torstai, 6. joulukuu 2018

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tänä vuonna Suomi täytti 101 vuotta. Juhlapäivää vietin kotihommissa, vaikka aikomus oli osallistua paikkakunnalla vietettyyn itsenäisyyspäiväjuhlaan. Yllättävä muutos terveydentilassa ei kuitenkaan sallinutkaan juhlaan lähteä, joten vietin päivän kotosalla.

Päätin juhlistaa päivää tekemällä Suomen lipun väreihin sopivan hyytelökakun (tarkoittaa: lipulla koristellun). Tällä kertaa tein sen irtopohjavuokaan, jotta voisin tehdä kakun kerralla oikein päin ja saada samalla koristelut sen pintaan. Toisekseen ajattelin kokeilla samalla keksipohjan valmistusta ensimmäisen kerran ikinä.

Pohjaa varten katsoin mallia Kinuskikissan sivustolta. Sieltä jäi mieleen, että keksipohjaan tarvitaan keksinmurusten lisäksi sulatettua voita tai margariinia. Pidemmälle en ehtinyt lukea kun aloin pohjantekoon. Olisikohan pitänyt..?

Kaapista ei pikavilkaisulla löytynyt kuin vajaa paketti Elovenan uuniomena-toffeen makuisia välipalakeksejä. Niitäpä sitten murentelin seitsemän kappaletta (eli kaikki mitä oli). Ne oli kätevä murskata puisella perunanuijalla pienessä leivontakulhossa. Nuijan muusauspää on tasainen ja kahvapää pyöristetty, joten sillä saa tarvittaessa hyvinkin hienoa murua.

Rasvaksi sulatin ison köntin vähäsuolaista Keijua, se kun sattui margariineista olemaan ensimmäisenä näkösällä. Sekoitin muruset kattilassa sulaneeseen rasvaan ja tasoittelin tahnan vuokaan, johon olin irtopohjan päälle "nipistänyt" pergamiinipaperin. Sen asettelu kesti tovin kun piti miettiä, miten minä saan sen aseteltua tiukan irtopohjan ja reunan väliin, mutta onnistui se lopulta kun ahdistin pohjalevyn alakautta paikoilleen. Sain kuin sainkin sangan kiristettyä vaikka paperi olikin tiivisteenä pohjan ja reunan välissä.

Annoin pohjan jäähtyä kaikessa rauhassa sillä aikaa kun valmistin ensimmäisen kerroksen. Siihen tuli purkillinen kookosmaitoa ja 200 g:n rasiallinen maustamatonta Viola-tuorejuustoa. Kuumensin kookosmaitoa kattilassa kunnes se pulpahteli ja sekoitin siihen juuston. Hyydykkeeksi meni sekaan kolme pientä liivatelehteä. Massan asettelin varovasti keksipohjalle, jäähdytin tovin kylmäkallen päällä ja lykkäsin jääkaappiin odottamaan seuraavaa kerrosta.

Sillä aikaa kun ensimmäinen kerros hyytyi jääkaapissa, valmistelin pintakoristelua. Tavoitteeni oli tehdä päälle Suomen lippu ja sitä varten piti askarrella muotti. Piirsin paperille lipun kuvan jotta saisin mittasuhteet likimainkaan kohdalleen. Itse muotin tein torttutaikinapakettien pahveista leikkaamalla siitä pitkiä, noin sentin levyisiä suikaleita.

Ensin tein lipun ääriviivoja mukailevan suorakaiteen jonka yläreunaan merkitsin siniristin reunojen kohdat. Niiden kohdalle leikkasin halkeaman melkein alas saakka. Sen jälkeen tein ristin "ulkoreunat" eli valkoiseksi jäävien kulmien kokoiset pahvikehät jotka lovesin sopivista kohden ja painelin ulkokehään paikoilleen. Pari kehäpalasta meni uusiksi kun sakset haukkasivat liian syvälle ja palanen katkesi paikoilleen asetettaessa. Lopulta tuloksena oli pieni laatikko jonka sisällä olevat neljä lokeroa jättivät keskelleen ristin muotoisen aukon.

