Joulu on takana, ja joululeivonta samaten. Minulla se ohittui kahteenkin kertaan, sillä leivoskelin jouluista purtavaa sekä ennen että jälkeen joulun. Tämäkään kokkailu ei sit(t)en mennyt ihan alkuperäisten nuottien mukaan.

Joulun alla sain päähäni leipoa pipareita. Ei tavallisia, vaan ruisjauhoista tehtäviä. Heti kättelyssä tuli pulma, sillä reseptiä ei tietenkään löytynyt puusta eikä maasta. Niitä minulla on kyllä monenlaisia, sekä kirjoina, lehtileikkeinä että käsin kirjoitettuina pikku lappusina jne.

Ei hätää, reseptithän ovat vain summittaisia ohjeita, kirjoittajiensa käsityksiä siitä, mitä lukijan pitäisi osata jäljessä tehdä. Siispä. Otin esille yhden sopivimmalta tuntuvan eli sellaisen, jossa mainitut raaka-aineet löytyivät kaapista ilman kauppareissua. Sitten soveltamaan.

Ohjeessa oli määrä käyttää vehnäjauhoja, mutta muutin siitä noin kolme neljäsosaa ruisjauhoiksi. Myös käsittelyjärjestys muuttui käsittelyssäni. Ensin tyhjensin kattilaan siirappipurkin jämät, taisi olla jotain lasillinen. Siihen lisäsin suunnilleen ohjeen mukaisen määrän voita ja nostin ne levylle lämpenemään. Voin sulamisen ja sekoittelun jälkeen lisäsin sekaan sekalaisen joukon mausteita, joita ulkomuistista (reseptin hylkäsin sivuun siinä vaiheessa) käytettävän piparkakuissa. Nimikin jo sanoo, että maustepippuriahan siihen tarvitaan. Lisänä käytin jauheina inkivääriä, pomeranssinkuota (sainpas joskus sitäkin käytettyä, jäljellä on vielä muutaman vuosikymmenen annos kai), neilikkaa, kanelia ja muistaakseni muskottia. Lisämauisteina sekaan meni mintunlehtiä sekä chilirouhetta. Jälkimmäistä meni vähän "hurahtaen", sillä annostelu pienestä purkista kattilaan kaatamalla ei ole aina paras ratkaisu.

Keittelin maustelientä hetken aikaa, annoin sen jäähtyä reilusti ja lisäsin sekaan pari kananmunaa vatkattuna. Sekoitukseen lisäsin seuraavaksi vehnäjauhot joihin olin sekoittanut hieman leivinjauhetta (soodaa en muistanut käyttää, mutta eipä se ollut tarpeenkaan) ja lopuksi ruisjauhot. Tällä kertaa käytin riihiruista, koska muutakaan ei sattunut nyt olemaan.

Tein koko taikinan suoraan kattilaan, ja se saattoi olla pienoinen erehdys. Taikina sai nimittäin hautua jääkaapissa pari päivää ennen leivontaa, ja osoittautui että sen kaivaminen kattilasta oli hankalampaa kuin olisi kenties ollut muovikulhosta. Siitä nimittäin tuli sen verran jämäkkää, että koska se oli kylmää, piti sen leikkaamiseen käyttää sekä kunnon puukkoa että käsivoimia. Ehkä siksi en leiponutkaan kuin muutaman pellillisen sillä erää.

Piparien paistaminen jatkui joulun jälkeen, sillä ennen joulua tehdyt tietysti menivät ennen joulua, eikä jouluna leivota. Toisen paistokerran kohdalla käytin hieman ennakkosuunnittelua ja valmistauduin siihen aiempaa paremmin. Se kannatti.

Olen nimittäin pitkään tehnyt piparit siten, että kaulitsin taikinan kahden leivinpaperin välissä, irrotin paperin ja painelin muotilla kuviot sekä irrottelin kuvioiden ympäriltä liian taikinan pois. Muotitetut piparit saivat jäädä paikalleen, sillä irrottaminen yleensä rypisti niitä. Samapa se, vaikka pelti ei olekaan ihan täysi kun se menee uuniin. Eivätpähän tartu toisiinsa kiinni ne piparit.

Tällä kertaa välähti mieleen, että jospa käytänkin jauhoja kaulitessani ja irrotan piparit alustastaan toiselle paperille. Tämä toimi. Edelleen kaulitsin - ja niin teen jatkossakin - taikinan kahden paperin välissä jottei se tartu kaulimeen. Kuten aina, kääntelen taikinaa papereineen mutta nyt irrotan päällimmäisen paperin, ripottelen levylle jauhoja, pistän paperin takaisn ja käännän sitten ympäri. Näin levyn alla on aina jauhokerros, jonka ansiosta se ei tartu paperiin kiinni alapuolelta.

Kun taikina on tarpeeksi ohut, leikkelen siitä muotilla kuvioita ja nostelen ne eri paperille. Koska alla on jauhoja, eivät kuviot ole kiinni paperissa eivätkä rypisty. Näin ovat varmaan kaikki muut leiponeet iät ja ajat, ja nyt olen minäkin oppinut miten tämä pitäisi tehdä jotta se toimisi oikein. Hyvä minä. Vielä tälläkin iällä oppii uutta.

Pipareista tuli menestys. Paistoin ne pehmeiksi eli paistoaika oli vain noin neljä minuuttia, ja uunista otettaessa ne olivat niin pehmeitä että ne piti vetää - ei nostaa - paperin kanssa pelliltä. Jäähtyessään ne jähmettyivät sen verran, että ne saattoi laittaa laakeisiin rasioihin lopullisesti jäähtymään. Ohjeessa sanottu kuuden minuutin paistoaika on näille liian pitkä, sillä ne kypsyvät (eli ruskistuvat tai jopa mustuvat) vielä uunista ottamisen jälkeen tovin aikaa.

Paistoin pipareita joulun jälkeen vielä jotain kymmenkunta pellillistä (ja tällä kertaa ne olivat täysiä), mutta niitä ei ole jäljellä enää kuin muutama. Pitänee tehdä jossain vaiheessa niitä taas lisää, sillä niitä voi syödä muulloinkin kuin jouluna.

Mausteena käyttämäni chilin ansiosta piparit ovat "hieman" lämpimän oloisia vaikka ne söisi suoraan pakastimesta. Se ei minua haittaa, käytän chiliä muutenkin vähän siellä sun täällä. Pitää kuitenkin muistaa vieraita varoitella, sillä chili ei todellakaan sovi kaikille eikä sitä saa syöttää kenellekään "yllätyksenä".

Ai niin, teinhän minä toisen paistokerran yhteydessä myös joulutorttuja kun uuni kerta oli lämmin. Koska minulla ei ollut luumuhilloa, käytin korvikeaineita eli tein Nutellatorttuja. Kokeilin täytteen laittamista sekä ennen taittelua että taitosten päälle, ja lopputulos oli yhtä hyvä. Torttuja tuli vain liian vähän, sillä minulla oli vain yksi pieni taikinalevypaketti ja Nutellakin loppui niitä tehdessä tykkänään. Tortut menivätkin tasan kahdella syöntikerralla, kehujen kera.