No niin, nyt on taas vierailtu lähimarketin äyriäisaltaalla. Reissulta jäi saaliiksi mustekalapaketti, josta onkin sopivasti kuva tässä alapuolella. Kuvassa oleva paketti on tosin sulatettu ruoanlaittoa varten, mutta on kuitenkin vielä avaamaton.

Kuvassa näkyy mukavasti joukko lonkeroita imukuppeineen. Pakkauksen tarrra kertoo paketin painoksi tasan 1 kg:n, ja sisällöksi ehkä kolme mustekalaa. Tosiasiassa pakkauksessa oli yksi iso kokonainen mustekala ja osia pienemmästä (pää ja yksi lonkero, loput oli sijoitettu johonkin toiseen pakkaukseen).

Pakkauksen kuplat johtuvat siitä että se on ollut jääkaapissa noin vuorokauden sulamassa ja kun nostin sen pöydälle, se vähän hölskähti joten siihen tuli nestekuplia; kuuluvat asiaan, ei mitään hämminkiä. Kun avasin paketin, tuoksu oli erikoinen mutta ilmeisen asiaankuuluva. En ole ennen käsitellyt tällaista mustekalapakkausta joten tuoksu ei ollut tuttu, mutta seuraavalla kerralla on.

Herättääkö ruokahalua? Ehkä ei, mutta ei sen pitäisi tässä vaiheessa kadotakaan. Kuvassa on siis iso mustekala kokonaisena ja sen yläpuolella on osia pienemmästä mustekalasta. Kumpikin on pääosin perattu valmiiksi. En osaa kuvailla perkauksen tasoa tarkemmin kun en oikein tunne näiden nilviäisten (mustekalat luetaaan nilviäisiin) anatomiaa.

Vaaleat "pussukat" olivat pääosin tyhjiä, mutta tuon isomman mustekalan pään alapuolella näkyvät kyhmyt saattavat olla "mustepatruunoita", "ruokavarastoja" tai aivan jotain muita mukavia pussukoita. Yksi sellainen nimittäin löytyi myös pienemmästä, ja kun tökkäsin siihen terävällä veitsellä, sieltä purskahti puserolle ruskeahkoa nestettä jossa oli jotain hiutaleita seassa. Isomman kanssa osasin vähän jo varoa :-). Kummastakin löytyi värillisen nesteen lisäksi jotain kiinteää, joka saattoi olla osin sulanut jäänne pikkukalasta tai jotain muuta möhjöä.

Löysin netistä ohjeen, jossa neuvottiin poistamaan mustekalan nokka joka sijaitsee lonkeroiden yhtymäkohdassa eli kuvassa noin keskivaiheilla tuota lonkerokasaa. Pienemmässä ei sitä enää ollut, mutta jotain muuta rustomaista oli jäljellä ja poistin ne kohtalaisen tarkkaan muiden sisäelinjäänteiden ohella. Isommasta poistin sekä nokan että nuo pussukat (ne olivat ikäänkuin jonkinlaisessa maljassa; en osaa paremmin rakennetta kuvailla). Keraaminen pikkuveitsi oli todella näppärä leikatessani ylimääräisiä osia pois, etenkin kun olen oppinut varomaan sen toooodella terävää terää. Tällä kertaa ei tullut haavoja.

Tämä läjä on pääasiassa iso mustekala sen jälkeen kun olin sitä hieman leikellyt. Kuvassa näkyy myös pakkauksesa ollut irtolonkero, ja taitaa oikeassa yläreunassa olla se toiseen mustekalaan kuuluva irtopääkin. Haarukka ja keraaminen pikkuveitsi ovat kuvassa ikäänkuin mittasuhteina.

Tässä vaiheessa pakkauksen sisältämästä mustekalakokonaisuudesta on huvennut ehkä noin viidesosa tai korkeintaan neljännes, jos mahdollisesti painossa mukana ollut nestekin huomioidaan.

Ei tarvinne kertoa, mitä kuvan näkymä tuo minulle mieleen. Ruokahalu oli tosin tämänkin kuvan jälkeen tallella.

Netistä löytämiini käsittelyohjeisiin kuului mustekalan ryöppäys, tai dippaus, kuten jossain ohjeessa operaatiota nimitettiin. Ryöppäys kuulemma mureuttaa mustekalaa, joskin se saattaa olla pakastetulle mustekalalle osin tarpeetonkin toimitus. Pakastaminen kun sopii mustekalalle oikein hyvin etenkin juuri siksi, että sen muutoin sitkeä liha mureutuu pakastamisen seurauksena. Kaikesta huolimatta ryöppäsin kalat kastamalla ne muutaman kerran suolaveteen joka kiehui oikein kunnolla. Kastamisten välillä valutin niitä aina hetken aikaa siivilässä. En lisännyt ryöppäysveteen (enkä myöhemmin keittoveteenkään) viinipullonkorkkia kun minulla ei sellaisia ole, enkä kuparikolikkoakaan kun en oikein tykkää ajatuksesta että keittelisin kuparia samassa liemessä kuin ruokaakin. Kumpikin konsti on kuulemma käytössä välimeren rannikolla, ajatuksena että ne edesauttaisivat mureuttamisessa. Tiedä häntä.