Askartelun päätyttyä tein toisen täytekerroksen. Siihen käytin pienen purkillisen vispikermaa, jonka vatkasin kevyesti melkein vaahdoksi. Sen sekaan lisäsin pienen purkillisen pehmeää rahkaa (muuta lajia ei lähikaupassamme nykyään ole eikä myöskään isoja pakkauksia, ainoastaan niitä viilipurkin kokoisia). Kolmas ainesosa oli 200 g:n rasia ruohosipulin makuista Bonjour-tuorejuustoa. Makeutta antamaan lisäsin sekaan muutaman ruokalusikallisen sokeria, mutta muutoin päädyin niihin makuihin mitä varsinaisista aineksista löytyisi. Tähän määrään sulatin liivatetta vain kaksi pikkulehteä.

Otin sivuun hieman kermavaahtoa tehdäkseni siitä lipun pinnalle. Minulla on hyvin vahvaa sinistä elintarvikeväriä jauheena ja tein siitä sinisen ristin. Kermaa olin vatkannut vain sen verran että se hieman vaahtoutuu mutta pysyy kuitenkin vielä aivan valkoisena.

Koska kumpikin tähänastinen kerros on valkoista (päällimmäisessä on hieman vihreitä ruohosipulipilkkuja), tein pinnan värikkäämäksi jotta lippu erottuisi taustalta eli varsinaiselta pintakerrokselta. Pintaan käytin soseeksi hienontamaani jakkihedelmää. Pidän sen miedosta mausta ja sen oranssi väri sopii mielestäni kakun pinnalle. Laimensin sosetta jakkihedelmäpurkissa olleella liemellä jotta saisin kerroksen riittävän paksuksi. Lisäksi liemeen oli hyvä sulattaa liivatelehdet, joita käytin tähän pintakerrokseen kaksi jäljellä olevaa (kaksi kun meni lippumateriaaleihin).Aineksia%202.jpg

Tässä hiukan ylivalottuneessa kuvassa näkyvät muut kakkuaineikset paitsi välipalakeksit, vispikerma ja sokeri. Jakkihedelmä on mukavan makuinen vaikka siltään. Purkkihedelmä ei ole niin imelä kuin persikanpuolikkaat tai ananasrenkaat, ja muodoltaan se on vähän kuin pystyyn halkaistu ja vähän litistetty paprika. Ruohosipulituorejuusto puolestaan on erinomaista vaikkapa pikkukeksien päällä maistellen.

Itse kakun tekeminen ei ollut kovinkaan suuri työ. Eniten aikaa kului lippumuotin tekemiseen (enkä edes käyttänyt sitä lopulta kuin painaessani pintaan lippua varten urat) ja toiseksi eniten jälkitöihin eli kaikkien kippojen ja kattiloiden tiskaamiseen. Kakkuhan käytännössä valmistui melkein itsekseen; tarvitsi vain odottaa että edellinen kerros hyytyy jääkaapissa ennen kuin pääsin lusikoimaan taas uuden kerroksen vuokaan.

Itsen%C3%A4isyyskakku.jpg

Tässä se on sitten valmiina. Ennätin juuri ennen kuin avasin irtovuoan salvan hoksata, että kakku on irrotettava vuoan reunoista tai se repeää kun vuoka avataan. Niinpä kiepautin terävällä veitsellä reunan irti samalla kun terävällä kärjellä painoin varmuuden vuoksi pohjankin irti. Niinpä tuossa kakussa ei näy pohjapaperia vaikka vuoan pohjalevy alinna kiilteleekin. Paperi leikkautui irti pohjaa kaivertaessani.

Ottaen huomioon että tämä on vasta ensimmäinen hyytelökakku koskaan, missä käytin rahkaa ja muita maitotuotteita. Muutenkin tämä on hyytelökakuista vasta kolmas. Siksikin olen tulokseen tyytyväinen. Kakku pysyy kasassa, kerrokset erillään toisistaan, siinä on väriä ja se on vieläpä syötävän hyvää.

