Työtilanteesta johtuen en olekaan ehtinyt pitkään aikaan kirjoitella mistään kokkailuistani. Nyt sattui välipäätä olemaan sen verran, että kerronpa eräästä työkaverini ehdotuksesta muutama viikko sitten.

En muista enää, mistä kahvikeskustelumme lähti liikkeelle. Olisiko ollut sysääjänä se, että söin joko kylmää maksalaatikkoa tai kylmiä kaalikääryleitä. Joka tapauksessa aloimme keskustelemaan kylmistä ruoista, kun hän kertoi kokeilleensa banaanien jäädyttämistä. Oli kuulemma vienyt alkuvuoden pakkaspäivinä muutaman banaanin ulos jäätymään ja kun oli sulattanut jäiset banaanit, oli ollut maukas lopputulos.

Itse muistan vähän vastaavanlaisen tapahtuman noin 25 vuotta sitten. Olin käymässä paikallisessa marketissa kun huomasin, että myyjä lajitteli banaanilokerikosta mustuneita banaaneja. Lähestyin häntä kun näytti siltä, että aikomus on viedä ne roskiin. Näin tosiaan oli laita, mutta sain kuin sainkin häneltä "ostettua" halvalla ison kassillisen hyvin tummiksi menneitä banaaneja. Käytännössä sain ne ilmaiseksi; käsittämätöntä, sillä mitä tummempia banaanit ovat, sen makeampia ne ovat (jolleivät ole oikeasti jo pilaantuneita).

Kun tavallisen banaanin pintaan tulee tummia laikkuja, on se merkki siitä että banaani on kypsä. Tummuminen tarkoittaa banaanin tärkkelyksen hajoamista, mistä seuraa, että sen sokerisuus eli makeus lisääntyy. Pidän erittäiin makeista banaaneista joten yritän ostaa itselleni niin tummia kuin kaupoista löytyy.

Yhtä kaikki, minulla oli ainakin viisi kiloa pehmenneitä banaaneja kun tulin kotiin. Mietin, mitähän niille tekisi ennen kuin ne pilaantuvat. Sitten välähti: keittiön sivupöydällä oli tehosekoitin. Siispä töihin.

Kuorin banaanit ja pilkoin niitä pienemmiksi (paitsi että lapset söivät niitä jonkin verran vähemmäksi). Soseutin palaset tehosekoittimella möhjöksi jonka pakkasin pakasterasioihin. Suurimman osan laitoin jääkaappiin, mutta samalla välähti että nythän voin halvalla kokeilla, mitä tapahtuu kun pakastan soseen.

Jääkaapissa olleet soserasiat saivat pian pinnalleen tumman oksidikerroksen, joka suojasi alla olevaa möhjöä. Se oli hyvää leivän päällä tai vaikka sellaisenaan syötynä. Makeaa, makeaa.

Jonkin aikaa, olisiko viikon tai pari, pakastimessa viettäneen rasian otin jääkaappiin sulamaan. Kun se parin päivän kuluttua oli sulanut, huomasin sen pohjalla olevan muistaakseni runsaan sentin verran mehua. Onnistuin valuttamaan sen pois ja totesin sen olevan varsin tahmeaa banaanimehutiivistettä. Hyvää ja makeaa oli sekin, samoin kuin sen päällä ollut, tummunut sosekin. Jostain syystä nämä eivät kelvanneet kenellekään muulle perheenjäsenelleni.

Mutta takaisin nykyaikaan. Työkaverin puheista kiinnostuneena vein pari melkein kypsää (ei vielä tummentumia) banaania parvekkeelle pakastumaan. Ne saivat olla siellä viikon verran, pakkasen vaihdellessa noin kymmenestä reiluun pariin kymmeneen asteeseen. Sen jälkeen toin ne sisälle sulamaan.

Kuten kuvasta näkyy, banaanit tummuivat melkoisesti pakkaskautensa aikana. Ilmeisesti niiden korkeasta sokeripitoisuudesta kuitenkin johtui, että ne eivät jäätyneet aivan kivikoviksi. Noutaessani ne tuntuivat jotenkin kuohkeilta, mutta kylmiä ne takuulla olivat.

Kuvan tilanne on otettu vain hetkeä myöhemmin kuin edellinen. Sen vuoksi kuoritussa banaanissa näkyy pinnalla jäähileitä. Koska banaanit eivät olleet mitenkään umpijäässä, maistelin tuota ylempänä olevaa heti kuoren avaamisen jälkeen.

Ei muuten ollut kovin kummoista. Arvelin, että koska se on hyvin kylmää, ei maku suussa tunnu oikealta. Itse asiassa se oli hyvin mieto, melkein kuin olisi syönyt heikosti maustettua jääsohjoa.

Toinen banaani sai sulaa kunnolla ennen kuin oli sen vuoro. Valitettavasti se oli samanlainen pettymys kuin tuo ensimmäinenkin. Sekään ei maistunut juurikaan banaanilta, makua oli vain vähän enemmän kuin häivähdys.

Kun muistan aiemman kokeiluni sekä työkaverini kertomukset, jäin pohtimaan, olisiko banaanilajikkeissa jotain eroja. Sehän kuitenkin selviää kun kokeilen tätä joskus myöhemmin uudelleen, toisenlaisilla banaaneilla. Ehkä sitten onnistaa paremmin.