Kuvassa näkyy mielenkiintoinen ilmiö. Jo ensimmäisen ryöppäyskerran jälkeen mustekala kutistui ja sen lonkerot vetäytyivät hieman kokoon, jähmettyen samalla. Kun nostin kalaa kattilaan, se oli ohut ja melkein puoli metriä pitkä nauha lonkeroita mutta kun muutaman sekunnin jälkeen nostin sen ylös, se olikin sellainen jäntevä juttu kuin mitä näkee luonto-ohjelmassa uivan meressä.

Joka ryöppäyskerta kala hieman kutistui. Ilmiöstä kerrotaan useilla mustekalan käsittelyohjeita esittelevällä sivustolla, ja niiden mukaan kalan koko pienenee huimasti käsittelyn ja kypsennyksen aikana. Tämä tuli hyvin selkeästi esille valmistuksen lopussa.

Tässä kuvassa mustekala on jälleen leikkuupöydällä jossain vaiheessa ryöppäysprosessia. Pihtien oikealla ja vasemmalla puolella näkyvät toiseen mustekalaan kuuluvat irto-osat; alussa ne olivat kiinni toisistaan mutta puhdistuksen aikana ne erottautuivat toisistaan.

Ison mustekalan lonkerorakenne näkyy hienosti, ja kuten "kuvasta näkyy" on sillä imukupppeja melkoinen määrä kussakin lonkerossa. Mahtaa olla hyvä pito.

Kun olin mielestäni ryöpännyt otuksia riittävän monta kertaa, vaihdoin kattilaan puhtaan veden ja lisäsin sekaan reippaast suolaa. Keittelin mustekaloja kohtalaisesti kiehutellen melko tasan puoli tuntia ennen kuin oli taas siivilän vuoro.

Asiaa tietämättä ja tuntematta lueskelin kokeneempien kertomuksia ja niiden perusteella pyyhin vielä kuumina olevista lonkeroista (ja osin muistakin osista) pintanahkaa vähemmäksi. Osasta lonkeroita lähtivät talouspaperin mukaan myös imukupit, osaan jätin ne paikoilleen.

Seuraavaksi voitelin uunivuoan sitruunaisella oliiviöljyllä ja roimaisin sitä reippaasti myös vuoan pohjalle. Asettelin kuivaamani ja nahoittamani palaset paistumaan noin 175 asteeseen, puoleksi tunniksi kuten jossain neuvottiin.

Tällainen oli tulos viimeisen vaiheen jälkeen. Haarukka antaa hieman mittasuhteita rasiasta, johon lonkerot ja pääkappaleet on sijoitettu. Tässä ne ovat suoraan vuoasta nostettuina mutta tämän jälkeen hieraisin niitä hieman talouspaperilla vähentääkseni oliiviöljyn määrää eli imeyttääkseni sitä paperiin.

Uunissa kalat kutistuivat vielä entisestään, ja niitä punnitsematta arvioisin tavaraa olevan ehkä jotain varttikilon verran eli kolme neljännestä alkuperäisestä painosta katosi perkauksen ja kypsennyksen aikana. Lisäksi alkuperäinen koko pieneni huikeasti.

Kuvan ottamisen jälkeen söin yhden lonkeron. Koska paistoöljyssä oli sitruunaa, maku oli hieman sitruunainen. Muutoin maku oli yllättävän mieto, ei lainkaan sellainen (outo) kuin olin odottanut. Olen monesti syönyt Ribeiro-purkkimustekalaa ja pari kertaa muunlaistakin mustekalaa, mutta mikään niistä ei tullut tästä sapuskasta mieleeni. Ei maku ikävä tai paha ollut, päin vastoin.

Loppupäätelminä sanoisin, että alussa on hyvä todella tutkia mustekala ja valmistautua siihen että sitä joutuu hieman puhdistelemaan valmistajan tekemän perkauksen jäljiltä. Keittäminen oli OK, mutta ilmeisesti paistoin kalaa joko liian kuumassa, liian kauan tai molempia sillä lopputulos oli hieman sitkeä.

Jossain keitto-ohjeessa kehotettiin kokeilemaan kalaa haarukalla ja kun liha on "al dente" eli vielä hieman vastusta antavaa, se on kypsää ja se voidaan siirtää uuniin. Tämä testi jäi minulta väliin sillä ratkaisin keittoajan kellon avulla. Oletettavasti olisi riittänyt, että olisin käyttänyt kalaa uunissa vain hetken, ehkä 5-10 minuuttia, jotta se olisi maustunut sitruuna-oliiviöljyssä. Ei se nytkää syömättä jää, se on jääkaapissa odottamassa huomispäivää jolloin se on lounaalla lisäkkeenä.

Ensi kerralla olen yhtä kertaa kokeneempi ja osaan ehkä valmistaa mustekalaa hieman paremmalla menestyksellä. Jää nähtäväksi, kuinka moni sitä sitten syö. Tällä kertaa syöjiä taitaa olla tasan yksi :-).