lauantai, 2. marraskuu 2019

Jookosta kookosta kukkakaalimuusiin

Tänään oli kaupassakäyntipäivä. Työkavereilta saatujen ehdotelmien inspiroimana etsiydyin kaupassa hyllylle jossa myytiin kukkakaalta. Se vain, että tällä kertaa sen mukana myytiin myös parsakaalta. Koska pakkaukset olivat yhteisiä mutta suhteellisen pieniä, niitä piti ottaa kerralla kaksi.

Kotona irrottelin kukkakaalten osaset, huuhtaisin niitä ja keittelin pehmeiksi. Aikaa en mitannut, mutta olisikohan kulunut jotain vartista puoleen tuntiin; aika nopeaan ne kuitenkin pehmenivät. Valutin kattilasta veden pois ja muusasin kaalet puisella perunanuijalla.

Samalla kauppareissulla käväisin itämaisessa kaupassa, josta löysin kuvassa näkyvää kookoskermaa (pahvinen pakkaus sisältää kookoskerman muoviin pakattuna "tiilenä").Kookoskermapaketti.jpg

Pakkaus sisältää pienen tiilen muotoisen muovipussin täynnä valkeaa massaa, joka näppituntumalta muistuttaa kynttilävahaa. Puristelin pakettia ja naputtelin sitä veitsenkahvalla kunnes puolet siitä oli pehmennyt jähmeäksi tahnaksi. Sen jälkeen lämmitin pussia mikrossa kymmenisen sekuntia kerrallaan, puristellen ja ravistellen sitä aina välillä. Muutaman lämmityskerran jälkeen se muuttui juoksevaksi nesteeksi jonka sekoitin kukkakaalimuusiin. Lopuksi lisäsin ripauksen suolaa joukkoon.

Muusikattila.jpg

Kukkakaali-kookoskermamuusi on valkoista eikä kattilassa näytä hirvittävän houkuttelevalta. Koska muusasin kaalet nuijalla, jäi muusiin vähän murusia jotka erottuvat yllä olevasta kuvastakin.

Saatteeksi keittelin toisessa "kaveripaketissa" olleen annoksen parsakaalta. Se puolestaan on kattilassa iloisen vihreä.

Parsakaalikattila.jpg

Koska kuvat on otettu kännykällä ja ilman salamaa, eivät värit pääse oikeuksiinsa mutta suuntaa ne varmaan antavat.

Parsakaali kypsyy varsin nopeasti, etenkin kun sitä ei ole tarkoituskaan keittää pehmeäksi. Pidän siitä sellaisena että se tuntuu hampaissa (vain hieman) raa'alta mutta ei kovalta. Sen oheen puolestaan kuuluu sulatettu voi; tällä kertaa sulatin sen suoraan parsakaalen joukkoon, kattilaan.

Muusilautanen.jpg

Jottei ruoka olisi liian kasvispainotteista, lämmitin mikrossa pikkulihapullia annosta tasapainottamaan. Kuten hieman hämärä kuva kertoo, muusi muistutti melkein kypsää puuroa. Maku siinä oli mukavan kookoksinen ja kolmikon kombinaatio toimi hyvin.

Koska aina on varaa parantaa tekemisiään, tuumasin että seuraavalla kerralla muusaan kukkakaalen sauvasekoittimella. Poikani ihmettelyyn, että enkö laittanutkaan parsakaalta samaan muusiin, vastasin että ensi kerralla... Sanoin myös, että sekin päivä lähenee jolloin kokeilen kurkkumuusin tekemistä tuorekurkusta :-).

 

sunnuntai, 27. lokakuu 2019

Melkein kasvispaistosta

Tänään ruokaohjelmassa oli pakastimeen unohtuneiden jämien kaivelun lisäksi jääkaapissa olleet jämät. Niistä syntyikin yllättävän hyvänmakuista - joskaan ei näköistä - ruokaa. Vain vähän jäi tähteeksi ja sekin menee ennen seuraavaa varsinaista ruokailuhetkeä.

Pakastimesta löytyi pussillinen siellä liian kauan ollutta sipuliperunaseosta. Se sai luvan toimia tehtävän ruoan alustana. Seurakseen se sai viilipurkillisen toissasyksynä pakastettuja purjonpalasia, kaksi jääkaapista löytynyttä porkkanaa karkeaksi raastettuna ja kaksi juuustowilhelmiä paloiteltuna.

