halunnut ruveta jäännöstä säilyttämään ties kuinka kauaksi aikaa, otin sen verran ison kattilan että valmista tuli.

Pakettia avatessani kuvittelin massan olevan pehmeää, sellaista kuin joulun maissa ostamani lanttu- ja porkkanasoseet. Yllätyin kun sisältö olikin ohueen muovikääreeseen pakattu, taiteltu pehmeä levy. Halutessaan siitä voisi vaikka leikata siivuja tai jotain, mutta pidetäänpä mielessä vaikka leivontapäiväksi.

Tahnan liottaminen veteen kesti jonkin aikaa. Pidin kattilaa hellalla, miedolla lämmöllä niin kauan, että massa pehmeni kokonaan tasaiseksi massaksi. Sen jälkeen lisäsin vettä roimasti ja sekoitin seokseen mannaryynit, sokerin ja suolan. Sen jälkeen seurasi jakso tavanomaisen tylsää keittelemistä kunnes puuro oli valmista.

Se maistui todella hyvältä sellaisenaankin, ilman maito- ja sokerilisiä. Vaikka massa on edullista, kokeilen silti seuraavalla kerralla pakastaa siitä osan jotta voin keittää puuron pienemmälläkin kattilalla. Yhtä kaikki, helppouden nimissä tätä nähdään ruokapöydässä jatkossa useinkin. Lisäksi tästä saa helposti jälkiruoaksi sopan tai kiisselin, ja voihan tätä käyttää pehmennettynä vaikka täytekakun tai kääretortun sisuksiin.

perjantai, 17. heinäkuu 2020

Omenasta on vaikka muusiksi

Jokin aika sitten tein makkarakeittoa. Tutkiskelin jääkaappia ja komeroita miettien, mitä kaikkea siihen tällä kertaa tunkisin perinteisten perunoiden, sipulien ja makkaroiden jne. seuraksi kun lapseni ehdotti että laittaisin siihen omenaa.

Eipä mitään, kuorin ja pilkoin muutaman pienehkön, tavallisen omenan keiton sekaan. Mukaan meni tietysti muiden ainesten kera porkkananpalaset ja sipulinlohkot niin kuin aina.

Keitosta tuli kätevän makuista, hieman makeaa. Ehkä makeuteen vaikutti omenoiden lisäksi musta, siirappimainen soijakastike, jota tuli ostettua aasialaisia tuotteita myyvästä marketista niin iso pullo että sitä on lisättävä vähän joka ruokaan jotta sen saa kohtuullisen nopeasti kulutettua. Se on niin siirappista että se valuu hyvin tahmeasti pullosta ulos ja niin makeaa, että maustamisen jälkeen pyyhkäisen loput pullon suusta lusikalla suuhuni, makean ystävä kun olen.

Episodista seuraa jatkoa sen verran, että eilen tuli ehdotus kokeilla omenoista muusia. Tuumailin asiaa tovin ja arvelin, että pelkistä omenoista ei juurikaan muusia saane syntymään. Niinpä, kun tänään kokkailin lounasta, yhdistin puolisen kiloa pilkottuja perunoita ja saman verran pilkottuja omenoita samaan kattilaan ja keittelin ne pehmeiksi.

Perunoiden kypsyttyä (omena pehmenee nopeammin) kaatelin  tarkoin veden pois, lisäsin hivenen suolaa ja reilusti voita sekä survoin pottunuijalla omenat ja perunat soseeksi. Vaikka tulos oli hieman löysähkö, lisäsin sekaan sakeaa ruokakermaa. Jotta saisin sosetta hieman "kuivemmaksi" lämmitin sitä vielä hetken hellalla, sekoitellen annnosta niin että sain pohjaa näkösälle jotta neste pääsisi paremmin haihtumaan.

Varsinaisen ruokailun aikaan keitos oli kohtalaisen löysää, ikään kuin oikeaan pottumuusiin olisi lirahtanut liikaa maitoa tai kermaa. Kun sitä jäi hieman jäljelle, siitä jäähtymisen yhteydessä poistui jonkin verran nestettä ja niinpä se oli illemmalla, mikrossa lämmitettynä, kohtaliaisen kiinteää muusia.

Omenapottumuusi%20ja%20nakit.jpg

Kuvassa on lounas-annoksena pari kauhallista omenaperunamuusia, keitettyjä nakkeja ja sinappikurkkusalaattia. Ruokajuomana parasta on kuplavesi.

Seuraavana on suunnitelmissa - eri asia, toteutuuko sitten - yhdistää omena ja jauheliha, samoin omenapohjainen liha- tai läskilaatikko.

Tässä välillä on ollut pitkä tauko, jolloin ei ole oikein ollut aikaa kummallisille sapuskoille. Syöty silti on, mutta lähinnä tavallisia ja arkisia mutta silti - tai ehkä juuri siksi - varsin kelvollisia kotiruokia. Mutta ehkäpä tässä taasen alkaa olla aikaa kehitellä jotain vaihtoehtoisia makuelämyksiä makuhermoja kutittelemaan.