Seuraavalla kerralla laitan kerma-maito-rahka-juustojuttuihin vielä enemmän liivatetta, täyte kun tuntuu olevan vielä hieman liian pehmeää vaikka koossa pysyykin. Pinta, jossa on jakkihedelmää, on sen sijaan sellainen kuin sen piti ollakin.

Hieman epäilin tuorejuuston suolaisuuden tuovan virhemakuja mutta ei: vaikka kakussa ei ole kuin nimeksi sokeria, ei välikerroksen antama pieni suolainen vivahde haittaa kokonaisuutta. Miedot maut täydentävät toisiaan ja sopivat yhteen. Mutta aina on kehittämisen varaa. Tuli tuota maistellessa mieleen, että yritän seuraavaksi tehdä sellaisen kakun jossa on hyytelöreunat ja jossa siten täyte on koteloitu kakun sisään.

Hmmmm! Hyytelömuffinsit?

 

perjantai, 30. marraskuu 2018

Jouluista hyytelöintiä

Punainen on perinteisesti joulun väri. Niin sen täytyy olla, sillä ovathan tonttulakitkin punaisia, samoin joulupukin asusteet, siis sen cocacola-joulupukin joka meillekin tuli amerikoista jäädäkseen. Kukaan tuskin kaipaa perinteistä suomalaista änkyräjoulupukkia harmaine nuttuineen ja muine vanhanaikaisine vermeineen. Punaista sen olla pitää, punaista ja iloista.

Punaista piti oleman kolmas hyytelökin. Tai itse asiassa sen piti olla melkein samanlaista kuin kahdella ensimmäiselläkin kerralla, aikomukseni oli nimittäin vaihtaa vain omena päärynään mutta pitää mukana sekä selleri että kookoskerma. Kaupassa kierrellessäni huomasin kuitenkin, että glögit oli jo nostettu esille myyntitelineisiin. Niinpä reseptiin tuli toinenkin muutos: kookoskerma vaihtui mausteiseen rypälemehuun.

Aineksia2.jpg

Tämän näköisistä tarvikkeista tämänkertainen hyytelökakku alkoi rakentumaan. Päärynöitä oli kuusi, sellaisia melko suuria ja vielä likiraa'an kovia. Varsiselleriä käytin koko pussillisen ja glögiä meni kattilaan noin puoli purkkia, loput join sellaisenaan siinä sivussa. Kuvan kukat ovat sellereistä, ne käytin kakun koristeeksi.

Kuorin ja pilkoin päärynät ja sellerit pieniksi palasiksi, jotta ne ainakin jonkin verran hajoaisivat keitellessä. Tarkoitus oli kuitenkin että niitä olisi palasina kakussa, ja tavoite toteutui etenkin päärynän osalta sillä ne olivat vielä niin kovia että ne eivät juurikaan hajonneet. Keittelin palasia osapuilleen tunnin verran eli kunnes selleri oli sopivasti pehmentynyt ja pielneltä osin möhjääntynyt massaksi.

Kelmutin vuoan kuten edellisilläkin kerroilla. Mitäpä sitä hyvää konstia vaihtamaan. Uutta oli sen sijaan pinnan teko. Koska glögiä oli enemmän kuin tarvitsin keittämiseen, tein noin puolesta lasillisesta vahvaa hyytelöä kahdella pienellä liivatelehdellä. Asettelin ensin kaikki sellerinkukat vuokaan ja sitten varovasti kaatelin kuuman glögi-liivateliemen niiden päälle. Vuoan jäähdytin pitämällä sitä riittävän kauan ison kylmäkallelevyn päällä. Se jäähtyi ja hyytyi yllättävän nopeasti. Lopputuloksena oli noin puolen sentin vahvuinen, tummanpunainen hyytelölevy jonka sisällä oli vihreitä sellerinkukkia.

Glögihyytelön jähmetyttyä vuokaan hyytelöin keitoksen sekoittamalla siihen kahdeksan pientä liivatelevyä. Ehkä vähäisempikin määrä olisi voinut riittää, mutta varmuus on aina parasta. Varovasti kaatelin liemen aiemman hyytelön päälle jotta kerros ei rikkoutuisi. Jäähdytin vuokaa ensin pöydällä ja sitten vuorokauden verran jääkaapissa.