Jääkaapissa oli neljä raakaa kananmunaa joten nekin saivat mennä kevyesti vatkattuina edellisten ainesten mukaan. Sekoitin kaikki voidellussa uunivuoassa; voiteluun ynnä muuhun käytän toistaiseksi kylmäpuristettua rapsiöljyä, sellaista kun sattui löytymään kylmäpuristettua rypsiöljyä etsiessäni ja päätin kokeilla miltä muutos tuntuisi. Ei hassumpaa, mutta palaan takaisin rypsin puoleen kunhan rapsipullosta aika jättää eli sisältö loppuu.

Mausteiksi ripottelin sekaan vain vähän suolaa (koska makkarat ovat aika suolaisia), valkosipulijauhetta (se kuuluu aina asiaan), maustepippuria ja poppamiehen chilijauhetta. Ruokapöydästä kuului syödessä että chiliä tuli vähän liikaa mutta minusta sen pienoinen jälkipoltto oli juuri sopiva.

Paistoin seosta parissa sadassa asteessa pari tuntia mutta koska vuoan päällä oli paksu folio, ei ruoka paljoa lämmennyt. Poistin folion ja nopeasti tuli vähän väriäkin pintaan, lämpenemisen lisäksi. Pitkän säilömisen aikana pakastimessa ollut peruna-sipuliseos oli jäätynyt melko vetiseksi ja niinpä paistoksessa oli lientäkin pohjalla. Jäähtyessään se tosin imeytyi pois.

Hyvästä mausta huolimatta tämä ei ole sellaista, jota ravintolassa tilaisin ruoakseni. Niinpä en välttämättä tee tätä kotonakaan jatkossa, eihän perunasipuliseos kuulu suosikkiostoksiini. Ranskalaiset perunat ja muut puolipaistoiset perunavalmisteet ovat ihan eri asia.

Käyttämistäni aineksista syntyi melkein kasvisruokaa. Jos makkara olisi ollut perinteistä lenkkiä, olisi suuntaus ollut vahvempi sillä joissakin lenkeissä on edelleen niin vähäinen lihapitoisuus että ne voi melkein lukea kasvisruoaksi. Sen makkaranpalat tekivät, että ruoka tuoksui uunista otettaessa erehdyttävästi makkarakeitolta :-).

Tätä kirjoittaessani sähkökäyttöisessä haudepadassa hautuu alkuvaiheissaan huominen hernekeitto. Kunhan ilta ehtii eli muutama tunti kuluu, lisään sekaan palvilihat ynnä muut tykötarpeet ja ajastan padan kypsyttelemään keittoa yön yli. Huomenna onkin sitten syöjiä luvassa sen verran että keitoksesta tuskin jää kovin paljoa tähteeksi. Kerronpa sitten myöhemmin, mitä tuli ja miten meni.

tiistai, 20. elokuu 2019

Lisää makeita: makea mureke

Mitähän voisi tulla mieleen, kun jääkaapissa on muun roinan ohella paketti jauhelihaa ja vajaa purkillinen hedelmäjogurttia? No vaikka hedelmäinen jauhelihamureke tietysti... Tai kenties ei, ainakaan kaikille.

Sunnuntaiaamun ratoksi piti kehitellä jotain näppärää kokkailupuuhaa. Olin edellisenä päivänä ostanut muutaman omenan ja banaanin, ja kun hoksasin jogurtin ja jauhelihan esilläolon, päätin kokeilla, miltä maistuisi makea, hedelmäinen mureke. Siispä ruoanlaittoon.

Tapanani on jatkaa jauhelihaa jollain kun teen mureketta ja niin tein nytkin. Perusidealle uskollisena silppusin muutaman pullasiivun ja kaatelin lasillisen hedelmäistä jogurttia sekaan pullaa mössöyttämään. Jogurtissa oli ainakin mangoa ja papaijaa, kai muutakin mitä en muista enkä voi tarkistaa kun tyhjä purkki on jo kierrätettynä.

Ravintoarvojen kohottamiseksi = kuitujen lisäämiseksi (minun sanastossani) lisäsin sekaan puoli kupillista sokerijuurikashiutaleita. Niitä jäi vielä jonkin verran seuraavallekin kerralle, milloin se sitten tulleneekaan. Sörsselin valmistuttua eli nesteen imeydyttyä oli vuorossa pikkupaketti jauhelihaa, purkillinen tavallista kermaviiliä ja mausteita. Makua antamaan valitsin (arvoin) tällä kertaa chilijauhetta, aromisuolaa, valkosipulia, valkopippuria ja paprikaa. Sokeria ei tarvittu, sitä oli jogurtissa tarpeeksi.

Tässä välissä kuorin, pilkoin ja soseutin möhjöksi kolme banaania ja kolme isoa omenaa. Möhjön kippasin kulhoon  muiden taikina-ainesten sekaan, varovaisesti sekoitellen.

