lauantai, 20. helmikuu 2021

Muuan vohvelikokeilu

Taas tuli paistettua vohveleita, ja vieläpä kahdenlaisia. Kuten alla oleva kuva kertoo, taikinat ovat selvästi eri värisiä mutta niin niiden pitääkin, sillä toinen on maitopohjainen, toinen taasen ei sinne päinkään.

Vohvelitaikinat.jpg

Kumpikin taikina on määriltään ja oheisaineksiltaan kutakuinkin samanlaisia, vain "liemi" on erilainen. Oikeanpuoleisessa on nesteenä on puolisen litraa kevymaitoa, vasemmanpuoleisessa sama määrä Hehku-glögiä.

Idea glögivohveleihin syntyi edellisellä paistokerralla, jolloin kokeilin ruisjauhojen käyttöä vehnäjauhojen sijasta. Kuten minulle yleensä käy, suunnitelmat tuppaavat muuttumaan valmistelun ja valmiin tuotteen välimaastossa. Niin kävi siis tälläkin kertaa. Osasyy saattoi olla siinä, että parisen viikkoa sitten ostin lähimarketista viimeiset 19 tölkkiä Hehku-glögiä, niiden hinta kun oli pudonnut 50 centtiin per tölkki eli tajuttoman halvaksi. Eräpäiväkin tosin oli jo lähellä, mutta kylmässä ja pimeässä komerossani ne säilyvät käyttökelpoisina melko pitkään. Enää niitä ei ole montaakaan jäljellä.

Jääkaapissa oli kuitenkin pari tölkkiä, joten kun ajattelin tehdä vain pienen vohvelitaikinan ja maidosta, tuli mieleen tehdä vertailupohja glögistä. Niinpä tuli sitten tehtyä.

Maitotaikinaan pistin vain kaksi kananmunaa, sillä edelliskerran kolme tuntui paljolta, ja lopulta kaksi oli riittävästi. Glögitaikinaan laitoin kolme, ajatellen että näin tulee lisää hyytyvää proteiinia sun muuta. Kumpaankin meni sokeria, suolaa, voisulaa ja jauhoja jokseenkin saman verran (ainoastaan suolan mittasin kouraan kaataen, muut kippasin suoraan pusseista paitsi voisulan jonka valmistin mukilla mikrossa, määrän mitaten veitsellä paloiteltuina köntteinä).Gl%C3%B6givohveli%20raudalla.jpg

Glögitaikinasta tuli hieman löysempää mutta sekin selvisi paistosta kiinni tarttumatta. Itse asiassa se paistui vähän nopeammin kuin maitotaikinasta tehdyt vohvelit. Kumpaakin piti vilkaista pari kertaa kesken paiston, etteivät saisi liikaa väriä eli palaisi.

Raudalla glögitaikina näyttää lupaavan punertavalta, mutta matkalla väri muuttui. Kuten kuvasta näkyy, ohuempi glögitaikina levisi kaadon jälkeen raudalle mukavasti. Sen sijaan maitotaikina jäi aluksi keskemmälle, mutta kannen painosta sekin levisi reunoille saakka (kerran hieman niiden ylikin...).

Valmis%20gl%C3%B6givohveli.jpg

Pikkuisen on punerrusta valmiissa glögivohvelissa jäljellä, ainakin tässä kuvassa. Itse asiassa oikeasti tuo punertava väri on enemmän harmaata kuin punaista, kumma kyllä. Muutenkin yhtäläisyydet Hehkuun olivat lopputulemassa varsin vähäiset. Pelkkä vohvelia maistellessa suussa erottui jokin vieras maku, mutta ei sitä voinut Hehkuun yhdistää, sen verran se oli paistettaessa muuttunut.

Eivät vohvelit olleet millään tavoin huonoja tai kelvottomia, ne vain eivät vastanneet odotuksia. Luulin että niissä olisivat maistuneet glögimausteet, mutta jotenkin ne haihtuivat lähes täysin taka-alalle tai ainakin tunnistamattomiksi. Syötyä ne joka tapauksessa tulevat, mutta tämäkään resepti ei pääse meillä jatkoon.

Seuraavalla kerralla kokeilen jotain muuta. Ehkä se on ruisjauhot, ehkä Baikal-limonadi tai omenamehu, ehkä kaakaojauhoista tai Nutellasta tehty taikina. Tai sitten jotain muuta.

tiistai, 9. helmikuu 2021

Rukiista herkkua

Penkoessani muutama viikko sitten kaappejani löysin eräästä niistä vohveliraudan, joka oli ollut käyttämättömänä muistaakseni kolmisen vuotta. Viimeksi sillä taidettiin paistaa vohveleita eräässä kesätapahtumassa. Se taisi olla ensimmäinen kerta kun osasin kampetta käyttää, ja sekin johtui vain siitä että pari muuta kokkina ollutta näytti mallia, miten tehdään oikea vohvelitaikina eli sellainen, joka paistuu eikä tartu rautaan kiinni.

