Olen ollut jo kauan pitsojen ystävä. Ystävyytemme alkoi jo silloin, kun oreganoa ei laitettu valmiiksi pitsojen päälle vaan sitä sai itse kukin ripotella tarpeensa mukaan pienestä purkista joka oli pitserian pöydässä. Valkosipuliakin sai jos hoksasi sitä erikseen pyytää, eikä pitserioitakaan ollut joka korttelissa niin kuin nykyään näyttää olevan. Tuolloin taidettiin kyseisen evään nimi kirjoittaa vielä z-kirjaimella, ts-kirjainyhdistelmän tehdessä vasta tuloaan.

Varsin varhain opettelin itsekin tekemään pitsoja. No jaa, kaipa niitä voi silloin - ja nykyäänkin - pitsoiksi nimittää; eihän meistä suomalaisista moni edes tiedä, millainen oikean pitsan pitää olla. Kunhan jotain ripotellaan ohuen taikinalevyn päälle, ananaksesta alkaen, ja sanotaan sitä pitsaksi.

Tällä viimemainitulla periaatteella olen näitä toisinaan tehnyt ja niin tein tälläkin kertaa. Omaan perinteiseen tyyliini käytin pohjina perunarieskoja (joskus käytän tavallisia, joskus - kuten nyt - pieniä rieskasia). Tein niitä pari pellillistä mutta kolmanteen käytinkin pohjana ohuita riisikakkuja.

Otin tämän jutun kuvat kännykällä, käsivaralta, joten ne ovat hieman epäteräviä. Yllä olevassa kuvassa vasemmalla on valmiita "paketteja" uunniin pantavaksi. Perunarieskapohjalla on mm. jauhelihaa (ilman mausteita, liha oli hirveä mutta ei hirveää), ananaspaloja (tottakai), kuullotettua sipulia ja mozzarellapaloja.

Oikeanpuoleiset piirakat ovat riisikakkuja. Tällä kertaa käytin kaikkiin pitsoihin tomaattimurskaa, jota meni parin sadan gramman purkki. Tulipahan sekin käytettyä; en katsonut päiväyksestä miltä vuodelta se oli mutta hyvää se oli :-).

Tässä kuvassa on sama materiaali kuin edellisessäkin, mutta nyt vasemmalla on ensimmäiset paistokset ja toisessa viimeksi uuniin menevät (toinen pellillinen on parhaillaan paistumassa). Mozzarellaa ei riittänyt kuin yhteen rieskapellilliseen joten muut kaksi pellillistä saivat niskaansa tavallista Oltermannia. Laiskuuttani en sitä raastanut vaan tyydyin siivuihin ja palasiin.

Tyhjennelläkseni kaappeja käytin toisen pellillisen täytteenä tonnikalasilppua ja oliivisiivuja, kolmanteen eli riisikakkuversioon oliivisiivuja ja loput paistetusta sipulista.

Vanhasta kokemuksesta voin sanoa, että rieskapohja toimii hyvin, kunhan ketsupin tai tomaattimurskan levittää ihan reunoihin asti. Jos reunaa jää näkyviin, se on vaarassa joko palaa tai kuivua, mutta pinnoitettuna se pysyy pehmeämpänä.

Uudesta kokemuksesta voin sanoa, että riisikakku pehmenee aika tavalla täytteiden kohdalta. Se ei myöskään kestä kovin runsasta kuumuutta, joten on ehkä parempi tyytyä vähän tavallista matalampaan lämpöön ja siihen, että juusto ikään kuin sulatetaan, ei paisteta.

Oikeastaan voisin sanoa, että olipa pohjana rieska tai riisikakku, parempi olisi puhua erilaisin täyttein varustetuista lämpimistä voileivistä kuin pitsoista. Silloin ei loukattaisi oikeita pitsoja ainakaan enempää kuin nykyisin muutoinkin jo tehdään.

Hyviä pikkuvälipaloja näistä kuitenkin tuli; kohta on jo kaikki syöty.