Munkkien tekemisestä tuntui tulevan taloudessani muoti-ilmiö, sillä nyt on syötössä jo neljännen leipomuskerran munkkisatsi. Vaikka valmistustekniikka petraantuu kuin sen vanhan sanonnan sianporsaan juoksu, täytyy tunnustaa, että tuotekehittely on kuitenkin vielä vaiheessa. Samoin vahvistuu sekin käsitys, että ehjää ei kannata korjata eli jos jokin tapa jo toimii, kannattaa muutoksia tehdä vain vakaasti harkiten :-).

Kävi nimittäin niin, että tätä edellisellä leipomuskerralla ajattelin kokeilla, onnistuisinko tekemään munkkitaikinasta samanlaisia uunissa paistettuja rapeita tyynyn näköisiä munkkeja kuin mitä lapsuuskodin naapurin emäntä aikoinaan teki. En onnistunut!

Tein taikinan jokseenkin samalla kaavalla kuin jo kahdesti aiemmin eli kolmisen lasillista vettä, paketti hiivaa, lasillinen sokeria ja vajaa kilo vehnäjauhoja. Taikinan noustua leikkelin taikinasta epämääräisen näköisiä möykkyjä leivinpaperille ja muotoilin niistä jauhotetulla veitsellä piehenköjä suorakaiteen muotosia (edelleen epämääräisen näköisiä) möykkyjä kohoamaan paistoa varten. Veitsi piti jauhottaa ensimmäistä muotoillessani, sillä taikina oli sen verran löysää että se tarttui "mukavasti" veitsen terään. Kun silpaisin veistä jauhokasassa, sain taputeltua veitsen avulla möykkyjä matalammaksi. Jo tässä vaiheessa homma alkoi epäilyttämään.

Johtuiko tuosta jauhotuksesta vai mistä, mutta pellille asettelemani möykyt paistuivat uunissa melkoisen kovakuorisiksi ja selkeästi jauhopintaisiksi. Söin yhden, joka näytti pikkulapsen taputtelemalta leipäseltä. Näytti, muttei maistunut. Ei maistunut munkiltakaan, kun siinä ei ollut yhtään rasvaa sen enempää taikinassa kuin pinnallakaan. En tosin osaa edes arvata, olisiko vaikka pinnan voitelu paistorasvalla auttanut, mutta yhteen niiden maistelu jäi. Oli muuten aikka tiukkaa pureskeltavaa että sain palasia irti. En kehtaa laittaa tähän kuvia, mutta ne näyttivät vaaleanruskeilta kakkaroilta joissa oli valkeita jauhoraitoja. Hauskan näköisiä, ei voi kieltää.

Paistoin  vain yhden pellillisen, ja loput paistelin kattilassa paistoon tarkoitetulla ruokaöljyseoksella. Niistä tuli ihan kelvollisia. Pieni makuvirhe niihinkin tosin tuli, johtuen siitä että minulla oli päivällä sen verran menoja ja muuta puuhaa, että taikina sai nousta useamman tunnin ihan itsekseen. Se ei haitannut sikäli, ettei se kohonnnut kuin puoliväliin ämpäriä eli vähäisen nestemäärän takia tiesin ettei siinä ole ylitulon vaaraa.

Enemmälti tuli kuitenkin haittaa siitä, että pitkä kohoamisaika tarkoitti suomeksi pitkää käymisaikaa. Kattilassa paistamiini munkkeihin tuli nimittäin selkeä käymisen maku. Todennäköisesti alkoholipitoisuus ei kuitenkaan muutamassa tunnissa kovin korkealle kohonnut, ja prosentit lienevät hävinneet kypsennettäessä. Tiedänpähän jatkossa, etten jätä taikinaa paistoa odottelemaan kovin moneksi tunniksi. Tämä viimeisin paistoerä sai muhia vain parisen tuntia, ja niistä tuli oikein mainioita. Osassa niistä vaan kävi sitten sillä lailla, että kun tarkoituksella paistoin muutamia hieman pienemmällä lämmöllä, joistakin tuli vähän turhan sitkeitä. Mutta kohta kaikki nekin on jo syöty.

Seuraava munkkileipomus siirtyykin vähän tuonnemmaksi, sillä jääkaapissa odottaa hieman erilainen hyytelökakku maisteluvuoroaan. Lisäksi sain eilen näppärän pikkupullareseptin, jota sitäkin täytyy kokeilla. Näistä kokeiluista kerron tuonnempana, mahdollisesti kuvien kera.