Olipa kerran sopiva palanen kirjolohta. Olipa myös sopivasti aikaa tehdä siitä jotain erilaista kuin tavallisesti. Satu jatkuu...

Ruokia vanhentavasta jääkaapista löytyi jo aikapäiviä ikänsä ohittanutta seesamiöljyä. Sen nähdessäni muistin, että eräässä hämeenlinnalaisessa divarissa kymmenisen vuotta sitten eräs toinen asiakas kertoi maustavansa sillä uunilohen. Reseptillä, johon kuului toki muutakin kuin lohi ja seesamiöljy, hän oli voittanut jonkin ruoanlaittokilpailunkin joten ilmeisesti se oli toimiva ohje.

Suolasin uunikalan tavalliseen tapaan, leikkasin sopiviksi paloiksi ja asettelin ne nahka alaspäin vuoalle jonka olin tapani vuokaan voidellut sillä kylmäpuristetulla rypsiöljyllä. Pitänee lyhentää öljyn nimeä ja sanoa jatkossa vain "ruokaöljy" tai "öljy" silloin kun mainittua tuotetta tarkoitan. Merkeillä ei sen sijaan ole väliä, kunhan ne ovat suomalaisia. Eroja en niissä ole huomannut.

Ripottelin kalan päälle runsaasti - eli useita teelusikallisia - seesamiöljyä jotta lopultakin saisin pullon tyhjäksi. Jotenkin tuntui, että öljy saattaisi olla hieman turhan laimeanmakuista niinkin makuisalle kalalle kuin kirjolohi. Siispä mausteita mukaan. Katseeni kiinnittyi chilirouheseokseen joten ripottelin sitä rapsakasti palasten ylle. Eiköhän tule makuja!

Komeuden ylle alumiinifolio ja uuniin. Lämpöä vähän päälle sata ja sitten muihin hommiin vähäksi aikaa. Kun alkoi vaikuttaa, että kala olisi kohta kypsää, kiehautin kattilallisen lappilaisia puikuloita kalan kaveriksi.

Chililohi.jpg

Vaatimaton tarjolleasettelu esittelee - tällä kertaa syvälle lautaselle aseteltuna - chilillä maustettua kirjolohta annospalan verran, ympärillään joukon kuorineen syötäväksi tarkoitettuja lapinpuikulan puolikkaita. Kastikkeita tai muita krumeluureja ei tällä kertaa ollut tarjolla, loppuvaiheessa ruoanlaittoa iskeneen aikapulan vuoksi. Pika-ateriointi oli paikallaan, ja hyvin kelpasi.

Ilmeisesti joko chilirouhe oli aikain saatossa laimentunut, makuaisti turtunut tai maku uunissa laimentunut mutta mausteita tuntui olevan kalassa juuri sopivasti. Valitettavasti määrämittari ei ollut maustettaessa edelleenkään käytössä joten seuraavalla kerralla makuelämys on taatusti erilainen, vaikka raaka-aineet ja mausteet samoja olisivatkin.