Gl%C3%B6gihyytel%C3%B6%C3%A4.jpg

Valmis hyytelö on melko punaista ja maistuu - yllätys? - vahvasti glögiltä. Seuraava maku on selleri, ja kun tietää kakussa olevan päärynää, myös sen maku löytyy etsivän makustelun jälkeen. Edelleenkään en käyttänyt sokeria, mutta käyttämäni glögi oli sekä vahvasti maustettua että varsin sokerista. Makeutta siis hyytelössä on hyvinkin tarpeeksi.

Käyttämäni glögin suosiosta huolimatta arvelen että tätä ei kovin usein uusita ainakaan tällaisena. Glögimausteet tulevat tässä liian vahvasti esille, joten jatkossa joko käytän miedompaa glögiä tai laimennan tätä jollakin, vaikka vedellä. Toisaalta myös erilaisten hyytelökerrosten yhdistelmä voisi olla mielenkiintoinen kokeilla. Hyytelökakut kun ovat helppoja ja suhteellisen nopeita tehdä; aikaa kuluu lähinnä vain hyytymisen odotteluun, itse valmistelun voi saada nopeaksikin. Mielessäni on jo joukko vaihtoehtoja joita voisin jossakin vaiheessa saattaa tarjolle. Tai sitten en.

tiistai, 27. marraskuu 2018

Hyytelöintiä

Leipominen on hauskaa kunhan on aikaa ja aineksia. Osaaminenkaan ei ole pahasta, joskin kokeilemalla pääsee tässäkin urheilulajissa mielenkiintoisiin tuloksiin kunhan edes osa perusasioista on hallussa. Muutoin saattaa leivinuunista tulla ekobioreaktori, siis sellainen kapistus joka tuottaa valmista biojätettä. Kokemusta on tästäkin kuten olen aiemmin jo kuvaillut. Näkkileipä on keksitty sellaisia päiviä varten.

Tällä kertaa päätin kokeilla - toisen kerran - hyytelökakun valmistusta. Ensimmäinen kerta melkein jo onnistui ja innostutti jatkamaan tuotekehittelyä. Toinen kerta tuottikin jo melko mukavan tuloksen. Seuraavalla lähestyttänee jo täydellisyyttä tai ainakin pistettä, jonka jälkeen voi jo kyllästyä ja tehdä jotain muuta. Kun jonkin osaa, tekeminen voi olla sen jälkeen tylsää rutiinia. Silloin on luovuuden aika.

Erään puhelinkeskustelun yhteydessä tuli tuumailleeksi että miltähän maistuisi kookosmaidossa keitetty omena. Tietysti sitä piti kohta kokeilla. Pelkän omenan keittely olisi tuhlausta joten silppusin kuorittujen omenanpalojen (viisi omenaa) sekaan puoli pussillista varsiselleriä.

Hiljaisen hauduttelun ja runsaa hämmentelyn seurauksena minulla oli pieni kattilallinen omena-sellerisosetta. Pälkähtipä päähän tehdä siitä hyytelöä. Sulattelin sekaan pari pientä liivatelehteä ja jaoin keitoksen annoskulhoissa jääkaappiin jäähtymään. Seuraavan illan johtopäätös oli, että liivatetta oli liian vähän sillä hyytyminen oli jäänyt melko vajaaksi.

Sotkos oli kuitenkin niin hyvää että seuraava kerta tuli varsin pian. Muunsin lähtötilannetta sen verran että kookosmaidon sijasta käytinkin kookoskermaa. Keittelin kuuden kuoritun omenan palasia ja neljänneskiloisen varsisellerin palasia ensin hyvin vähässä vedessä ennen kuin lisäsin sekaan pienen purkillisen kookoskermaa. Sokeria tai mitään mausteita en käyttänyt kun niitä ei tarvittu ensimmäiselläkään kerralla.