Löytöähän piti tietysti heti testata joten ei kun ulkomuistista tekemään taikinaa. Muistini mukaan olennaisin osa sitä oli voisula, jota mikrossa sulatin ja taikinaan sekoitin kohtalaisen runsaasti. Muutoinhan taikina ei oikeastaan lettutaikinasta juuri eroa, ehkä ohuempi vaan.

Koska paistokokeilun tuloksena oli vohveleita kasa, joka loppui vasta muutaman päivän kuluttua, jatkoa seurasi. Pääsinpä paistamaan vohveleita vierailulle tulleille ystävillemmekin, ja litran taikina hupeni mansikkahillon saattelemana varsin liukkaasti. Jo tuolloin tuumailin, että aiemmin jostain yli jääneitä ruisjauhoja voisi kokeilla myös vohvelitaikinan teossa.

Niinpä viime viikon lopulla tekaisin ruisjauhoista vohvelitaikinan. Kokeilun nimissä käytin maitoa vain puolisen litraa, laittaen sitkoa antamaan kuitenkin kolme kananmunaa eli reippaasti noin pieneen nestemäärään. Taikina sai turvota tavalliseen tapaan jääkaapissa parisen tuntia.


Ruisvohvelitaikina.jpg

Luonnostaan ruskeista ruisjauhoista tulee tietenkin ruskea taikina. Kuvassa oleva kauha kelluu taikinan päällä eli taikinaa on enemmän kuin äkkiseltään näyttäisi. Kuvan kauha on sopivan kokoinen sekä räiskäleen että vohvelien paistoon. Vohveleihin riittää yksi kauhallinen, mutta räiskäleille tarvitaan noin puolitoista koska paistan niitä isolla pannulla. Koon lisäksi muotoilu on etu, sillä kauhalla on helppo kaataa taikinaa niin pannulle kuin vohveliraudallekin.

Ruisvohveli%202.jpg

Tältä näyttää paistettu vohveli raudalla. Vaikka vohvelissa on mukavasti väriä, on se kuitenkin rakenteeltaan varsin pehmeä joten sen nostaminen raudalta on hieman hankalaa. Ohuella nailonlastalla se kyllä onnnistuu, puisella se sen sijaan menee kurttuun tai repeilee.

Kuvasta selviää heikosti, että vohveliraudan lämpö on täysillä. Silti kansi saa olla hyvän tovin kiinni, pidempään kuin vehnäjauhotaikinalla. Ensimmäinen vohveli yllätti kun laskin kannen kiinni, sellainen määrä höyryä siitä nousi. Jostain syystä tällä kertaa höyryä tuli paljon enemmän kuin aiemmilla kerroilla, syytä en tiedä. Luulin, että kuin vohvelitaikina höyrysi niin kovasti, se tarttuisi kiinni rautaan mutta sepä paistui kuitenkin mukavasti.

Ruisvohveli%201.jpg

Tässä on ensimmäinen ruisvohveli lautasella. Keskellä näkyy pieni reikä, joka syntyi kun nostelin vohvelia lastalla jotta saisin sen siirrettyä. Tämän jälkeen osasin varoa vohvelin pehmeyttä eikä reikiä enää tullut.

Tässä vaiheessa vohvelitaikina sisälsi sokeria suunnilleen sen verran kuin aiemminkin, mutta maistelun jälkeen tuli pyyntö lisätä sokerin määrää. Vohvelin hienoinen, rukiinen, karvaus häipyi sokerilisäyksen jälkeen ja tulokset alkoivat maistua.

Puolikkaasta taikinasta johtuen vohvelit tulivat syödyiksi kohtalaisen pian. Maku oli hyvä, ja sitä vain paransi ohut, vohvelin päälle sipaistu mansikkahillonokare. Kaikesta huolimatta esitettiin toiveita, että seuraavalla kerralla tekisin taas tavallisia vohveleita. Vastaiskuna ehdotin, että voisin kokeilla niiden tekemistä esimerkiksi kauraryyneistä. Kannatusta ei edelleenkään tullut.

Nyt, kun olen huomannut, että osaan käyttää vohvelirautaa, tullaan niitä näkemään eri variaatioin jatkossakin kahvipöydässämme. Saattaapa niitä syödä myös pelkästään ruoaksikin, etenkin jos käyttää vaikkapa näitä ruisjauhoja.

