Tein taas löytöjä ruokakomerostani. Ei liene mikään yllätys, että päiväys oli taas lipsahtanut ohitse, tällä kertaa melko tasan kymmenen vuotta :-).

Tarkoitukseni oli tehdä jonkinlaista mureketta jauhelihasta jonka olin ottanut eilen jääkaappiin sulamaan. Katselin kaappeja löytääkseni jotain ainestenloppuja mitä voisin sotkea murekkeen sekaan. Vastaan tulikin kaikenlaista, tälläkin kertaa. On se vaan niin ihmeellistä, mitä kaikkea tuleekaan kerättyä talteen ajatuksella että "teenpä tästä vielä joskus jotain".

Löysin pienen, nätin lasipurkin jossa oli jotain jauhoa sisällä. Se oli kymmenen vuotta sitten purkittamaani sienijauhoa. Hetken piti muistella mutta sitten tuli mieleen, että lainasin joskus 4H-yhdistykseltä pientä kuivuria jolla kokeilin kuivattaa kaikenlaista. Muistaakseni kuivatin sillä omenan- ja banaaninlastuja muun kokeilun ohessa. Kuivatin myös ison kasan tatteja jotka lopuksi jauhoin hienoksi pölyksi ja säilöin sellaiseen pieneen kumitiivisteellä varustettuun umpiointipurkkiin. Sitä ei ole sen koommin avattu, joten sienipöly oli hyvin kuivaa ja hyvin säilynyttä. Samalla tuli omakohtaisesti testattua ja hyväksi havaittua umpiötölkin toiminta. Tiivis kuin mikä, ei varmaan parempaa löydy.

Yhtä kaikki, mureketaikinaan meni aluksi kahden kananmunan ja ruokakermapurkillisen seuraksi pari desiä ikivanhaa tattijauhoa. Samaan syssyyn sotkin sekaan reilusti valkosipulia (ja tarkoitan: todella reilusti), vähän suolaa, paljon kuminaa, loput eli vähän ranskanperunamausteseosta (voi että pidän näistä pitkistä sanoista) ja vielä paprikaa, paria erilaista pippurijauhetta ja jotain mitä en enää edes muista. Ai niin, menihän sinne mukaan jotain pari kukkurallista ruokalusikallista hienoa sokeriakin, makeutta antamaan. Jonkinlainen pettymys ehkä oli että sain tyhjäksi vain kaksi purkkia: tattijauhoumpion ja yhden maustepurkin. Lopuksi lisäsin sekaan jauhelihan ja jätin seoksen pariksi tunniksi maustumaan jääkaappiin, kannella peitettynä ettei seos kuivu.

Tattilöydön ohessa vastaan tuli pussillinen aprikooseja joista keittelin muun tekemisen ohessa ison kattilallisen puuroa mannaryynien kera. Onpahan huomiseksi sitten puurokin jo tehtynä. Siinä sivussa keittelin vajaan rasiallisen kananmunia eli ne, mitä jäi yli kun käytin kaksi mureketaikinaan.

Kun aikaa oli kulunut ja kaikenlaista tullut tehtyä, kaivoin mureketaikinan esiin jääkaapin kätköistä. Siinä vaiheessa huomasin, että muutama vastakeitetty kananmuna oli näköjään jäänyt syömättä. Silppusin ne kouransilmässä lohkoiksi ja hämmentelin murekeainesten joukkoon. Jääkaapista olin löytänyt keväällä sinne säilömäni vuohenjuustopötkön, joka oli jo kuivahtanut melko mukavasti. Se oli vielä leikattavan pehmeää mutta oli jo hiljaksiin muuttumassa läpikuultavaksi. Sekin meni pieninä palasina murekemassaan.

Näiden lisäysten myötä mureketaikina pääsi lopulta uuniin. Vuokaa uuniin valmistellessani minua suuresti epäilytti taikinan ulkonäkö, joka oli melko omituisen väristä, sellaista mustanruskeanharmaata. Ei siis mitenkään houkuttelevaa. Ajattelin, että kun pari aikaisempaa sienimureketta on jo mennyt pilalle, menköön tämäkin samaan sarjaan.

Parin tunnin paistamisen jälkeen nostin taikinan uunista. Ainakin tuoksu oli lupaava, ja taikinan pinnalla näkyi koristeellisia valkoisia pilkkuja: kananmunankappaleita ja sulaneiden vuohenjuustonpalasten jäänteitä. Varovaisesti leikkasin lusikalla pari pientä kappaletta vuoan reunamilta jäähtymään ja peittelin vuoan odottelemaan tuomiota.

Nam! Olin todella hämmästynyt makujen kirjosta mikä syntyi kun maistoin jäähdyttämääni murekepalasta. Ensivaikutelmana maistuivat vuohenjuusto, suola ja sokeri suunnilleen yhtä aikaa. Piti kiireesti siirrellä murekevuoka jäähtymään ettei tulisi syötyä sitä heti alkuunsa. Taidan sen seuraksi noutaa kaupasta ison pussillisen puikuloita, tavalliset perunat eivät nyt kelpaa.

Saattaa hyvinkin olla niin, että kun mureketta syö hiemankaan enemmän, esille nousee liian runsas suola. Huomasin vasta jälkikäteen, että vuohenjuusto on melko suolaista, minkä lisäksi suolaa meni myös mausteseoksen mukana. Kun vielä lisäsin alussa taikinaan suolaa, saattaa sitä olla turhan paljon. No, keitänpähän perunat ilman suolaa ja teen vähäsuolaisen liemikastikkeen seuraksi.

Kahdesti sienimurekkeeni epäonnistui mutta kolmannen kerran sääntö näköjään taas pelasti minut :-).