Tunnin, parin hauduttelun jälkeen sulattelin sekaan edelliseltä kerralta käyttämättä jääneet liivatelehdet (pieniä lehtiä oli melkein pussilinen). Fiilistelyhengessä kokeilin vuoan käyttöä. Vuorasin pienen tasapohjaisen kakkuvuoan laitojen yli ulottuvilla tuorekelmun suikaleilla ja kaadoin liemen vuokaan.

Vuoka sai levätä jääkaapissa pari vuorokautta. Käänsin sen lautaselle ja lämmitin pohjaa kuumaa vettä sisältäneellä kattilalla kunnes sain varovasti painettua kelmun kakkuineen alas lautaselle. Irrottelin kelmun ja leikkasin koesiivun.

Tällä kertaa tulos ei ollut niin makea kuin viimeksi. Syynä oli ehkä käyttämäni omenalajike, joka ei ollut yhtä imelä kuin edellisellä kerralla. Korjasin tilanteen tupsuttelemalla pikkusiivilän läpi pari teelusikallista tomusokeria kakun pinnalle. Sen myötä makeutta löytyi sopivasti.

Kuten alla oleva - hieman epäselvä - kuva kertoo, ulkonäöltään tulos on kuin harmaa raparperihyytelö. Väriä siinä ei ole nimeksikään; vihreähköjä sellerin palasia sameassa hyytelössä. No, pöytäliina sentään on kukikas :-).

Hyytel%C3%B6kakku%201.jpg

Seuraavalla kerralla lisään sekaan jotain väriä antavaa ja samalla kokeilen koristelemista. Voisin vaikka valaa vuokaan enisin appelsiinimehusta ja joistain koristeista ohuen pohjan. Sen päälle kaataisin varsinaisen hyytelöliemen. Tarjoilua varten käännettynä siinä olisikin sitten värikäs pinta. Jee!

sunnuntai, 25. marraskuu 2018

Vauvanaksuja dippaamaan

Muuan ystävällinen lapsi (onko heitä muunkinlaisia?) opetti minut syömään pitkän tauon jälkeen jälleen viiliä. Jotta homma ei olisi liian helppoa, ei syömisen opettelua aloitettu viilistä vaan hieman sivummalta.

Tarinan sivujuonne alkaa Pyhännältä jossa on perunalastutehdas. Joitakin vuosia sitten sen tuotevalikoimaan ilmestyivät maissinaksut. Niistä tuli etenkin vauvaperheiden suosikkeja, sillä naksuissa ei taida olla muita raaka-aineita kuin maissia. Lisäksi se sulaa suussa nopeasti, murusia muodostamatta, joten naksun voi huoletta antaa pienellekin vauvalle joka yleensä tukkii kaiken käsiin saamansa suoraa päätä suuhunsa. Naksu sopii hyvin pieneen nyrkkiin ja käy hyvin pienokaiselle viihdykkeeksi. Lisäksi se lähes mauttomana tarjoaa pikkuiselle sopivan makuelämyksen.

Aikuisempaan makuun pelkkä naksu ei ilmeisesti riitä, sillä saamani oppitunti sisälsi naksujen syönnin lisäksi kermaviilipohjaisen dippikastikkeen valmistamisen. Sekin on mukavan yksinkertaista.

Dippikastikkeeseen tarvitaan vain purkki kermaviiliä ja dippikastikeaineksia. Ensimmäisellä viidellä kerralla käytin saamani neuvon mukaisesti kuvassa näkyvää Ranch-nimistä valmistetta ja tavallista kermaviiliä. Sen jälkeen olenkin kokeillut kaikki lähimmistä kaupoista löytämäni vastaavat dippivalmisteet ja muutaman kermaviilivaihtoehdonkin.

Kermaviileillä ei näytä olevan juurikaan eroja, mitä nyt joku osoittautui hieman muita löysemmäksi mutta sekään ei juuri vaikuta käyttöön. Dippikastikkeista sen siijaan suosikkilistalleni ovat toistaiseksi nousseet Ranch, Sweet Chili ja pari muuta tuotetta. Valmistajia on listalla muitakin kuin pyhäntäläinen tehdas. Kokeiltavana on vielä pari uutuutta, sitten on paikallinen valikoima käyty lävitse. Miinuslistalle pääsi ainakin jokin kurkunmakuinen valmiste, samoin erilaisia sipuleja sisältävä tuote. Ne eivät vaan toimi kermaviilin kera. Jossain muussa yhteydessä ne kenties ovat OK.