Lopuksi lisäsin joukkoon kolme kananmunaa. Kolme siksi, että annos oli jo melko suuri ja arvelin ettei vähempi riitä. Ihan lopuksi lisäsin vielä vähän korppujauhoja, mureketaikina kun näytti liian löysältä.

Nyt välähti mieleen, että jospa tekisin muffinseja. Niitä tulisi paljon noin isosta taikinasta, mutta ei hätää sillä minulla on kolme isoa muffinsipeltiä. Askar päättyi tältä osin lyhyeen kun muistin yhtäkkiä, että olinkin pari kuukautta sitten antanut kaikki paperiset muffinsivuoat silloiselle naapurille lahjaksi, hänellä kun oli niille silloin tarvetta ja minulla ei. Näinhän se menee: luovuppas jostain tarpeettomasta niin kohta sille olisikin ollut käyttöä (vaikka se olisi maannut komerossa siihen saakka monta vuotta).

Vuokien puuttuminen ohjasi käyttämään niitä etsiessäni löytämääni suorakaiteen muotoista vuokaa, jota en muista edes joskus hankkineeni. No, näitä löytöjähän tulee kaapeistani vastaan tämän tästä, ei siinä mitään. Voitelin vuoan, täytin sen ja nostin lämpenevään uuniin paistumaan.

Paistoin mureketta 175 asteessa kolmisen varttia. Siinä vaiheessa pistin perunat kiehumaan ja valmistin vähämausteisen, melkein tavallisen, ruskean kastikkeen murekkeen ja pottujen saatteeksi. Kattilaa hellalle asetellessani pienensin uunin lämpöä vartiksi 150 asteeseen ja sen jälkeen sammutin sen tykkänään.

Kun perunat olivat valmiit, oli koemaistelun vuoro. Kuva kertoo epäselvästi paistotuloksen. Värit hämäävät; todellisuudessa pinta oli mukavan ruskea, ja rakennekin kohdillaan eli vuoasta puuttuvan palasen sain näppärästi nostettua paistinlastalla lautaselle.

Mureke maistui vahvasti banaanille, vähemmän jollekin muulle hedelmälle ja hyvin vähän liikaa chilille. Seuraavalla kerralla riittäisi ehkä yksi banaani tai sitten ei sitäkään. Myös chiliä laittaisin vähemmän. Jogurttia sen sijaan aion käyttää nesteenä jatkossakin, kokeillen ehkä mansikkaa tai mustikkaa. Hmm. Viinimarjamureke?

Makea%20mureke.%2018.8.2019.jpg

Kuva on otettu käsivaralla kännykällä, joten se on hieman samea. Vuoka on noin seitsemän senttiä korkea ja kooltaan jotain 25x40 senttiä.

perjantai, 2. elokuu 2019

Makea kesävelli

Kesän alku on kulunut erinäisissä muuttopuuhissa joten vaikka olen kokkaillut jotain lähes joka päivä, ei aikaa ole riittänyt kokkailuista kertomiseen. Eipä niistä kyllä paljoa olisi kertomistakaan, sellaisia tavallisia sörsseleitä kun ovat olleet, vähän mitä milloinkin. Muutama päivä mentiin melkein pelkillä kananmunilla kun sain niitä lahjaksi muuutaman kennon (45 kpl) ja ne piti syödä suhtkoht joutuin. Muutama muukin poikkeama seassa on ollut kuten pikakahvilla maustetut pihvit (olivat hyviä mutta en muista mitä kaikkea niihin hukkasin), jotain tahmeita pikkupaistoksia (mitä lie olivatkaan) ja muuta sellaista.

Tänään oli aikaa taas sekä keitellä että kirjoitella, joten nyt tulee sitä jälkimmäistä kun ensimmäinen on jo käsitelty.

Valmistauduin tämänpäiväiseen keittelyyn ikään kuin sattumalta kun ostin pari päivää sitten pienehkön kukkakaalen. Ajattelin tekeväni jonain päivänä kesäkeittoa (vähän samanlaista kuin viime viikolla jolloin keittelin keiton lähes kaikesta kesäiseksi arvelemastani mitä kaapista tuolloin löytyi).

Aluksi silppusin kukkakaalen kohtalaisen pieniksi palasiksi. Kannan ja lehdet pistin jätteisiin, niille en keksinyt muuta käyttöä. Sekaan silppusin sipulinipusta pari isohkoa sipulia ja aika pitkästi kummankin vartta (muut kuin kuivahtaneet osat siis). Keittoliemeksi lorautin purkillisen maitoa (lisäsin lopuksi vielä vähän vettä, maitolitra kun oli vähän liian vähän, kattila iso ja aineksia paljon).

