Avokadon kehuminen on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että lopulta hedelmä ylitti jo minunkin jääkaappini kynnyksen. Tosin vain yhden hedelmän mittakaavassa, mutta silti: ostos oli lajissaan muistaakseni elämäni toinen; ensimmäisen kerran ostin raa'an, ja voin sanoa että kokemus kasvattaa. Niinpä osasin nyt ostaa käyttövalmiin eli sellaisen esikypsytetyn. Syöntivalmiiksi sitä taidettiin hyllyn reunassa mainostaa.

Varmuuden vuoksi pidin hedelmää vielä muutaman päivän jääkaapissa pehmenemässä samalla kun mietin, mitä sillä tekisin. Turhaan tosin mietin, sillä käyttökohteen keksin tälläkin kertaa vasta viime hetkellä eli saman tien kun päätin että nyt sen lopultakin syön.

Sain aikoinaan siskonmieheltä vinkin juustolla täytetystä lenkistä. Se tuli mieleeni kun huomasin jääkaapissa uunilenkkipakkauksen. Tuumasta toimeen: lenkistä kuori pois ja omenaporalla kahta päätä pitkä tunneli. Tarkoitus oli tehdä reikä, mutta kun päät eivät osuneet kohdalleen, tuli kaksi tunnelia. No, haitanneeko tuo.

Sivumennen on kerrottava, että löysin jo toisen kerran hyvän niksin netistä. Ensimmäinen oli kikka, jolla t-paita laskostetaan nopeasti; kirjaimellisesti käden käänteessä. Toinen oli nyt ajankohtainen, eli keino miten avokadosta otetaan kuori pois tyhjällä lasilla. Niille, jotka ovat videon nähneet mutta eivät sitä vielä kokeilleet, voin sanoa että se todella toimii.

Mutta asiaan. Leikkelin kuoritusta avokadosta ohuita siivuja joita tungin lusikanvartta apuna käyttäen kumpaankin päähän sen verran, että sain vielä poisporaamastani makkaranosasta tulpat päihin. Voitelin matalan vuoan ja laitoin avokadotäytteisen makkaran vuokaan.

Toista lenkinpuolikasta en täyttänytkään avokadolla, ehei. Iskin samalla kertaa toisenkin kärpäsen ja täytin makkaran valkohomejuustolla, Golden Castellolla. Periaate oli sama: omenaporalla pötköt makkaranpäistä pois, juustonpalat tilalle, makkaratulpat päihin ja vuokaan toiselle kaveriksi.

Paistoin makkaroita parissa sadassa asteessa kymmenisen minuuttia, jona aikana pinta hieman kiinteytyi ja makkara alkoi hikoilla.

Sillä aikaa kun makkarat paistuivat, tein jälkiruokaa eli avokadomuffinseja. Jotakinhan siitä lopusta avokadosta piti tehdä, kun en sitä poiskaan raskinut heittää.

Muffinsit tein rikkomalla kulhoon kaksi kananmunaa. Sekaan lisäsin muutaman teelusikallisen sokeria ja loput avokadon jämät (yhtä kuin melkein yksi kokonainen; makkaraan ei paljoa mahtunut...). Vatkasin seosta käsivatkaimella, jotta saisin avokadon paremmin hajoamaan joukkoon, ja onnistuinkin siinä. Speltti- ja vehnäjauhoja käytin noin desin, seassaan vähän vaniljasokeria ja paljon eli pari lusikallista leivinjauhetta. Seoksesta tuli jokseenkin kuohkeaa, ja sitä riitti kymmeneen pieneen muffinsiin. Nimenomaan pieneen, sillä ne eivät kovinkaan paljoa kohonneet, vaikka niistä mukavan pehmeitä tulikin.

Makkaroiden valmistuttua paistoin muffinseja ehkä noin kymmenisen minuuttia (en huomannut katsoa kellosta aikaa). Paistoin niitä sen verran, että ne saivat hieman ruskeaa väriä pintaansa, taikinasta tulleen vihreän tilalle. Paistovuokina minulla oli joskus yli jääneitä alumiinivuokia; nyt nekin tulivat käyttöön. Aika tavaran kaupitsee...

Makkaroiden jäähdyttyä syöntivalmiiksi muffinsit olivat valmiit. Tämänkertainen sapuska oli taas eräänlaista pikaruokaa; aikaa avokadon kuorimisesta valmiiseen annokseen meni puolisen tuntia. Jos minulla olisi ollut puikulaperunoita, olisin ehtinyt sekä keittää ne että tehdä vielä kastikkeen samaaan syssyyn, sillä tuohon puoleen tuntiin mahtui jonkin verran joutilasta odotteluaikaa.

Alla oleva kuva esittää lautasellisen makkaraa, vierellään kaksi avokadomuffinsia. Pari muutakin meni vielä siinä ohessa. Loput syön iltateen kanssa ja aamupalaksi.

Lopuksi on todettava, että liekö avokadoni liian kypsä tai suuni tuohesta, mutta lopputulos oli selvästi odottamaani miedompi. Makkaran maku peitti avokadon maun aika tehokkaasti, eikä muffinsissakaan juuri avokado maistunut. Jatkossa pitää käyttää miedompia "lisäaineita" kuin lenkkimakkara. Nuudelit, ehkä?

Tarjoiluehdotus ei juuri silmiä hivele, mutta tarkoituksenmukaisuus on kaunista, sanoivat muistaakseni kiinalaisetkin aikoinaan. Kaikki tuli syödyksi, ja se on pääasia.