 

Vauvanaksut.jpg

Työpaikalla hieman huvituttiin kun kerroin syöväni maissinaksuja dippikastikkeen kanssa. "Niitä vauvanaksujako", kyseltiin. Vahvistin että juuri niistä on kysymys. Niiden mauttomuutta epäileville vastasin juuri siksi käyttäväni dippikastikkeina sellaisia, joissa on jotain vahvaa makua.

Palautteesta huolimatta pidän niitä edelleen tarjolla. Niitä on mukava dippailla kun iltasella vaikka lukee kirjaa tai keskustelee. Ainakin puoli pussillista hurahtaa huomaamatta eikähän niistä kaiketi haittaakaan ole. Luomuakin ovat mokomat.

maanantai, 29. lokakuu 2018

Chilisteltyä lohta

Olipa kerran sopiva palanen kirjolohta. Olipa myös sopivasti aikaa tehdä siitä jotain erilaista kuin tavallisesti. Satu jatkuu...

Ruokia vanhentavasta jääkaapista löytyi jo aikapäiviä ikänsä ohittanutta seesamiöljyä. Sen nähdessäni muistin, että eräässä hämeenlinnalaisessa divarissa kymmenisen vuotta sitten eräs toinen asiakas kertoi maustavansa sillä uunilohen. Reseptillä, johon kuului toki muutakin kuin lohi ja seesamiöljy, hän oli voittanut jonkin ruoanlaittokilpailunkin joten ilmeisesti se oli toimiva ohje.

Suolasin uunikalan tavalliseen tapaan, leikkasin sopiviksi paloiksi ja asettelin ne nahka alaspäin vuoalle jonka olin tapani vuokaan voidellut sillä kylmäpuristetulla rypsiöljyllä. Pitänee lyhentää öljyn nimeä ja sanoa jatkossa vain "ruokaöljy" tai "öljy" silloin kun mainittua tuotetta tarkoitan. Merkeillä ei sen sijaan ole väliä, kunhan ne ovat suomalaisia. Eroja en niissä ole huomannut.

Ripottelin kalan päälle runsaasti - eli useita teelusikallisia - seesamiöljyä jotta lopultakin saisin pullon tyhjäksi. Jotenkin tuntui, että öljy saattaisi olla hieman turhan laimeanmakuista niinkin makuisalle kalalle kuin kirjolohi. Siispä mausteita mukaan. Katseeni kiinnittyi chilirouheseokseen joten ripottelin sitä rapsakasti palasten ylle. Eiköhän tule makuja!

Komeuden ylle alumiinifolio ja uuniin. Lämpöä vähän päälle sata ja sitten muihin hommiin vähäksi aikaa. Kun alkoi vaikuttaa, että kala olisi kohta kypsää, kiehautin kattilallisen lappilaisia puikuloita kalan kaveriksi.

Chililohi.jpg

Vaatimaton tarjolleasettelu esittelee - tällä kertaa syvälle lautaselle aseteltuna - chilillä maustettua kirjolohta annospalan verran, ympärillään joukon kuorineen syötäväksi tarkoitettuja lapinpuikulan puolikkaita. Kastikkeita tai muita krumeluureja ei tällä kertaa ollut tarjolla, loppuvaiheessa ruoanlaittoa iskeneen aikapulan vuoksi. Pika-ateriointi oli paikallaan, ja hyvin kelpasi.

Ilmeisesti joko chilirouhe oli aikain saatossa laimentunut, makuaisti turtunut tai maku uunissa laimentunut mutta mausteita tuntui olevan kalassa juuri sopivasti. Valitettavasti määrämittari ei ollut maustettaessa edelleenkään käytössä joten seuraavalla kerralla makuelämys on taatusti erilainen, vaikka raaka-aineet ja mausteet samoja olisivatkin.