Sämpylöitä paistaessani tuumin, että nyt kun uuni on lämmin, siinä voisi paistaa muutakin. Siispä pannukakun tekoon. Taikinaa tehdessäni katselin vohvelirautaa joka oli sivupöydällä, mutta laiskuus kuitenkin voitti. Siis pannukakuksi meni.

Koska kananmunia oli runsaasti ja maitoa vähän, soveltelin vähän ohjetta, jonka sain joskus pari vuosikymmentä sitten. Siihen kuuluu maidon lisäksi monta kananmunaa, reilusti sokeria, oikea määrä juustonjuoksutetta ja vain vähän jauhoja.

Taikinasta tehdään hyvin ohut, sillä ajatuksena on, että maidon ja kananmunan valkuainen saostetaan juoksutteella. Homma pysyy kasassa eli näyttää pannukakulta jauhojen ansiosta, eikä niitä tarvita paljoa. Sokeri antaa makua ja ehkä vaikuttaa myös väriin.

Taikina kohoaa uunissa isoiksi kupliksi, joten pelti (mieluimmin korkeareunainen) kannattaa laittaa mahdollisimman alas. Sittenkin voi joskus käydä niin, että pitää käyttää luukkua välillä auki jottei paistos nouse liian korkeaksi, etenkään uuneissa joissa on grillivastus. Sen puhdistaminen voi olla työlästä, ja jos se vieläpä on päällä silloin kun uunikin ja jotain nousee siihen asti, ei voi sanoa kuin että "voi, voi".

Nostin hieman lämpöä sämpylänpaiston jälkeen, paistaen pannarin vähän yli 250 asteessa (eli uunin mittari näytti sitä; mitä se oikeasti on, siitä ei ole aavistustakaan).

Kuvassa on lopputulos valmiiksi leikeltynä (ja tätä kirjoittaessa jo puoleksi syötynä, osa erilaisilla hilloilla, osa ihan sellaisenaan).