 

tiistai, 2. helmikuu 2021

Tomaattinen lihapullakeitto

Kannattaa ainakin silloin tällöin tehdä edes jonkinlainen inventaario ruokavarastoissa. Siten saattaa tehdä mielenkiintoisiakin löytöjä, joista jotkut voivat olla vielä käyttökelpoisiakin. Ohessa on pari sellaista: pakkasesta löytyi paketti ilta-alesta ostettuja lihapullia ja komerosta joskus hankittu tomaattikeittopussi. Kummankaan osalta ei ollut enää muistitietoa käytettävissä, joten kyse oli tälläkin kertaa "löydöistä".

Lihapullakeittotarvikkeet.jpg

Ehdotin iltaruoaksi tomaattista lihapullakeittoa ja kun sain ajatukselle hyväksynnän, ei kun tuumasta toimeen ja pikaruokaa valmistamaan. Keittoainespussi oli sen verran keveä sisällöltään että kun yhdistin sen syöjien määrän mukaiseen vesimäärään, totesin olevan tarvetta sekä suurustamiseen että maustamiseen.

Suurukseksi mielestäni kävi tällä kertaa parhaiten maissijauho, jolla saisin keitokseen sakeuden lisäksi myös hieman kiiltoa. Makua antamaan lisäsin sekaan oreganoa ja hienoa sokeria. Muita mausteita ja makuja keitoksessa tuntui olevan kiitettävästi. Sattumiksi tyhjensin kattilaan koko paketillisen mummon lihapullia.Lihapullakeitto%20lautasella.jpg

Koska lihapullat olivat jo valmiiksi kypsiä, ei keitosta tarvinnut käytännössä juuri keitellä. Lyhyen poreilun jälkeen soppa oli valmista syötäväksi. Kinkkuvoileipien kanssa se tarjosi myös riittävästi vatsan täytettä.

Keiton maku oli mielenkiintoinen mutta kaikki tuli silti syödyksi. Yhteinen näkemys kuitenkin oli: ei jatkoon :-).

sunnuntai, 24. tammikuu 2021

Hirveä yön yli

Pakastimesta löytyi erään hirvenmetsästäjän hiljattain antama hirvenpaistipalanen. Kun se oli muutaman päivän levännyt jääkaapissa sulamassa, päätin perjantai-iltana tehdä siitä lauantaiksi paistia hitaasti hauduttamalla. Niinpä iltasella alkoivat valmistelut.

Perinteiseen tapaan lorautin uunivuoan pohjalle rypsiöljyä rasvaksi. Pyöräytin vuokaan passelin paistin öljyssä ja ripottelin sen kummallekin puolelle mausteita: suolaa, musta- ja valkopippuria, salviaa ja oreganoa, kutakin kutakuinkin sopivasti. Vuokaan vielä lasillinen vettä, ylle paksu alumiinifolio ja eväs noin sata-asteiseen uuniin hautumaan.

Aamuvarhaisella, ennen töihin lähtöä, kokeilin paistia haarukalla ja totesin sen olevan sen verran raakaa, että nostin lämmön noin 125 asteeseen. Siinä paisti saisi hautua vielä muutaman tunnin, iltapäivän alkuun saakka.

Kun iltapäivällä tulin kotiin, totesin että paisti oli kypsä. Totesin myös, että aamulla olisi pitänyt lisätä vettä, etenkin kun nostin uunin lämpöä. Niinpä paistin pinta oli hieman kuivahtanut, ei kuitenkaan onneksi korppuuntunut. Lirautin vuokaan vettä, käänsin paistin ympäri ja sammutin uunin.

Paistin levätessä viimeisillä voimillaan uunissa, keitin perunat ja tein kunnon pottumuusin käyttäen siihen reilusti voita. Olin jokin aika sitten opetellut tekemään muusin siten, että kun olin survonut perunat nuijalla, sekoitin survokseen voin ja maidon haarukalla. En ylipäätään tee muusia enää vispilällä enkä kauhalla sekoittamalla, parempaa ovat karkea muusaus nuijalla ja sekoitus pelkästään haarukkaa käyttäen.

Sillä aikaa kun perunat kiehuivat, tein lihalle ja muusille kastikkeen. Tällä kertaa käytin yhtenä raaka-aineena tyrniglögiä, mikä olikin hyvä ratkaisu. Resepti oli yksinkertainen: puolisen lasillista tyrniglögiä, saman verran vettä, iso ruokalusikallinen mustaa, siirappisen makeaa soijakastiketta ja toinen ruokalusikallinen rypsiöljyä kattilaan. Suurukseksi saman tien, ennen kuumentamista, noin kaksi kukkurallista teelusikallista ruisjauhoja. Keitos sai kuumeta miedolla lämmöllä hiljaa kannen alla kuplien, välillä sekoittaen ettei se tartu pohjaan.Tyrnigl%C3%B6gi.jpg

Kuvassa on vuodentakaisena jouluna tyhjennetty tyrniglögipullo. Kuva on hieman samea, mutta parempaakaan minulla ei valitettavasti ole tähän lisätä. Tämä glögi on alkoholiton kausituote, joten sitä ei välttämättä enää tähän aikaan löydä kaupoista (tai jos löytyy, luulen, ettei kauaa). Ensi joulun alla se taas ilmestyy hyvinvarustettujen liikkeiden glögivalikoimaan. Suosittelen maistamaan.

