Liikuskelin aikoinaan Kiuruvedellä päin, ja opin eräässä talossa kahvilamunkkien valmistamisen. Nimitys oli peräisin eräältä emännän nuoruusvuosien tuttavalta, joka piti kahvilaa jossain. Tämä tuttava oli kertonut, että koska munkit myytiin halvalla, ne piti myös tehdä halvalla. Jotenkin tutulta tuo kuulostaa tänäkin päivänä...

Tuttava oli kertonut, ettei kahvilassa ole varaa myydä maitoon tehtyjä munkkeja, ne piti tehdä vesitaikinaan. Emäntä oli tuolloin tehnyt niitä sen verran, että muisti reseptin vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Ja mikäpä sitä muistellessa, se kun oli todella yksinkertainen.

Teimme emännän kanssa tuolloin koepaistoksen. Hän teki taikinan ja kun se oli noussut tarpeeksi, alkoi hän pyörittelemään reikämunkkeja jotka minä paistoin kahdella kattilalla. Kummallakin oli kiirettä, sillä taikina nousi kuin pullataikina vaikka emäntä hääräsi ahkerasti taikinapötköjä pyöritellen. Litran taikinasta tuli lopulta ämpärillinen maukkaita munkkeja.

Minäkin tein niitä kulkiessani eri taloissa, opettaen niissä emäntiä kahvilamunkkien valmistamiseen. Niinpä niitä tuli tehtyä eräskin sangollinen, ja olen niitä tehnyt myös myöhemminkin. Muistelin tässä eräänä päivänä, että siitä on jo pari kymmentä vuotta kun olen niitä viimeksi tehnyt, joten eiköhän ole jo aika kokeilla vieläkö niitä osaisin valmistaa.

Tuumasta toimeen ja kaupan kautta kotiin.  Muuta sieltä ei tarvinnut ostaa kuin hiivapaketti, muut aineet kun löytyivät jo kotikeittiöstä. Koska kyse olisi kokeilusta, ajattelin tehdä vain pienen taikinan. Ohje siihen on helppo: puoli litraa sopivan lämpöistä vettä, sellaista kädenlämpöistä suunnilleen. Siihen liotetaan yksi paketti hiivaa ja lisätään lasillinen hienoa sokeria. Kun ne ovat liuenneet, sekoitetaan joukkoon vehnäjauhoja sen verran että syntyy löysähkö taikina. Ehkä noin puolisen kiloa on sopiva määrä; en osaa sanoa, kun en mitannut määrää, kaatelin vain pussista ja sekoittelin.

Kun taikina oli sangossa noussut noin puoliväliin, aloitin munkinteon. Alussa oli hankaluuksia kun koukkasin sangosta taikinapaakun, pyörittelin sitä käsissäni ja venytin siihen reiän. Vasta loppupäässä nimittäin muistin, että taikinasta piti tehdä pötköjä ja niistä sitten rinkuloita.

No, kävihän se näinkin. Kohotin munkkirenkaita sen aikaa että paistokattilassa rasva kuumeni sopivaksi. Käytin paistamiseen tehtävään tarkoitettua ruokaöljyseosta, sillä olin oppinut kokemuksesta että perinteisellä munkkirasvalla paisetetut munkit eivät sovi sisuksilleni.

Paistelin munkkeja puolelta toiselle käännellen, valutttelin ja jäähdyttelin ja sokeroin erikoishienolla sokerilla. Itse asiassa sokeroin munkit liian lämpiminä sillä sokeri käytännössä suli niiden päältä aika pian.

Kuvassa on ensimmäisenä paistettu munkki ja vieläpä Myrna-lautasella :-). Munkin päällä näkyy sokeria, mutta jonkin ajan kuluttua se suli.

Munkkeja tuli puolen litran taikinasta kaikkiaan puoli ämpärillistä. Niitä meni kertasyönnillä melkoinen joukko, ja loput kulkivat pakastimen kautta tullen syödyiksi heti pääsiäisen jälkeen. Mausta tai koostumuksesta ei mitenkään voi tietää, ettei niissä ole maitoa tai kananmunaa, eikä niissä ole rasvaakaan kuin sen verran mitä paistossa imeytyi.

Suosittelen kokeilemaan. Itsekin aion niitä tehdä lisää, nyt kun taas muistan että pyörittelen ensin taikinapötkylöitä ja vasta niistä munkkeja. Näin saadaan tasakokoisia. Toisaalta mieli tekisi kokeilla hillomunkkien tekemistä, mutta täyttämistä pitää vielä miettiä, siis sitä, miten sen saisi yksinkertaistettua.