Seuraavaksi kattilaan hurahti pussillinen pakastevihanneksia (herneitä, maissia ja paprikaa taisi lukea pussissa) sekä pieneksi pilkottuina kilon verran varhaisperunoita hyvin pestyinä. Herneenpalkoja ja porkkanoitakin olisin käyttänyt mutta kun niitä ei tällä kertaa ollut käytettävissä.

Hetken miettimisen jälkeen lisäsin muutamia mausteita mutta päätin jättää suolan lisäämisen tuonne loppupäähän keittelyä. Sekaan meni noin teelusikallinen fenkolinsiemeniä, jonkin verran valkopippuria ja ripaus currya. Päällimmäiseksi lorautin reilusti ruokaöljyä (niin, juuri sitä kylmäpuristettua rypsiöljyä; muuta minulla ei nykyään olekaan).

Perunoiden kypsyttyä ja kukkakaalin pehmettyä soseutin koko touhun. Vaikka soppa oli sakeaa, oli liemi kuitenkin niin notkeaa että suurustin sitä puolella lasillisella maissijauhoa. Aika lailla mauttomalta tuntuneeseen keitokseen piti saada vähän lisämakua joten kaatelin kattilaan lisää mausteita: vähän kurkumaa väriä antamaan, hieman neilikkaa ja ripaus muskottia, lisää valkopippuria (voi harmi, valkosipuli oli loppunut), ripaus rosmariinia ynnä pari ripsausta Poppamiehen chilimaustetta ytyä antamaan. Niin, ja lisäksi aromisuolaa ja tavallista suolaa. Makuja rupesi soseesta löytymään mutta jotain vielä puuttui, siispä reilusti sokeria sekaan (meniköhän jotain puolisen kupillista tai sinne päin).

Tunnin verran kannen alla maustuttuaan sotkos, jota joku sanoisi sosekeitoksi mutta minä sanoisin velliksi, oli saanut ytyä ylleen. Chili ja sokeri olivat tehneet tehtävänsä. Makea kesävelli oli nyt melkein syömävalmis: minuutin lämmitys mikrossa per lautanen ja sitten syömään rasvaisen kinkkujuustoleivän kanssa (kinkku ja juusto on leivässä lisätty jo taikinaan; joku pieni paikallisleipomo kuulemma on asialla).

Kuvaa ei keitosta ole sillä se tuli syödyksi ennen kuin ehdin kameraa kaivaa esille. Päätelkää siitä! :-)


 

lauantai, 18. toukokuu 2019

Makeaa makkarakastiketta

Voe mahoton että puikulapotut ovat herkullisia!

En tiedä, millaisessa maassa viimeksi ostamani puikulat olivat kasvaneet, mutta ne olivat tavallista kiinteämpiä. Tällä kertaa päätin keittää ne kuoripäällisinä, minkä vuoksi keittelin niitä tosi hitaasti. Kiehautin niitä hetken, pidin jonkin aikaa kylmällä levyllä ja kiehautin uudelleen ynnä annoin taas niiden vähän levätä ja jopa jäähtyä keitinvedessään.

Niitä kypsytellessä tein makkarakastikkeen. Pilkoin kaksi grillimakkaraa palasiksi ja  paistoin niitä runsaassa voissa teflonkattilassa. Makkaranpalasten ruskistuttua lisäsin sekaan vehnäjauhoja joita myös ruskistelin vähän aikaa. Seuraavaksi oli vuorossa kiehuvan kuuma vesi, jonka määrällä säädin syntyvän kastikkeen määrää ja sakeutta.

Mausteeksi lisäsin pari lorausta soijakastiketta. En ole käyttänyt sitä pitkään aikaan, joten oli yllätys että jääkaapissani oli sellaistakin. Toisena yllätyksenä kaadoin sekaan vappuleipomisesta yli jäänyttä kanelisokeria. Sitä meni varmaan pari ruokalusikallista. Muita mausteita en käyttänyt.

Perunoiden kypsyttyä ja sekä niiden että kastikkeen jäähdyttyä sopivasti olikin ruokailun vuoro. Sekä puikulat että kastike olivat kirjaimellisesti niin makeita että kaikki tuli syötyä saman tien vaikka olin ajatellut että niistä jäisi ainakin pieni annos aamulla paistettavaksi.

Taas tuli sellaista jälkeä että sitä pitää kokeilla toisenkin kerran.