Kastike ja muusi valmistuivat samaan aikaan, joten enää tarvitsi vain siivuttaa vamis paisti. Sitten vain syömään.

Loppuvaihe korjasi jonkin verran paistin tilannetta. Kun vielä leikkasin sen kohtalaisen ohuiksi siivuiksi, lopputulema oli aivan kelvollinen. Lautaselle lopulta päätyneiden muusin, hirvipaistin, tyrnikastikkeen ja puhanuurisalaatin liitosta syntyi sekä silmille, suulle että vatsalle sovelias yhdistelmä.

Tyrniglögiä on vielä jäljellä, joten samantapaista kastiketta on vielä luvassa. Minkä kanssa, sen näkee sitten. Mitenhän sellainen kävisi vaikka puuron päälle...

 

 

 

lauantai, 14. marraskuu 2020

Kalasta ja kalastamisesta

Joka päivä on hyvä syödä jotakin hyvää, mutta aina sitä ei tarvitse kuitenkaan itse valmistaa. Hyvää ruokaa saa kaupasta mutta saattaa sitä saada ystäviltäkin.

Purkkimuikut.jpg

Sain jokin aika sitten ystävältäni, työkaverilta, pari tavallisen kokoista säilykepurkkia joiden sisällöstä hän ei ollut varma. Hän oli saanut omilta ystäviltään maistiasiksi joukon säilykepurkkeja ja hän halusi antaa niistä pari minulle. Hän oli tuolloin juuri lähdössä jollekin matkalle ja hän pyysi minua selvittämään, mitä ne pitävät sisällään. Purkkien kansissa oli joitakin merkkejä, joista ei oikein saanut selvyyttä.

Avasin ensimmäisen purkin kotona ja yllätys oli mieluisa: purkki oli täynnä kypsiä pikkumuikkuja. Hauskasti tuli mieleen sanonta, että ne olivat tiiviisti kuin sillit suolassa; kuvasta näkyy, ettei purkissa ollut tosiaan turhaa tilaa jäljellä. Haarukkka havainnollistaa purkin ja kalojen kokoa eli kaikki oli näiltä osin kohdallaan.

Kalat oli säilötty johonkin - ilmeisen omatekemään - mausteliemeen. Maku oli herkullinen ja kypsyysaste täydellinen. Haarukalla nostellen sai kalat irtoamaan toisistaan ehyinä ja jos olisin halunnut, ne olisi voinut aivan hyvin asetella lautaselle tarjolle kauniin näköisesti ja eheinä. Aika ei vain siihen riittänyt, kalat kun tulivat syötyä saman tien suoraan purkista. Toiselle purkille kävi samalla tavalla.

Vaikka olen aina sanonut - ja sanon vastakin - että särki on kaikkein paras purkkikala, ei muikkukaan huono ole. Pehmeäruotoisena se on vieläpä helpompi ja nopeampi valmistaa, sitä kun ei tarvitse suomustaa kuten särki pitää. Lisäksi muikun perkaus, "puhkominen", on nopeampaa kuin särjen suolistaminen evien ja päiden irrottamisineen.

Suomen järvissä kasvaa hyvää monien ruokien raaka-ainetta. Harmi vain, etteivät ne kelpaa monillekaan suomalaisille; Atlantilta pyydetyllä kalalla ruokitaan norjalaista kassilohta jota myydään halvalla Suomenkin marketeissa. Norjanlohelle parempi vaihtoehto olisi suomalainen kirjolohi, ja sekin vasta kylmän veden aikaan nostettuna. Tuolloin sen liha on kiinteämpää kuin lämpimien kesävesien aikaan. Kokeilkaa ja verratkaa.

En osaa sanoa, onko hyvä vai huono uutinen se, etteivät särkituotteiden teolliset valmistajat saa raaka-ainetta tätä nykyä tarpeeksi jotta tuotanto riittäisi kattamaan kysyntää. Hyvää on se, että särki kulkeutuu järvistä ruokapöytään mutta huonoa se, ettei sitä ilmeisesti vieläkään kannata kunnolla kalastaa. En nimittäin usko, että saantiongelmat johtuisivat siitä, ettei särkeä olisi vesistöissä tarpeeksi. Sen verran alikalastettuja ja särkiintyneitä vesistömme ovat.

Syö särkeä, se kasvattaa järkeä!